₁Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: »Pois täältä kaikki!» Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli. ₂Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen. ₃Joosef sanoi veljilleen: »Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?» Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään.

₄Joosef sanoi veljilleen: »Tulkaa tänne minun luokseni.» He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi:

»Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. ₅Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. ₆Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa. ₇Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. ₈Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi.

₉»Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: ’Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni, ₁₀niin saatte asua minun lähelläni Gosenin maakunnassa, sinä, poikasi ja heidän lapsensa. Te saatte tuoda tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun teille kuuluvan. ₁₁Minä huolehdin sinun elatuksestasi, niin ettet sinä eikä sinun perheesi tai kukaan muukaan väestäsi jää puutteeseen, sillä nälkävuosia on vielä viisi jäljellä.’ ₁₂Näettehän omin silmin, ja veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille. ₁₃Kertokaa vielä isälleni, miten korkeassa asemassa minä olen Egyptissä ja mitä kaikkea olette nähneet, ja tuokaa isä kiireesti tänne.»

₁₄Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. ₁₅Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.

₁₆Kun tieto Joosefin veljien saapumisesta tuli faraon hoviin, se oli mieleen faraolle ja hänen hovimiehilleen. ₁₇Farao sanoi Joosefille: »Sano veljillesi näin: ’Kuormatkaa juhtanne ja lähtekää Kanaaninmaahan. ₁₈Tuokaa sieltä isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptistä löytyy, ja te saatte yllin kyllin nauttia maan antimista.’ ₁₉Saat myös sanoa heille näin: ’Ottakaa Egyptistä vaunuja mukaanne vaimojanne ja lapsianne varten, käykää hakemassa isänne ja palatkaa tänne. ₂₀Älkää olko huolissanne tavaroista, sillä teille kuuluu kaikki, mikä Egyptissä on parasta.’»

₂₁Jaakobin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon lupauksen mukaisesti sekä evästä matkaa varten. ₂₂Hän antoi heille kaikille uudet juhlavaatteet, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa sekeliä hopeaa ja viisi uutta pukua. ₂₃Lisäksi hän lähetti isälleen kymmenen Egyptin parhailla tuotteilla kuormattua aasia sekä kymmenen aasintammaa, joilla oli kuormanaan viljaa, leipää ja muuta matkaevästä. ₂₄Sitten hän päästi veljensä lähtemään ja sanoi heille: »Älkää riidelkö matkalla.»

₂₅Joosefin veljet lähtivät Egyptistä ja saapuivat Kanaaninmaahan isänsä Jaakobin luo. ₂₆He kertoivat hänelle: »Joosef on elossa! Hän on koko Egyptin maan valtias!» Mutta Jaakobin mieli oli turtunut eikä hän uskonut heitä. ₂₇Vasta kun he kertoivat kaiken, mitä Joosef oli heille sanonut, ja kun Jaakob näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä hakemaan, hänen henkensä elpyi. ₂₈Hän sanoi: »Se on sittenkin totta! Poikani Joosef elää! Minä lähden Egyptiin, että saan nähdä hänet ennen kuin kuolen.»

₁Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: "Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!" Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen. ₂Ja hän purskahti ääneensä itkemään, niin että egyptiläiset ja faraon hoviväki sen kuulivat. ₃Ja Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö minun isäni elää?" Mutta hänen veljensä eivät voineet vastata hänelle, niin hämmästyksissään he olivat hänen edessään. ₄Mutta Joosef sanoi veljilleen: "Tulkaa tänne luokseni". Ja he tulivat. Niin hän sanoi: "Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka myitte Egyptiin. ₅Mutta älkää nyt olko murheissanne älkääkä pahoitelko sitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala on minut lähettänyt teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä. ₆Kaksi vuotta on nyt nälänhätä ollut maassa, ja vielä on jäljellä viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä eloa korjata. ₇Niin Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä, pelastukseksi monille. ₈Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala; hän asetti minut faraon neuvonantajaksi ja koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi. ₉Menkää, rientäkää minun isäni tykö ja sanokaa hänelle: 'Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi, tule luokseni, älä viivyttele! ₁₀Sinä saat asettua Goosenin maakuntaan ja olla minun läheisyydessäni, sinä ja sinun lapsesi ja lastesi lapset, pikkukarjasi ja raavaskarjasi, kaikki, mitä sinulla on. ₁₁Minä elätän sinua siellä — vielä on näet viisi nälkävuotta — niin ettet sinä eikä sinun perheesi eikä kukaan omaisistasi ole sortuva puutteeseen.' ₁₂Te näette omin silmin, ja myöskin veljeni Benjamin näkee, että minä itse teille puhun. ₁₃Kertokaa siis isällenne kaikesta siitä kunniasta, joka on tullut minun osakseni Egyptissä, ja kaikesta, mitä olette nähneet, ja rientäkää ja tuokaa isäni tänne." ₁₄Ja hän lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja itki, ja myöskin Benjamin itki hänen kaulassaan. ₁₅Ja hän suuteli kaikkia veljiään ja itki heidän rinnoillaan. Senjälkeen hänen veljensä puhelivat hänen kanssaan.

₁₆Kun sanoma siitä, että Joosefin veljet olivat saapuneet, kuului faraon hoviin, oli se faraon ja kaikkien hänen palvelijainsa mieleen. ₁₇Ja farao sanoi Joosefille: "Sano veljillesi: 'Tehkää näin: sälyttäkää kuormat juhtainne selkään ja lähtekää kotiin Kanaanin maahan, ₁₈ottakaa isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptissä on, ja te saatte syödä maan lihavuudesta'. ₁₉Ja näin sinun on käskettävä heitä: 'Tehkää näin: ottakaa itsellenne vaunuja Egyptin maasta lapsianne ja vaimojanne varten ja tuokaa isänne ja tulkaa. ₂₀Älkää surko taloustavaroitanne, sillä mitä parasta on koko Egyptin maassa, se on oleva teidän omanne.'" ₂₁Israelin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon käskyn mukaan sekä evästä matkaa varten. ₂₂Hän antoi kullekin heistä juhlapuvun, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa hopeasekeliä sekä viisi juhlapukua. ₂₃Samoin hän lähetti isälleen lahjaksi kymmenen aasia, jotka olivat kuormitetut Egyptin parhaimmilla tavaroilla, ja kymmenen aasintammaa, jotka kantoivat viljaa ja leipää sekä eväitä hänen isälleen matkaa varten. ₂₄Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: "Älkää riidelkö matkalla". ₂₅Niin he lähtivät Egyptistä ja tulivat isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan. ₂₆Ja he kertoivat hänelle ja sanoivat: "Joosef on vielä elossa ja on koko Egyptin maan valtias". Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, sillä hän ei uskonut heitä. ₂₇Niin he kertoivat hänelle kaiken, mitä Joosef oli heille puhunut. Ja kun hän näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä tuomaan, niin elpyi heidän isänsä Jaakobin henki. ₂₈Ja Israel sanoi: "Nyt on minulla kyllin; poikani Joosef elää vielä, minä menen häntä katsomaan, ennenkuin kuolen".