26 LUKU.
Tyyron vahingonilo. Ennustetaan Tyyron hävitys.
1Yhdentenätoista vuotena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tuli minulle tämä Herran sana:
2"Ihmislapsi, koska Tyyro sanoi Jerusalemista:
'Kas niin! Murrettu on kansojen ovi,
minuun päin se on kääntynyt,
minä tulen täyteen — se on rauniona!'
3sentähden, näin sanoo Herra, Herra:
Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Tyyro,
ja nostatan monet kansat sinua vastaan,
niinkuin meri nostaa aaltonsa.
4Ne hävittävät Tyyron muurit,
repivät maahan sen tornit,
ja minä lakaisen siitä pois sen tomutkin
ja panen sen paljaaksi kallioksi.
5Siitä tulee verkkojen kuivauspaikka
keskelle merta.
Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra;
ja se joutuu kansojen ryöstettäväksi.
6Sen tytärkaupungit, jotka ovat mantereella,
surmataan miekalla,
ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
7Sillä näin sanoo Herra, Herra:
Katso, minä tuon Tyyron kimppuun Nebukadressarin,
Baabelin kuninkaan pohjoisesta,
kuninkaitten kuninkaan,
hevosten ja vaunujen ja ratsumiesten
ja suuren väenpaljouden kanssa.
8Sinun tytärkaupunkisi, jotka ovat mantereella,
hän surmaa miekalla
ja asettaa sinua vastaan saartovarusteet,
luo sinua vastaan vallin,
nostaa sinua vastaan kilpikatoksen,
9suuntaa sinun muureihisi murtajansa iskut
ja kukistaa tornisi rauta-aseillansa.
10Hänen hevostensa paljous peittää sinut pölyyn.
Ratsumiesten, pyöräin ja vaunujen ryskeestä
sinun muurisi vapisevat,
kun hän hyökkää sisälle sinun porteistasi,
niinkuin valloitettuun kaupunkiin hyökätään.
11Hevostensa kavioilla hän tallaa rikki
sinun katusi kaikki,
surmaa miekalla sinun kansasi,
ja sinun mahtavat patsaasi kaatuvat maahan.
12He riistävät sinun rikkautesi
ja ryöstävät kauppatavarasi,
repivät muurisi maahan ja kukistavat kauniit talosi,
ja kivesi, puusi, tomusi
he heittävät meren syvyyteen.
13Minä lakkautan laulujesi helinän,
eikä kuulu enää kanneltesi soitto.
14Minä panen sinut paljaaksi kallioksi,
sinusta tulee verkkojen kuivauspaikka,
eikä sinua enää rakenneta.
Sillä minä, Herra, olen puhunut,
sanoo Herra, Herra.
15Näin sanoo Herra, Herra Tyyrolle:
Eivätkö sinun kukistumisesi pauhusta,
kun haavoitetut voihkivat,
kun surman omat surmataan sinun keskelläsi,
saaret vapise?
16Valtaistuimiltaan astuvat alas
kaikki meren ruhtinaat.
He heittävät pois viittansa
ja riisuvat kirjaellut vaatteensa,
he pukeutuvat kauhuun
ja istuvat maahan,
värisevät joka hetki,
tyrmistyneinä sinun tähtesi.
17He virittävät sinusta itkuvirren
ja sanovat sinulle:
'Kuinka olet sinä, joka olit asuttu,
hävinnyt meriltä,
sinä ylistetty kaupunki,
väkevä merellä, sinä ja sinun asukkaasi,
jotka levittivät kauhuansa
kaikkiin siellä asuvaisiin.
18Nyt värisevät saaret
sinun kukistumisesi päivänä,
merensaaret kauhistuvat sinun loppuasi.'
19Sillä näin sanoo Herra, Herra: Kun minä teen sinusta aution kaupungin, niinkuin asumattomat kaupungit ovat, kun minä annan syvyyden käydä sinun ylitsesi ja paljot vedet peittävät sinut, 20silloin minä syöksen sinut alas hautaanvaipuneitten pariin, ikiaikojen kansan tykö, ja annan sinulle asunnon maan syvyyksissä, niinkuin siellä ovat ikiaikojen rauniot, hautaanvaipuneitten parissa, ettei sinussa asuttaisi; mutta ihanuuden minä annan elävien maahan. 21Sinut minä panen kauhuksi, sinua ei sitten enää ole; ja jos sinua etsitään, ei sinua enää löydy, hamaan ikiaikoihin asti, sanoo Herra, Herra."
