6 LUKU. 6

₁Kulkiessaan ylämaakuntain läpi kuningas Antiokus sai kuulla, että Persiassa oli Elymais niminen kaupunki, joka oli kuuluisa rikkaudesta, hopeasta ja kullasta, ₂ja että sen pyhäkkö oli ylen rikas ja että siellä oli kultaisia asuja, haarniskoja ja aseita, jotka Makedonian kuningas Aleksander, Filippuksen poika, joka oli helleenien ensimmäinen kuningas, oli sinne jättänyt. ₃Hän meni ja koetti valloittaa kaupungin ryöstääksensä sen, mutta hän ei voinut, sillä asia oli tullut kaupungin asukkaiden tietoon. ₄He nousivat häntä vastaan taisteluun, ja hänen täytyi paeta, ja hän lähti sieltä perin masentuneena ja kääntyi takaisin mennäkseen Babyloniin. ₅Silloin tuli sanansaattaja hänen tykönsä Persiaan ilmoittaen, että ne sotajoukot, jotka olivat lähteneet Juudan maahan, oli lyöty pakoon; ₆että Lysias oli lähtenyt sinne vahvan sotajoukon etunenässä, mutta että juutalaiset olivat lyöneet hänet pakoon ja tulleet entistä voimakkaammiksi saatuaan voittamiltaan sotajoukoilta aseita. ₇He olivat myös hävittäneet kauhistuksen, jonka hän oli pystyttänyt Jerusalemin alttarille ja ympäröineet pyhäkön korkeilla muureilla entisensä kaltaiseksi; samoin he olivat tehneet hänen kaupungilleen Beetsuurille.

₈Kun kuningas oli kuullut tämän kertomuksen, niin hän hämmästyi ja tuli kovin järkytetyksi; hän joutui vuoteenomaksi ja sairastui mielikarvaudesta, koska ei ollut käynyt, niinkuin hän oli tahtonut. ₉Ja hänen oli oltava vuoteessa kauan aikaa, sillä suuri mielikarvaus valtasi hänet yhä uudelleen. Kun hän arveli pian kuolevansa, ₁₀niin hän kutsui tykönsä kaikki ystävänsä ja sanoi heille: "Uni pakenee silmistäni, ja mieleni on murheen masentama. ₁₁Minä olen ajatellut itsekseni: Mihin ahdinkoon olenkaan joutunut, ja kuinka suuri onkaan kurimus, jonka kuilussa nyt olen, minä, joka kuitenkin olin lempeä ja rakastettu käyttäessäni valtaani! ₁₂Mutta nyt minä muistan sen pahan, mitä tein Jerusalemissa, kuinka minä otin kaikki siellä olevat hopeaiset ja kultaiset astiat ja lähetin sotaväkeä ilman syytä tuhoamaan Juudan asukkaat. ₁₃Minä ymmärrän, että sentähden minua on kohdannut tämä onnettomuus, ja katso, minä kuolen suureen suruun vieraassa maassa."

₁₄Sitten hän kutsui Filippuksen, yhden ystävistään, ja asetti hänet koko valtakuntansa hoitajaksi. ₁₅Ja hän antoi hänelle kruununsa, vaippansa ja sormuksensa, että hän ohjaisi hänen poikaansa Antiokusta ja kasvattaisi hänet hallitsijaksi. ₁₆Ja kuningas Antiokus kuoli siellä vuonna 149. ₁₇Kun Lysias sai tietää, että kuningas oli kuollut, asetti hän kuninkaaksi hänen sijaansa hänen poikansa Antiokuksen, jota hän oli kasvattanut hänen nuoruudessaan, ja antoi hänelle nimen Eupator.

