7 LUKU. 7

₁Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa. ₂Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: "Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja." ₃Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat. ₄Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä. ₅Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin: ₆"Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo:

₇Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä. ₈Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: "En". Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen. ₉Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään."

₁₀Tämän jälkeen otettiin kolmas häväistäväksi. Ja kun häneltä vaadittiin hänen kieltänsä, niin hän pisti sen heti ulos, ojensi rohkeasti kätensä ₁₁ja sanoi ylväin mielin: "Taivaasta minä olen nämä jäsenet saanut, ja Hänen lakinsa tähden minä katson ne vähäarvoisiksi, ja minä toivon saavani ne Häneltä jälleen". ₁₂Silloin itse kuningaskin ja hänen seuralaisensa hämmästyivät nuorukaisen rohkeutta, kun hän ei mitään välittänyt tuskista.

₁₃Sittenkuin tämäkin oli heittänyt henkensä, kidutettiin ja häväistiin samalla tapaa neljättä. ₁₄Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään."

₁₅Sitten tuotiin heti viides kidutettavaksi. ₁₆Mutta hän katsoi kuninkaaseen ja sanoi: "Kun sinulla ihmisten keskuudessa on valta, niin sinä teet, mitä tahdot, vaikka sinä olet katoavainen; mutta älä luule, että Jumala on hyljännyt meidän kansamme. ₁₇Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi." ₁₈Sen jälkeen tuotiin kuudes, ja kun hän oli kuolemaisillansa, niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi pettämistä. Sillä me saamme kärsiä näitä omasta syystämme, koska me olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Me olemme ansainneet tämän ylen oudon kohtalon. ₁₉Mutta älä luule välttäväsi rangaistusta, sinä, joka olet ruvennut taistelemaan Jumalaa vastaan."

₂₀Mutta erittäinkin oli äiti ihailtava ja ansaitsee, että häntä kiittäen muistetaan. Sillä vaikka hän sai nähdä seitsemän poikansa menettävän henkensä yhden ainoan päivän kuluessa, niin hän kesti sen rohkealla mielellä, koska hän pani toivonsa Herraan. ₂₁Ja jalon mielenlaadun täyttämänä sekä miehen uljuudella rohkaisten naisellista mieltään hän isiensä kielellä lohdutti jokaista heistä, sanoen heille: ₂₂"Minä en tiedä, kuinka te olette minun kohtuuni ilmestyneet, enkä minä ole lahjoittanut teille henkeä enkä elämää, en myöskään minä ole yhteenliittänyt kunkin teidän alkuaineitanne. ₂₃Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden."

₂₄Mutta vaikka Antiokus luuli halveksittavan itseänsä ja epäili puhetta pilkalliseksi, niin hän ei ainoastaan ystävällisin sanoin puhutellut nuorinta, joka vielä oli jäljellä, vaan myös valalla vakuutti tekevänsä hänet rikkaaksi ja onnelliseksi ja ottavansa hänet ystäväkseen sekä uskovansa hänelle virkoja, jos hän luopuisi isiensä laista. ₂₅Mutta kun nuorukainen ei välittänyt tästä mitään, kutsutti kuningas äidin luoksensa ja kehoitti häntä neuvomaan nuorta poikaansa, että tämä pelastuisi. ₂₆Kuninkaan innokkaista kehoituksista äiti vihdoin ryhtyi taivuttamaan poikaansa. ₂₇Hän kumartui tätä kohti ja pilkaten julmaa tyrannia puhui isiensä kielellä näin: "Poikani, armahda minua, joka yhdeksän kuukautta olen sinua kantanut kohdussani ja imettänyt sinua kolme vuotta ja kasvattanut ja hoitanut sinua aina tähän ikään saakka. ₂₈Minä pyydän sinua, lapseni, luo silmäsi ylös taivasta kohti ja maahan ja katso kaikkea, mitä niissä on, ja tiedä, että Jumala on tehnyt ne tyhjästä, ja että ihmissuku syntyy samalla tapaa. ₂₉Älä pelkää tätä pyöveliä, vaan osoittaudu veljiesi arvoiseksi ja käy rohkeasti kuolemaan, että minä saisin sinut yhdessä veljiesi kanssa takaisin, kun armahduksen aika tulee."

₃₀Hän ei ollut vielä lopettanut puhettansa, kun nuorukainen sanoi: "Mitä te odotatte? Minä en tottele kuninkaan määräystä, vaan noudatan sen lain määräystä, joka on annettu meidän esi-isillemme Mooseksen kautta. ₃₁Mutta sinä, joka olet tehnyt hebrealaisille kaikkea pahaa, mitä keksiä voidaan, et pääse pakoon Jumalan käsistä. ₃₂Sillä me kärsimme omien syntiemme tähden. ₃₃Mutta vaikka hän, joka elää, meidän Herramme, kurittaaksensa ja kasvattaaksensa meitä on lyhyeksi aikaa vihastunut, niin hän jälleen armahtaa palvelijoitansa. ₃₄Mutta sinä, jumalaton ja rikollisin kaikista ihmisistä, älä turhaan pöyhkeile äläkä kersku epävarmoilla toiveilla, sinä, joka olet nostanut kätesi taivaan lapsia vastaan. ₃₅Sillä et sinä vielä ole päässyt kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tuomiota pakoon. ₃₆Sillä meidän veljemme saavat nyt, kärsittyään lyhyen tuskan, Jumalan liitossa ollen juoda ikuisesti virtaavaa elämää; mutta sinä saat Jumalan tuomitsemana kärsiä ansiosi mukaisen rangaistuksen pöyhkeydestäsi. ₃₇Minä uhraan nyt, niinkuin veljenikin, henkeni ja elämäni isäimme lakien puolesta rukoillen, että Jumala pian armahtaisi meidän kansaamme, mutta pakottaisi sinut tuskain ja kuritusten alla tunnustamaan, että hän yksin on Jumala, ₃₈ja että Kaikkivaltiaan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut meidän koko kansaamme, pysähtyisi minuun ja minun veljiini."

₃₉Silloin kuningas vihastui suuresti ja kohteli tätä vielä julmemmin kuin toista, koska oli niin katkeroitunut hänen pilkastaan. ₄₀Niin tämäkin siirtyi pois elämästä puhtaana, pannen kaiken luottamuksensa Herraan. ₄₁Viimeiseksi, poikiensa jälkeen, sai äitikin surmansa.

₄₂Nämä riittäkööt kuvauksiksi uhriaterioista ja ylenmääräisistä kidutuksista.