5 LUKU. 5

₁Tähän aikaan teki Antiokus toisen sotaretkensä Egyptiin. ₂Silloin tapahtui, että koko kaupungissa nähtiin lähes neljänkymmenen päivän aikana ilmojen halki kiitäviä ratsumiehiä, joilla oli kullalla kirjaillut puvut ja jotka olivat jaetut osastoihin ja asestetut keihäillä; ₃nähtiin myöskin miekkoja paljastettavan ja ratsuväen osastoja, jotka olivat taistelujärjestyksessä, hyökkäyksiä ja vastahyökkäyksiä molemmin puolin, kilpien liikuntaa ja paljon keihäitä, lentäviä nuolia, kultakoristeiden kimaltelua ja kaikenkaltaisia panssarisuojuksia. ₄Sentähden kaikki rukoilivat, että näky tietäisi hyvää.

₅Mutta kun oli levinnyt väärä huhu, että Antiokus muka oli kuollut, kokosi Jaason itsellensä vähintään tuhat miestä ja hyökkäsi äkkiarvaamatta kaupunkia vastaan. Kun nyt ne, jotka olivat muureilla, oli karkoitettu ja kaupunki viimein jo oli vallattu, pakeni Menelaus linnaan. ₆Mutta Jaason pani säälimättä toimeen verilöylyjä omien kansalaistensa keskuudessa. Hän ei ajatellut, että menestys taistelussa omia heimolaisia vastaan on suurin vastoinkäyminen, vaan luuli saaneensa voiton vihollisista eikä kansalaisistaan. ₇Hän ei kuitenkaan päässyt valtaan, vaan sai lopuksi hankkeestansa häpeää, kun hänen täytyi pakolaisena mennä jälleen ammonilaisten maahan. ₈Ja tällaisen lopun sai hänen paha elämänsä: hänet pantiin vankeuteen arabialaisten ruhtinaan Aretaan luona, ja sitten hän kaikkien vainoamana pakeni kaupungista kaupunkiin; häntä vihattiin laista luopuneena ja inhottiin isänmaansa ja kansalaistensa teloittajana, ja lopuksi hänet ajettiin pois Egyptiin. ₉Hän, joka oli karkoittanut niin monta pois isänmaastaan, sai itse surmansa vieraalla maalla mentyään lakedaimonilaisten luo saadaksensa siellä heimolaisuutensa nojalla turvapaikan. ₁₀Ja häntä, joka oli antanut hautaamatta heittää pois niin monia, ei kukaan itkenyt, eikä hän saanut minkäänlaista hautausta, ei myöskään hautaa isäinsä tykönä.

₁₁Kun tieto siitä, mitä oli tapahtunut, saapui kuninkaalle, luuli hän, että Juudea oli noussut kapinaan. Sentähden hän lähti liikkeelle Egyptistä mieli täynnä pedon raivoa ja valtasi kaupungin asevoimin. ₁₂Ja hän käski sotilaitansa säälimättä lyömään kuoliaiksi ne, jotka joutuivat heidän käsiinsä, ja teurastamaan ne, jotka pakenivat huoneisiinsa. ₁₃Niin surmattiin nuoret ja vanhat, tuhottiin alaikäiset ja vaimot ja lapset, teurastettiin neitsyet ja imeväiset. ₁₄Kahdeksankymmentä tuhatta henkeä sai tuhonsa kaiken kaikkiaan kolmessa päivässä, neljäkymmentä tuhatta surmattiin käsikähmässä ja yhtä monta myytiin. ₁₅Mutta tyytymättä tähän hän röyhkeydessään meni sisälle tuohon kaikkein pyhimpään temppeliin koko maan päällä, lain ja isänmaansa pettäneen Menelauksen johtamana, ₁₆ja anasti saastaisille käsillänsä pyhät astiat; ne lahjat, jotka monet kuninkaat olivat sinne asettaneet lisätäksensä paikan loistoa ja kunniaa, hän epäpyhillä käsillänsä raastoi pois. ₁₇Ja Antiokus tuli mieleltään pöyhkeäksi eikä nähnyt, että Kaikkivaltias lyhyeksi aikaa oli vihastunut kaupungin asukasten syntien tähden ja että paikka siitä syystä oli jäänyt ilman varjelusta. ₁₈Ellei aikaisemmin olisi jouduttu monien syntien valtaan, olisi hän aivan samoin kuin Heliodorus, jonka kuningas Seleukos oli lähettänyt tarkastamaan aarrekammiota, sinne tultuansa heti saanut ruoskaniskujen pakottamana luopua röyhkeydestänsä. ₁₉Mutta Herra ei ollut valinnut kansaa paikan tähden, vaan paikan kansan tähden. ₂₀Siitä syystä itse paikkakin, joka oli tullut osalliseksi kansaa kohdanneista onnettomuuksista, sittemmin sai osansa myös hyvistä teoista; ja sitten kuin se Kaikkivaltiaan vihan tähden oli joutunut vihollisen valtaan, se taas, kun tuo korkein hallitsija oli leppynyt, korotettiin suureen kunniaan. ₂₁Antiokus vei siis temppelistä tuhat kahdeksansataa talenttia ja lähti sitten nopeasti Antiokiaan. Ja pöyhkeydessänsä hän luuli voivansa tehdä maan laivoilla purjehdittavaksi ja meren jalkaisin kuljettavaksi, sillä hänen sydämensä ylpeys oli suuri. ₂₂Hän jätti myös päällysmiehiä vaivaamaan kansaa: Jerusalemiin frygialaissyntyisen Filippuksen, joka oli mieleltään vielä julmempi kuin se, joka hänet oli toimeen asettanut, ₂₃Garisimiin Andronikuksen ja näiden lisäksi Menelauksen, joka kaikkein pahimmin, vielä enemmän kuin toiset, sorti kansalaisia, koska hän oli vihamielinen juutalaisia kohtaan. ₂₄Hän lähetti myöskin mysialaisten päällikön Apolloniuksen kahdenkymmenen kahden tuhannen miehen vahvuisen sotajoukon etunenässä ja käski hänen surmata kaikki täysi-ikäiset miehet sekä myydä vaimot ja nuorukaiset. ₂₅Tämä oli saapuvinaan Jerusalemiin rauhallisissa aikeissa ja pysyi hiljaa aina pyhään sapatinpäivään asti. Silloin hän havaitessaan juutalaisten pitävän juhlaa käski väkensä asestautua. ₂₆Ja kaikki ne, jotka olivat tulleet katsomaan näytelmää, hän antoi yhdellä haavaa pistää kuoliaiksi. Sitten hän ryntäsi täysissä aseissa kaupunkiin ja surmasi paljon väkeä. ₂₇Mutta Juudas Makkabilainen vetäytyi kymmenkunnan muun kanssa vuoristoon, missä hän seuralaisineen eli metsän eläinten tavoin. He käyttivät ravinnoksensa ainoastaan yrttejä, etteivät saastuttaisi itseänsä niinkuin muut.