₁Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun. ₂Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten.» Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.

₃Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen. ₄Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: ’Miksi olette palkinneet hyvän pahalla? ₅Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette tehneet!’»

₆Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty. ₇He vastasivat: »Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista! ₈Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta? ₉Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!» ₁₀Mies sanoi: »Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta.» ₁₁Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne. ₁₂Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä. ₁₃Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.

₁₄Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan. ₁₅Joosef sanoi heille: »Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat.» ₁₆Juuda vastasi: »Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut.» ₁₇Mutta Joosef sanoi: »Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo.»

₁₈Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi:

»Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun – sinä, joka olet kuin farao. ₁₉Sinä itse kysyit meiltä: ’Onko teillä isää tai veljeä?’ ₂₀Ja me sanoimme sinulle: ’Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.’ ₂₁Sinä sanoit meille: ’Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’ ₂₂Ja me sanoimme sinulle: ’Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.’ ₂₃Silloin sinä sanoit meille: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.’

₂₄»Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut. ₂₅Kun hän sitten kerran sanoi: ’Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää’, ₂₆me vastasimme: ’Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.’ ₂₇Niin isämme sanoi meille: ’Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. ₂₈Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä. ₂₉Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.’

₃₀»Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt, ₃₁niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan. ₃₂Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: ’Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.’ ₃₃Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana. ₃₄Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi.»

₁Sen jälkeen Joosef käski huoneenhaltijaansa sanoen: "Täytä miesten säkit viljalla, niin paljon kuin he voivat kuljettaa, ja pane itsekunkin raha hänen säkkinsä suuhun. ₂Ja nuorimman säkin suuhun pane minun maljani, tuo hopeamalja, ynnä hänen viljarahansa." Ja hän teki, niinkuin Joosef käski. ₃Aamulla päivän valjetessa miehet saivat aaseinensa lähteä matkalle. ₄Mutta kun he olivat ehtineet vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle, sanoi Joosef huoneenhaltijalleen: "Nouse ja aja miehiä takaa, ja kun saavutat heidät, sano heille: 'Minkätähden olette palkinneet hyvän pahalla? ₅Onhan se juuri se, josta isäntäni juo ja josta hän salaisia tiedustelee. Te olette pahoin tehneet menetellessänne näin.'"

₆Kun hän sitten saavutti heidät, puhui hän heille nämä sanat. ₇He vastasivat hänelle: "Minkätähden herramme puhuu näin? Pois se, että palvelijasi tekisivät niin! ₈Katso, rahan, jonka löysimme säkkiemme suusta, me olemme tuoneet takaisin sinulle Kanaanin maasta; kuinka siis olisimme varastaneet hopeata tai kultaa herrasi talosta? ₉Se palvelijoistasi, jolta se löydetään, kuolkoon; ja me muut tulemme herramme orjiksi." ₁₀Hän vastasi: "Olkoon niin, kuin olette puhuneet; se, jolta se löydetään, olkoon minun orjani. Mutta te muut pääsette vapaiksi." ₁₁Ja he laskivat nopeasti säkkinsä maahan, ja jokainen avasi säkkinsä. ₁₂Ja hän etsi, alkaen vanhimmasta ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä. ₁₃Silloin he repäisivät vaatteensa, kuormasivat kukin tavaransa aasinsa selkään ja palasivat kaupunkiin.

₁₄Ja Juuda meni veljinensä Joosefin taloon, jossa tämä vielä oli, ja he lankesivat maahan hänen eteensä. ₁₅Silloin Joosef sanoi heille: "Mitä olettekaan tehneet! Ettekö tienneet, että minun kaltaiseni mies saa salatut ilmi?" ₁₆Juuda vastasi: "Mitä sanoisimmekaan herralleni, mitä puhuisimme ja millä puolustautuisimme! Jumala on paljastanut palvelijaisi syyllisyyden. Katso, me olemme herrani orjat, niin hyvin me muut kuin se, jolta malja löytyi." ₁₇Hän sanoi: "Pois se, että minä tekisin niin! Se, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, mutta te muut menkää rauhassa kotiin isänne luo." ₁₈Silloin Juuda astui hänen eteensä ja sanoi: "Oi herrani, salli palvelijasi puhua sananen herrani kuullen, älköönkä vihasi syttykö palvelijaasi kohtaan, sillä sinä olet niinkuin itse farao! ₁₉Herrani kysyi palvelijoiltaan sanoen: 'Onko teillä isää tai veljeä?' ₂₀Me vastasimme herralleni: 'Meillä on kotona vanha isä ja veli, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillänsä ja on vielä nuori; mutta tämän veli on kuollut, ja niin hän on jäänyt yksin äidistänsä, ja hänen isänsä rakastaa häntä'. ₂₁Niin sinä sanoit palvelijoillesi: 'Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että silmäni saisivat katsella häntä'. ₂₂Me vastasimme herralleni: 'Nuorukainen ei saata jättää isäänsä, sillä jos hän jättäisi isänsä, niin tämä kuolisi'. ₂₃Mutta sinä sanoit palvelijoillesi: 'Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän kanssanne, niin älkää enää näyttäytykö minun kasvojeni edessä'. ₂₄Ja me menimme kotiin palvelijasi, minun isäni, luo ja kerroimme hänelle herrani sanat. ₂₅Niin isämme sanoi: 'Menkää jälleen ostamaan meille vähän elintarpeita'. ₂₆Me sanoimme: 'Emme voi lähteä sinne; ainoastaan jos nuorin veljemme seuraa mukanamme, me lähdemme, sillä me emme voi näyttäytyä sen miehen kasvojen edessä, jollei nuorin veljemme ole mukanamme'. ₂₇Niin palvelijasi, minun isäni, sanoi meille: 'Tiedättehän itse, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. ₂₈Toinen lähti pois luotani, ja minä sanoin: Varmaan hänet on raadeltu kuoliaaksi, enkä minä ole häntä siitä päivin nähnyt. ₂₉Jos te nyt viette minulta tämänkin ja jos onnettomuus kohtaa häntä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan tuskalla tuonelaan.' ₃₀Jos minä siis tulisin kotiin palvelijasi, isäni, luo eikä meillä olisi mukanamme nuorukaista, johon hän on kaikesta sielustaan kiintynyt, ₃₁niin hän nähdessään, ettei nuorukainen ole kanssamme, kuolisi, ja me, sinun palvelijasi, saattaisimme palvelijasi, isämme, harmaat hapset vaipumaan murheella tuonelaan. ₃₂Sillä palvelijasi on luvannut isälleen vastata nuorukaisesta ja sanonut: 'Jos en tuo häntä takaisin luoksesi, niin minä olen syyllinen isäni edessä kaiken elinaikani'. ₃₃Ja jääköön siis palvelijasi herralleni orjaksi nuorukaisen sijaan, ja nuorukainen menköön kotiin veljiensä kanssa. ₃₄Sillä kuinka minä voisin mennä kotiin isäni luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En voisi nähdä sitä surkeutta, joka tulisi isäni osaksi."