2. Samuelin kirja 19

₁Kuningas joutui suunniltaan surusta. Hän nousi itkien porttirakennuksen yläkertaan ja huusi mennessään: »Poikani Absalom, oma poikani Absalom! Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani, poikani!»

₂Joabille kerrottiin: »Kuningas vain itkee ja suree Absalomia.» ₃Sotaväen voitonriemu muuttui suruksi, kun se kuuli kuninkaan surevan poikaansa. ₄Miehet palasivat sinä päivänä kaupunkiin vähin äänin niin kuin taistelusta paennut joukko, joka häpeissään tulee takaisin. ₅Kuningas oli peittänyt kasvonsa ja huusi suureen ääneen: »Poikani Absalom, Absalom, poikani, poikani!»

₆Silloin Joab meni sisälle kuninkaan luo ja sanoi: »Sinä olet nyt loukannut miehiäsi, jotka ovat tänään pelastaneet sinun henkesi ja myös poikiesi, tyttäriesi, vaimojesi ja sivuvaimojesi hengen. ₇Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua! Olet tänään osoittanut, etteivät päällikkösi ja miehesi merkitse sinulle mitään. Tänään olen nähnyt, että jos me kaikki olisimme kaatuneet mutta Absalom olisi jäänyt henkiin, mielestäsi kaikki olisi ollut kohdallaan. ₈Nouse nyt! Mene ulos ja kiitä miehiäsi. Minä vannon Herran kautta, että ellet mene, tänä yönä kaikki miehesi jättävät sinut. Se olisi pahin onnettomuus, minkä olet eläessäsi kokenut.» ₉Silloin kuningas nousi ja asettui istumaan porttikäytävään. Kansalle ilmoitettiin: »Nyt kuningas istuu portilla», ja kaikki saapuivat kuninkaan luo.

Israelilaiset olivat paenneet kukin kotiinsa. ₁₀Israelin heimojen miehet alkoivat nyt syytellä toisiaan ja puhua: »Kuningas Daavid pelasti meidät vihollistemme käsistä, hän vapautti meidät filistealaisten vallasta, ja nyt hän on joutunut pakenemaan maasta Absalomin tieltä. ₁₁Ja Absalom, jonka me voitelimme hallitsijaksemme, on saanut surmansa taistelussa. Miksi te ette tee mitään hakeaksenne kuninkaan takaisin?» Nämä israelilaisten puheet tulivat kuninkaan tietoon.

₁₂Silloin Daavid lähetti papeille, Sadokille ja Abjatarille, tällaisen viestin: »Puhukaa Juudan vanhimmille näin: ’Olen kuullut, mitä israelilaiset suunnittelevat. Aiotteko te olla viimeiset tuomaan minut takaisin palatsiini? ₁₃Te olette veljiäni, samaa lihaa ja verta kuin minä. Tekö olisitte viimeiset tuomaan kuninkaan takaisin?’ ₁₄Amasalle taas sanokaa: ’Sinä olet samaa lihaa ja verta kuin minä. Kohdatkoon minua Jumalan viha nyt ja aina, jollei sinusta nyt tule sotaväkeni päällikkö Joabin tilalle.’»

₁₅Näin kuningas Daavid sai kaikki Juudan asukkaat yhtenä miehenä kääntymään puolelleen, ja he lähettivät hänelle viestin: »Palaa kaikkien miestesi kanssa takaisin.» ₁₆Kuningas lähti paluumatkalle ja saapui Jordanille. Juudan miehet olivat tulleet Gilgaliin mennäkseen kuningasta vastaan ja tuodakseen hänet Jordanin yli.

₁₇Myös benjaminilainen Simei, Geran poika, joka oli kotoisin Bahurimista, kiirehti yhdessä Juudan miesten kanssa alas Jordanille kuningas Daavidia vastaan. ₁₈Hänen mukanaan tuli tuhat benjaminilaista sekä Saulin perheen palvelija Siba viidentoista poikansa ja kahdenkymmenen orjansa kanssa. He ehtivät Jordanille ennen kuninkaan tuloa ₁₉ja tekivät parhaansa auttaakseen kuninkaan perhettä joen ylityksessä ja täyttääkseen kuninkaan toivomukset.

Kun kuningas oli lähdössä ylittämään Jordania, Geran poika Simei heittäytyi hänen eteensä ₂₀ja sanoi: »Herrani, anna anteeksi rikokseni äläkä muistele, kuinka pahasti palvelijasi käyttäytyi silloin kun herrani ja kuninkaani lähti Jerusalemista. Kuningas, kunpa et muistelisi sitä! ₂₁Ymmärrän, että olen tehnyt väärin, ja siksi olen ensimmäisenä koko Joosefin heimosta tullut tänään herraani ja kuningastani vastaan.» ₂₂Abisai, Serujan poika, sanoi silloin: »Eikö Simein ole kuoltava, koska hän on kironnut Herran voideltua?» ₂₃Mutta Daavid vastasi: »Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Miksi te yritätte johtaa minua harhaan? Pitäisikö jonkun israelilaisen kuolla tänä päivänä, kun minä tiedän jälleen olevani Israelin kuningas?» ₂₄Ja kuningas sanoi Simeille: »Ei sinun tarvitse kuolla.» Tämän hän vahvisti valallaan.

