Raamattu 1992 (KR92)
20

Paavali Kristuksen todistajana Jerusalemissa ja Roomassa

20—28

Paavali lähtee Jerusalemin-matkalleen

120:1
2. Kor. 2:13
Mellakan laannuttua Paavali kutsui opetuslapset koolle ja puhui heille rohkaisevasti. Sitten hän hyvästeli heidät ja lähti kohti Makedoniaa. 2 Matkansa varrella hän kaikkialla rohkaisi uskonveljiä. Saavuttuaan Kreikkaan 3 hän viipyi siellä kolme kuukautta. Kun hän oli aikeissa jatkaa matkaansa meritse Syyriaan, hän sai kuulla juutalaisten salahankkeesta ja päättikin kiertää Makedonian kautta. 420:4
Ap. t. 19:29
21:29
Ef. 6:21
Kol. 4:7
Hänen mukanaan lähtivät beroialainen Sopatros, Pyrrhoksen poika, tessalonikalaiset Aristarkos ja Sekundos, derbeläinen Gaios, Timoteus ja aasialaiset Tykikos ja Trofimos. 5 Nämä menivät edeltä ja odottivat meitä Troaksessa. 6 Me muut purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä, ja viisi päivää matkattuamme saavuimme Troakseen heidän luokseen. Viivyimme sitten siellä viikon ajan.

Paavali herättää kuolleen Eutykoksen

720:7
Ap. t. 2:46
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. 8 Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua. 9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta. 1020:10
1. Kun. 17:21
Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: »Älkää hätäilkö, hän on hengissä.» 11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten. 12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.

Laivamatka Miletokseen

13 Menimme sitten laivaan ja purjehdimme kohti Assosta, jossa meidän oli määrä ottaa Paavali mukaamme; näin hän oli päättänyt, koska halusi mennä sinne jalan. 14 Kun tapasimme toisemme Assoksessa, otimme hänet laivaan ja jatkoimme Mityleneen. 15 Lähdettyämme sieltä taas merelle tulimme seuraavana päivänä Kiossaaren kohdalle, sitä seuraavana olimme Samoksessa, ja päivää myöhemmin saavuimme Miletokseen. 1620:16
Ap. t. 21:4
Paavali oli näet päättänyt purjehtia Efesoksen ohi, ettei häneltä kuluisi liiaksi aikaa Aasiassa. Hän piti kiirettä ehtiäkseen, mikäli mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin.

Jäähyväispuhe Efesoksen seurakunnan vanhimmille

17 Miletoksesta Paavali lähetti sanan Efesokseen ja kutsui seurakunnan vanhimmat luokseen. 1820:18
Ap. t. 19:10
Kun nämä olivat tulleet, Paavali puhui heille:

»Te tiedätte, millä tavoin minä kaiken aikaa, siitä päivästä alkaen jona tänne Aasiaan tulin, olen toiminut teidän keskuudessanne. 19 Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet. 20 En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. 2120:21
Luuk. 24:47
Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.

22 »Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. 2320:23
Ap. t. 9:16
Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. 2420:24
Ap. t. 21:13
2. Tim. 4:7
Ilm. 12:11
Gal. 1:1
Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.

25 »Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa. 2620:26
Ap. t. 18:6
Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun: 27 minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu.

2820:28
1. Tim. 4:16
1. Piet. 5:2
1. Piet. 1:19
Ilm. 5:9
»Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. 20:28 Toisissa käsikirjoituksissa kohta on muodossa: »- - Jumalan seurakunnasta, jonka hän omalla verellään on itselleen lunastanut.» 2920:29
Matt. 7:15
Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 3020:30
Ap. t. 15:24
1. Joh. 2:19
Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa. 3120:31
Mark. 13:37
Ap. t. 19:8
10
Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä.

3220:32
Ef. 1:18
Kol. 1:12
1. Piet. 1:4
»Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. 3320:33
4. Moos. 16:15
1. Sam. 12:3
1. Tim. 6:5
Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut. 3420:34
Ap. t. 18:3
Te tiedätte itse, että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme tarvinneet. 3520:35
2. Kor. 9:8
Ef. 4:28
1. Tim. 6:18
Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa.’»

