1. aikakirja 10
Saulin ja hänen poikiensa kuolema
1Filistealaiset ryhtyivät taisteluun israelilaisia vastaan. Israelin joukot pakenivat heidän tieltään, ja paljon kaatuneita jäi Gilboanvuoren rinteille. 2Filistealaiset saavuttivat Saulin ja hänen poikansa ja tappoivat Jonatanin, Abinadabin ja Malkisuan, Saulin pojat. 3Taistelu kävi kiivaana myös Saulin ympärillä. Jousimiehet keksivät hänet, ja hän haavoittui heidän ampumistaan nuolista. 4Silloin Saul käski aseenkantajaansa: »Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja häpäisevät minut.» Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen. 5Nähdessään Saulin kuolleen myös aseenkantaja heittäytyi miekkaansa ja päätti päivänsä.
6Näin he kaikki kuolivat, Saul ja kolme hänen poikaansa, ja samalla päättyi Saulin suvun kuninkuus. 7Kun Jisreelin tasangolla asuvat israelilaiset saivat tietää, että sotaväki oli paennut ja Saul ja hänen poikansa olivat kuolleet, he jättivät kaupunkinsa ja lähtivät pakoon. Heidän tilalleen kaupunkeihin asettui filistealaisia.
8Seuraavana päivänä filistealaiset lähtivät ryöstämään ruumiita ja löysivät Saulin ja hänen poikansa kaatuneina Gilboanvuorelta. 9He ryöstivät hänen vaatteensa, ottivat hänen päänsä ja varusteensa ja kuljettivat niitä ympäri maataan julistaakseen voitonsanomaa epäjumalilleen ja kansalleen. 10Filistealaiset asettivat Saulin varusteet erään jumalansa pyhäkköön, ja hänen pääkallonsa he ripustivat Dagonin temppeliin.
11Kun Gileadin Jabesin väki kuuli, mitä filistealaiset olivat tehneet Saulille, 12kaikki kaupungin taistelukykyiset miehet lähtivät liikkeelle. He noutivat Saulin ja hänen poikiensa ruumiit, veivät ne Jabesiin, hautasivat heidän luunsa siellä tammen alle ja paastosivat seitsemän päivää.
13Näin kuoli Saul, koska hän oli luopunut Herrasta eikä ollut totellut hänen sanaansa. Saul oli myös hakenut neuvoa vainajien hengiltä 14eikä Herralta. Siksi Herra antoi hänen kuolla ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle.
Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007