11 LUKU. 11

₁Aivan lyhyen ajan perästä Lysias, kuninkaan holhooja ja sukulainen sekä valtionhoitaja, joka oli kovin vihoissaan siitä, mitä oli tapahtunut, ₂kokosi noin kahdeksankymmentä tuhatta jalkasoturia ja kaiken ratsuväkensä ja hyökkäsi juutalaisia vastaan. Hänen aikomuksensa oli tehdä Jerusalem kreikkalaisten asuinpaikaksi ₃ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan. ₄Hän ei yhtään ajatellut Jumalan voimaa, vaan luotti ylpeydessään kymmeniin tuhansiin jalkasotureihinsa ja tuhansiin ratsuihinsa ja kahdeksaankymmeneen norsuunsa. ₅Kun hän sitten oli hyökännyt Juudeaan ja tullut lähelle Beetsuuria, erästä varustettua paikkaa, joka oli Jerusalemista noin viiden penikulman päässä, piiritti hän tätä paikkaa ankarasti. ₆Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä, että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin pelastukseksi. ₇Sitten Makkabilainen tarttui itse ensimmäisenä aseisiin ja kehoitti toisia yhdessä hänen kanssansa uhmaamaan vaaraa ja rientämään veljiensä avuksi. Yhtenä miehenä he lähtivätkin liikkeelle rohkein mielin. ₈Mutta kun he vielä olivat siellä, lähellä Jerusalemia, ilmestyi heitä johtamaan valkoisiin vaatteisiin puettu ratsumies, joka heilutti kultaisia aseita. ₉Silloin kaikki yhtenä miehenä ylistivät armollista Jumalaa ja tulivat mielessään niin rohkaistuiksi, että olivat valmiit hyökkäämään, ei ainoastaan ihmisiä, vaan vaikkapa julmimpia petoja ja rautaisia muureja vastaan. ₁₀Niin he kulkivat eteenpäin järjestyneinä taisteluun, ja heillä oli sotakumppani taivaasta, sillä Jumala osoitti heille laupeuttansa. ₁₁Niinkuin jalopeurat he hyökkäsivät vihollisten kimppuun ja löivät heistä maahan yksitoista tuhatta jalkasoturia ja tuhat kuusisataa ratsumiestä; kaikki muut he pakottivat pakenemaan. ₁₂Useimmat näistä pääsivät pelastumaan ainoastaan haavoittuneina ja aseettomina, ja Lysias itse pelasti henkensä vain häpeällisesti pakenemalla. ₁₃Mutta koska hän ei ollut mikään tyhmä mies, niin hän ajatellessaan kärsimäänsä tappiota ymmärsi, että hebrealaiset olivat voittamattomia, koska voimallinen Jumala soti yhdessä heidän kanssansa. Sentähden hän lähetti heidän luoksensa sanansaattajia ₁₄ja tarjosi sovintoa kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla luvaten taivuttaa kuninkaankin ja pakottaa hänet tulemaan heidän ystäväksensä. ₁₅Niin Makkabilainen, joka piti huolta siitä, mikä oli yhteiseksi hyväksi, suostui kaikkiin Lysiaan ehdotuksiin; sillä kuningas myöntyi kaikkiin niihin juutalaisia koskeviin vaatimuksiin, jotka Makkabilainen oli kirjallisesti tehnyt Lysiaalle.

₁₆Se kirje, jonka Lysias oli kirjoittanut juutalaisille, oli näin kuuluva:

"Lysias tervehtii kaikkia juutalaisia. ₁₇Johannes ja Absalom, teidän lähettiläänne, ovat jättäneet teidän allekirjoittamanne kirjoituksen ja pyytäneet vastausta siihen, mitä siinä on esitetty. ₁₈Minä olen sentähden antanut tiedoksi kuninkaalle kaiken sen, mikä oli esitettävä myöskin hänelle, ja hän on myöntynyt kaikkeen, mihin oli mahdollista myöntyä. ₁₉Jos te siis pysytte suopeamielisinä hallitusta kohtaan, koetan minä vastedeskin edistää teidän parastanne. ₂₀Yksityiskohdista olen käskenyt näitä miehiä ja omia lähettiläitäni neuvottelemaan teidän kanssanne. ₂₁Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, dioskuros-kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä."

₂₂Kuninkaan kirje taas kuului näin: "Kuningas Antiokus tervehtii veljeänsä Lysiasta. ₂₃Isämme siirryttyä jumalien joukkoon on meidän tahtomme, että valtakuntamme alamaiset häiritsemättä saavat hoitaa omia asioitansa. ₂₄Mutta kun olemme kuulleet, että juutalaiset eivät suostu omaksumaan kreikkalaisia tapoja, niinkuin isämme määräsi, vaan tahtovat pitää omat elintapansa ja pyytävät, että heidän sallittaisiin noudattaa lakejansa, ₂₅ja kun siis tahtomme on, että tämäkin kansa saa olla häiritsemättömänä, niin määräämme, että heille on annettava takaisin heidän temppelinsä ja heidän sallittava elää esi-isiensä tapojen mukaan. ₂₆Teet siis hyvin, kun lähetät heidän tykönsä lähettiläitä ja ojennat heille rauhan käden, että he, kun saavat tietää meidän tarkoituksemme, olisivat hyvillä mielin ja iloiten pitäisivät huolta omista asioistansa."

₂₇Kuninkaan kirje kansalle taas oli tällainen: "Kuningas Antiokus tervehtii juutalaisten vanhintenneuvostoa ja muita juutalaisia. ₂₈Me toivomme, että voitte hyvin. Me itsekin olemme hyvissä voimissa. ₂₉Menelaus on ilmoittanut meille, että te haluatte palata takaisin ja ryhtyä hoitamaan omia tehtäviänne. ₃₀Niille siis, jotka ksantikos-kuun kolmanteenkymmenenteen päivään mennessä palaavat kotiin, taataan täysi turva ja annetaan se vakuutus, ₃₁että juutalaiset saavat käyttää omia ruokiansa ja lakejansa, niinkuin aikaisemminkin, ja ettei ketään heistä millään tavalla ahdisteta tapahtuneiden erehdysten vuoksi. ₃₂Lähetän samalla Menelauksen tuomaan teille rauhoittavia vakuutuksia. ₃₃Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."

₃₄Myöskin roomalaiset lähettivät heille kirjeen, joka kuului näin: "Qvintus Memmius ja Titus Manius, roomalaisten lähettiläät, tervehtivät Juudan kansaa. ₃₅Me suostumme kaikkeen siihen, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, on teille myöntänyt. ₃₆Mutta mitä tulee niihin asioihin, jotka hän on päättänyt jättää kuninkaan ratkaistaviksi, niin harkitkaa niitä, ja lähettäkää sitten heti joku, että voisimme lausua mielipiteemme, niinkuin meidän tulee; me olemme nimittäin matkalla Antiokiaan. ₃₇Kiirehtikää siis ja lähettäkää muutamia, että mekin saisimme tietää, mikä teidän mielipiteenne on. ₃₈Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."