₁₈Mutta linnassa-olijat estivät israelilaisia pääsemästä miltään puolelta pyhäkköön ja koettivat yhä aikaansaada vahinkoa ja tukea pakanoilta. ₁₉Juudas ajatteli silloin heidän tuhoamistaan ja kutsui koko kansan piirittämään heitä. ₂₀Ja he kokoontuivat kaikki ja piirittivät heitä vuonna 150; ja hän teetti heitä vastaan heitto- ja piirityskoneita. ₂₁Mutta muutamat heistä pääsivät pois piirityksestä, ja heihin liittyi eräitä jumalattomia israelilaisia. ₂₂He lähtivät kuninkaan tykö ja sanoivat: "Kuinka kauan olet käymättä tuomiolle etkä kosta veljiemme puolesta? ₂₃Me olimme auliit palvelemaan sinun isääsi ja vaeltamaan hänen käskyjensä mukaan ja noudattamaan hänen säädöksiään. ₂₄Sentähden meidän kansalaisemme kävivät meille vihamielisiksi; kuka ikinä meistä tavattiin, se tapettiin, ja meidän omaisuutemme ryöstettiin. ₂₅Eivätkä he nostaneet kättään vain meitä vastaan, vaan myös kaikkia naapureitansa vastaan. ₂₆Ja katso, nyt he ovat leiriytyneet Jerusalemin linnaa vastaan, valloittaaksensa sen; ja he ovat linnoittaneet pyhäkön ja Beetsuurin. ₂₇Jollet nyt kiiruusti ennätä ennen heitä, niin he tekevät vielä pahempaa, etkä sinä enää kykene heitä hillitsemään." ₂₈Sen kuullessaan kuningas vihastui. Ja hän kokosi kaikki ystävänsä, jalkaväkensä päälliköt ja ne, jotka johtivat ratsuväkeä. ₂₉Myöskin muista valtakunnista ja meren saarilta tuli hänen tykönsä palkkasotureita. ₃₀Hänen sotaväkensä lukumäärä oli satatuhatta miestä jalkaväkeä ja kaksikymmentä tuhatta ratsumiestä sekä kolmekymmentä kaksi sotaan opetettua norsua. ₃₁He samosivat Idumean läpi ja leiriytyivät vastapäätä Beetsuuria; he taistelivat pitkän aikaa ja valmistivat piirityskoneita. Mutta piiritetyt hyökkäsivät ulos ja polttivat ne tulella sotien miehuullisesti. ₃₂Mutta Juudas lähti liikkeelle Jerusalemin linnasta ja leiriytyi Beetsakarian läheisyyteen, vastapäätä kuninkaan leiriä. ₃₃Ja varhain aamulla kuningas antoi sotajoukkonsa, joka oli täynnä hyökkäysintoa, lähteä liikkeelle Beetsakarian suuntaan. Ja joukot asetettiin valmiiksi taistelujärjestykseen ja puhallettiin pasunoihin. ₃₄Norsujen eteen pantiin punaista viinirypäle- ja metsäviikunamehua niiden kiihottamiseksi taisteluun. ₃₅Sitten eläimet jaettiin eri sotilasosastoille, ja jokaista norsua kohden tuli tuhat miestä jalkaväkeä, jotka olivat pukeutuneet rengaspanssariin ja joilla oli päässä vaskiset kypärit; vielä oli jokaista eläintä kohden jaettu viisisataa valioratsumiestä. ₃₆Nämä olivat jo ennakolta aina siellä, missä eläinkin oli; ja minne se meni, menivät nekin mukana eivätkä eronneet siitä. ₃₇Ja jokaisen eläimen selässä oli vahva ja suojattu puutorni, joka oli sidottu sen selkään erityisillä laitteilla, ja joka tornissa oli kolmekymmentä kaksi miestä, jotka siitä käsin taistelivat, sekä eläimen ohjaaja. ₃₈Muu ratsuväki asetettiin kummallekin puolelle, sotajoukon molemmille sivustoille, häiritsemään vihollista ja suojaamaan taistelurivejä. ₃₉Kun aurinko paistoi kultaisiin ja vaskisiin kilpiin, niin loistivat niistä vuoret ja leimusivat niinkuin tulisoihdut. ₄₀Osa kuninkaan sotajoukkoa levittäytyi vuorenhuipuille, osa tasangolle; ja ne tulivat esiin varmasti ja hyvässä järjestyksessä. ₄₁Ja kaikki vapisivat kuullessaan heidän joukkojensa pauhinan ja heidän askeltensa töminän ja aseiden kalskeen, sillä sotajoukko oli ylen suuri ja vahva.