36 Näin puhuttuaan Paavali polvistui ja rukoili yhdessä toisten kanssa. 3720:37
1. Piet. 5:14
Kaikki itkivät ja syleilivät ja suutelivat häntä. 38 Kaikkein suurinta tuskaa he tunsivat siitä, etteivät he, niin kuin Paavali oli sanonut, enää näkisi häntä. He saattoivat sitten hänet laivaan.

21

Matka jatkuu Kesareaan

1 Niin siis erosimme heistä. Lähdimme merelle ja purjehdimme suoraan Kosin saareen, seuraavana päivänä Rodokseen ja sieltä Pataraan. 2 Patarassa löysimme laivan, joka oli lähdössä Foinikiaan, ja jatkoimme siinä matkaamme. 3 Kun Kypros tuli näkyviin, suuntasimme kulkumme sen eteläpuolitse Syyriaa kohti, ja niin saavuimme Tyrokseen, missä laivan oli määrä purkaa lastinsa. 421:4
Ap. t. 20:23
Tapasimme sikäläiset opetuslapset ja viivyimme heidän luonaan viikon ajan. Hengen vaikutuksesta he varoittivat Paavalia menemästä Jerusalemiin. 521:5
Ap. t. 20:36
Kun viikko oli kulunut, lähdimme taas matkaan, ja kaikki veljet vaimoineen ja lapsineen saattoivat meitä kaupungin ulkopuolelle saakka. Meren rannalla me yhdessä polvistuimme ja rukoilimme, 6 ja sitten jätimme toisillemme hyvästit. Me nousimme laivaan, ja he palasivat kotiinsa.

7 Tyroksesta lähdettyämme purjehdimme Ptolemaikseen; sinne merimatkamme päättyi. Menimme tervehtimään veljiä ja viivyimme päivän heidän luonaan. 821:8
Ap. t. 6:5
8:5
Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle, ja niin tulimme Kesareaan. Siellä menimme evankelista Filippoksen luo ja majoituimme hänen kotiinsa. Hän oli yksi seitsemästä avustajasta, 9 ja hänellä oli neljä naimatonta tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja.

1021:10
Ap. t. 11:28
Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos-niminen profeetta. 1121:11
Ap. t. 20:23
Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: »Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.» 12 Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. 1321:13
Ap. t. 20:24
Mutta Paavali sanoi: »Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.» 1421:14
Luuk. 22:42
Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: »Toteutukoon Herran tahto.»

Paavali saapuu Jerusalemiin ja tapaa Jaakobin

15 Oltuamme Kesareassa jonkin aikaa varustauduimme matkaan ja lähdimme Jerusalemiin. 16 Muutamat opetuslapset lähtivät mukaan ja saattoivat meidät majapaikkaan Mnason-nimisen kyproslaisen miehen luo. Mnason oli varhaisimpia opetuslapsia.

17 Kun saavuimme Jerusalemiin, veljet ottivat meidät iloiten vastaan. 1821:18
Ap. t. 15:13
Gal. 1:19
Heti seuraavana päivänä Paavali lähti meidän kanssamme tapaamaan Jaakobia, ja kaikki vanhimmatkin kokoontuivat paikalle. 1921:19
Ap. t. 14:27
15:4
Paavali tervehti heitä ja kertoi seikkaperäisesti kaikesta, mitä Jumala hänen palvelutyönsä kautta oli tehnyt pakanoiden parissa.

2021:20
Ap. t. 2:41
Room. 10:2
Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille:

»Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista. 2121:21
Ap. t. 16:3
1. Kor. 9:20
Heille on sinusta kerrottu, että sinä opetat muiden kansojen keskuudessa eläviä juutalaisia hylkäämään Mooseksen lain ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja elämästä kansamme tapojen mukaisesti. 22 Mitä siis tehdä? Varmastikin he saavat kuulla, että olet täällä. 21:22 Useissa käsikirjoituksissa jae on laajemmassa muodossa: »Mitä siis tehdä? Varmastikin kokoontuu paljon väkeä, sillä he saavat kuulla, että olet täällä.»