₂₅Myös Mefiboset, Saulin pojanpoika, oli tullut kuningasta vastaan. Hän oli antanut jalkojensa ja partansa olla hoitamatta ja vaatteidensa pesemättä kuninkaan lähdöstä aina siihen asti, kun tämä onnellisesti saapui takaisin. ₂₆Kun Mefiboset tuli Jerusalemista kuningasta vastaan, kuningas kysyi häneltä: »Miksi et lähtenyt minun mukaani, Mefiboset?» ₂₇Hän vastasi: »Herrani ja kuninkaani, palvelijani petti minut. Minä sanoin hänelle: ’Tuo minulle satuloitu aasi, niin nousen sen selkään ja lähden kuninkaan mukaan’ – minähän olen rampa. ₂₈Mutta hän puhuikin minusta pahaa herralleni ja kuninkaalleni. Sinä, herrani ja kuninkaani, olet kuitenkin kuin Jumalan enkeli; tee siis niin kuin katsot parhaaksi. ₂₉Sinulla olisi ollut oikeus surmata koko isäni suku, mutta sinä asetit minut, palvelijasi, niiden joukkoon, jotka aterioivat pöydässäsi. Olisiko minulla enää oikeutta muuhun, voisinko enää anoa mitään kuninkaalta?» ₃₀Kuningas sanoi hänelle: »Ei sinun tarvitse puhua enempää. Minä käsken, että sinä ja Siba saatte jakaa sukusi maat keskenänne.» ₃₁Mefiboset vastasi: »Ottakoon Siba vaikka kaiken! Onhan herrani ja kuninkaani nyt palannut onnellisesti kotiin.»

₃₂Myös gileadilainen Barsillai oli tullut Rogelimista saattaakseen kuninkaan Jordanille ja hyvästelläkseen hänet siellä. ₃₃Barsillai oli hyvin vanha, jo kahdeksankymmenen ikäinen. Hän oli huolehtinut kuninkaan ylläpidosta tämän oleskellessa Mahanaimissa, sillä hän oli hyvin varakas mies. ₃₄Kuningas sanoi Barsillaille: »Tule sinäkin kanssani, niin saat asua vieraanani Jerusalemissa.» ₃₅Barsillai vastasi: »Mahtaako minulla enää olla kylliksi elinvuosia, jotta minun kannattaisi lähteä kuninkaan mukaan Jerusalemiin? ₃₆Olen jo kahdeksankymmenen. Erottaisinko enää hyvää huonosta, maistuisivatko ruoat ja juomat enää palvelijallesi, välittäisinkö enää kuunnella laulajia ja laulajattaria? Pitäisikö palvelijastasi tulla vielä taakka herralleni ja kuninkaalleni? ₃₇Saatan sinua, kuningas, ainoastaan Jordanin tuolle puolelle. Minkä vuoksi kuninkaan pitäisi palkita minut niin runsaasti? ₃₈Salli minun kääntyä takaisin, niin että saan kuolla kotikaupungissani, jonne myös isäni ja äitini on haudattu. Lähteköön sen sijaan palvelijasi Kimham herrani ja kuninkaani mukaan. Tee hänelle niin kuin katsot parhaaksi.» ₃₉Kuningas sanoi: »Seuratkoon sitten Kimham minua. Minä teen hänelle niin kuin sinä toivot, ja myös sinun hyväksesi olen tekevä kaiken, mitä haluat.»

₄₀Sitten koko väkijoukko meni Jordanin yli, ja myös kuningas ylitti joen. Kuningas suuteli Barsillaita ja toivotti hänelle kaikkea hyvää, ja Barsillai palasi kotikaupunkiinsa.

₄₁Kuningas jatkoi matkaansa Gilgaliin, ja Kimham kulki hänen mukanaan. Koko Juudan väki ja puolet israelilaisista saattoi kuningasta. ₄₂Sitten kuitenkin Israelin miehet tulivat sanomaan kuninkaalle: »Miksi veljemme, Juudan miehet, ovat meidän tietämättämme tuoneet sinut, perheesi ja kaikki sotilaasi Jordanin yli?» ₄₃Juudan miehet vastasivat israelilaisille: »Sen vuoksi, että kuningas on meille läheisempi. Ja miksi te tästä suututte? Olemmeko me muka syöneet kuninkaan suihimme tai ryöstäneet hänet itsellemme?» ₄₄Israelilaiset sanoivat Juudan miehille: »Meillä on suurempi oikeus kuninkaaseen, koska meitä on kymmenen heimoa ja me olemme heimoina vanhempia kuin te. Miksi te olette syrjineet meitä? Mehän ensimmäisinä aloimme puhua, että kuninkaamme pitäisi tuoda takaisin.» Mutta Juudan miehet vastasivat vielä jyrkemmin kuin israelilaiset olivat puhuneet.