23 »Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. 2421:24
4. Moos. 6:18
Ap. t. 18:18
Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti. 2521:25
Ap. t. 15:29
Uskoon tulleiden pakanoiden asian me jo olemme ratkaisseet. Me olemme kirjeitse ilmoittaneet heille, että heidän tulee karttaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja myös lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta.»

26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.

Paavalin kimppuun hyökätään

27 Juuri kun seitsemän päivän määräaika oli päättymässä, Aasian maakunnasta tulleet juutalaiset näkivät Paavalin temppelissä. He yllyttivät väkijoukkoa mukaansa, kävivät käsiksi Paavaliin 2821:28
Hes. 44:7
Ap. t. 6:13
24:6
ja huusivat: »Israelilaiset, tulkaa auttamaan! Tässä on se mies, joka kaikkialla levittää oppiaan ja puhuu meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan. Nyt hän on jopa tuonut kreikkalaisia temppeliin ja saastuttanut tämän pyhän paikan.» 2921:29
Ap. t. 20:4
He näet olivat vähän aikaisemmin nähneet efesolaisen Trofimoksen kaupungilla Paavalin seurassa ja luulivat Paavalin tuoneen hänet temppeliin. 3021:30
Ap. t. 26:21
Koko kaupunki joutui kuohuksiin, ja ihmisiä virtasi paikalle joka puolelta. Väkijoukko ryntäsi Paavalin kimppuun, hänet raastettiin ulos temppelistä, ja temppelin portit lyötiin hänen takanaan kiinni.

31 Väkijoukko olisi tappanut Paavalin, mutta silloin roomalaisen sotaväenosaston komentaja sai tiedon, että koko Jerusalem kuohui. 32 Hän otti kiireesti sadanpäälliköitä ja sotamiehiä mukaansa ja riensi paikalle. Kun juutalaiset näkivät komentajan ja sotilaat, he lakkasivat lyömästä Paavalia. 33 Komentaja astui lähemmäs, pidätti Paavalin ja käski panna hänet kaksiin kahleisiin. Hän kysyi sitten ihmisiltä, kuka mies oli ja mitä hän oli tehnyt. 34 Väkijoukosta huusivat toiset sitä, toiset tätä, ja kun komentaja ei meteliltä saanut varmaa selkoa asiasta, hän käski viedä Paavalin kasarmiin. 35 Kun oli päästy portaille saakka, sotilaiden oli pakko kantaa häntä, sillä raivostunut väkijoukko 3621:36
Ap. t. 22:22
tunki heidän peräänsä ja huusi: »Kuolema sille miehelle!»

Paavali puolustautuu kansan edessä

37 Kun Paavalia jo oltiin viemässä sisälle kasarmiin, hän kysyi komentajalta: »Saanko sanoa sinulle pari sanaa?» »Puhutko sinä kreikkaa!» ihmetteli komentaja. 38 »Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jonkin aikaa sitten nousi kapinaan neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?» 39 Paavali vastasi: »Minä olen juutalainen, kotoisin Kilikian Tarsoksesta, jonka kaikki varmaankin tuntevat. Pyydän sinua, salli minun puhua kansalle.» 40 Komentaja suostui tähän. Paavali asettui portaille seisomaan ja viittasi kädellään, ja kaikki vaikenivat.

Hän alkoi puhua heille heprean kielellä:

22

1 »Veljet ja isät! Kuulkaa, mitä nyt sanon puolustuksekseni.»

2 Väkijoukko hiljeni entisestään kuullessaan hänen puhuvan hepreaksi, ja Paavali jatkoi:

322:3
Ap. t. 5:34
26:5
Gal. 1:13
14
Fil. 3:5
6
»Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa mutta kasvanut tässä kaupungissa. Gamalielin oppilaana minut on kasvatettu isiemme lain kaikkien vaatimusten mukaan. Kiivaasti minä taistelin Jumalan puolesta, juuri niin kuin te kaikki tänään teette. 422:4
1. Kor. 15:9
1. Tim. 1:13
Minä olin tälle tielle lähteneiden verivihollinen ja vainosin heitä, pidätin miehiä ja naisia ja toimitin heidät vankilaan. 522:5–16
Ap. t. 9:1–18
26:12–18
Tämän voi ylipappi ja koko vanhimpien neuvosto todistaa. Heiltä minä myös sain valtuudet, Damaskoksen veljille osoitetut kirjeet, kun lähdin sinne vangitsemaan siellä olevia kristittyjä ja tuomaan heidät Jerusalemiin rangaistaviksi.

6 »Mutta matkalla, kun jo olin lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti puolenpäivän aikaan yhtäkkiä kirkas valo ympärilleni. 7 Kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’ 822:8
1. Kor. 9:1
15:8
Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Ääni vastasi: ’Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.’ 922:9
Dan. 10:7
Ne, jotka olivat kanssani, näkivät valon mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui. 10 Minä kysyin: ’Herra, mitä minun tulee tehdä?’ Herra sanoi minulle: ’Nouse ja mene Damaskokseen. Siellä saat kuulla kaiken, mitä sinun tehtäväksesi on määrätty.’ 11 Minä en nähnyt mitään, koska kirkas valo oli sokaissut minut, ja siksi matkatoverieni oli talutettava minua. Niin sitten saavuin Damaskokseen.

12 »Siellä oli Ananias, hurskas ja lakia noudattava mies, jota kaikki kaupungin juutalaiset pitivät arvossa. 13 Hän tuli luokseni ja sanoi: ’Saul, veljeni, palautukoon näkösi!’ Samassa näköni palasi ja näin hänet. 1422:14
Gal. 1:15
16
Hän sanoi: ’Isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan tahtonsa, näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen oman äänensä. 1522:15
Ap. t. 4:20
23:11
26:22
23
Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut. 1622:16
Luuk. 24:47
Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.’

17 »Kun sitten olin palannut Jerusalemiin ja olin temppelissä rukoilemassa, jouduin hurmoksiin 18 ja näin Herran. Hän sanoi minulle: ’Lähde heti Jerusalemista, älä viivyttele. Täällä sinua ei kuunnella, kun todistat minusta.’ 19 Minä sanoin: ’Herra, hehän tietävät, että minä kuljin synagogasta synagogaan ja vangitsin ja ruoskitin niitä, jotka uskovat sinuun. 2022:20
Ap. t. 7:58
8:1
Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.’ 2122:21
Ap. t. 3:26
Mutta hän sanoi minulle: ’Mene, minä lähetän sinut kauas toisten kansojen keskuuteen.’»

2222:22
Ap. t. 21:36
Tähän asti juutalaiset olivat kuunnelleet Paavalia, mutta nyt he alkoivat huutaa: »Pois elävien joukosta! Tuollainen ei saa elää!» 23 He huusivat huutamistaan, raastoivat vaatteitaan ja heittelivät hiekkaa ilmaan. 24 Silloin komentaja käski viedä Paavalin kasarmiin. Hän käski ruoskia Paavalia ja kuulustella häntä, jotta saisi selville, miksi juutalaiset niin raivokkaasti hyökkäsivät häntä vastaan.

2522:25
Ap. t. 16:37
23:27
Mutta kun miehet olivat sitoneet Paavalin ruoskittavaksi, tämä sanoi vieressä seisovalle sadanpäällikölle: »Onko teillä oikeus ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä tutkimatta ja tuomitsematta?» 26 Tämän kuultuaan sadanpäällikkö meni komentajan luo, ilmoitti asiasta ja sanoi: »Mitä olet tekemässä? Se mies on Rooman kansalainen.» 27 Komentaja tuli paikalle ja kysyi Paavalilta: »Oletko todella Rooman kansalainen?» Kun Paavali vastasi myöntävästi, 28 komentaja sanoi: »Minä olen maksanut kansalaisuudestani suuret rahat.» »Minulla se on ollut syntymästä saakka», vastasi Paavali. 29 Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

Paavali neuvoston edessä

30 Komentaja halusi saada varman selon siitä, mistä juutalaiset Paavalia syyttivät. Niinpä hän seuraavana päivänä päästi Paavalin kahleista, käski ylipapit ja koko Suuren neuvoston koolle ja vei Paavalin kasarmista heidän eteensä.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston evästekäytännön » Lisää tietoa.[piilota viesti]