₄₂Mutta Juudas lähestyi sotajoukkoinensa ryhtyäkseen taisteluun, ja silloin kaatui kuninkaan sotajoukosta kuusisataa miestä. ₄₃Kun Eleasar Avaran huomasi erään norsun, joka oli panssaroitu kuninkaallisella panssarilla ja kaikkia muita suurempi, ja kun näytti siltä, että kuningas oli sen selässä, ₄₄niin hän antoi itsensä alttiiksi pelastaaksensa kansansa ja hankkiaksensa itsellensä ikuisen nimen: ₄₅hän kiiruhti rohkeasti sitä vastaan taistelurivistön keskelle ja löi kuoliaaksi oikealta ja vasemmalta, niin että vihollinen hajautui eläimen luota kummallekin puolelle. ₄₆Sitten hän ryömi norsun alle, iski sitä vatsaan ja tappoi sen, ja kun se kaatui maahan, jäi hän sen alle ja kuoli siihen. ₄₇Mutta kun Juudaan miehet näkivät miten vahva ja ripeäliikkeinen kuninkaan sotajoukko oli, niin he väistyivät sen edestä.

₄₈Kuninkaan sotajoukko lähti nyt ylös Jerusalemiin asettuakseen juutalaisia vastaan, ja kuningas leiriytyi Juudeaa ja Siionin vuorta vastaan. ₄₉Mutta Beetsuurissa olevien kanssa hän teki rauhan. Heidän täytyi lähteä kaupungista, sillä heillä ei ollut siellä elintarpeita voidakseen kestää piiritystä; maassa oli näet silloin sapattivuosi. ₅₀Ja kuningas valloitti Beetsuurin ja pani sinne varusväen sitä puolustamaan.

₅₁Sitten hän piiritti pyhäkköä kauan aikaa ja asetti sen edustalle heitto- ja piirityskoneita, tulenheittäjiä, kivenheittäjiä ja skorpioneja nuolien ampumista varten sekä linkoja. ₅₂Mutta piiritetytkin tekivät puolustuslaitteita vihollisen laitteita vastaan ja pitivät kauan puoliaan. ₅₃Mutta heillä ei ollut elintarpeita varastoissa, koska se oli seitsemäs vuosi, ja ne, jotka olivat pelastuneet Juudeaan pakanain käsistä, olivat syöneet loputkin varastoista. ₅₄Senvuoksi jäi pyhäkköön vain muutamia miehiä, sillä nälkä voitti heidät, niin että he hajautuivat kukin omalle paikkakunnalleen.

₅₅Kun Lysias kuuli, että Filippus, jonka kuningas Antiokus vielä eläessään oli asettanut kasvattamaan poikaansa Antiokusta kuninkaaksi, ₅₆oli palannut Persiasta ja Meediasta niiden joukkojen etunenässä, jotka olivat menneet sinne kuninkaan kanssa, ja että hän koetti saada käsiinsä hallitusvallan, ₅₇niin hän hetikohta oli taipuvainen lähtemään pois, ja hän sanoi kuninkaalle ja sotaväen päälliköille ja miehistölle: "Me tulemme päivä päivältä heikommiksi, meidän ruokavaramme ovat vähäiset, ja paikka, jota piiritämme, on lujasti linnoitettu; sitäpaitsi on velvollisuutemme huolehtia valtakunnasta. ₅₈Tehkäämme siis noiden miesten kanssa sovinto ja solmikaamme heidän kanssaan rauha ja koko heidän kansansa kanssa. ₅₉Sallikaamme heidän vaeltaa omien säädöstensä mukaan niinkuin ennenkin; sillä juuri noiden säädöstensä tähden, jotka me olemme kumonneet, he ovat kiukustuneet ja tehneet kaiken tämän.

₆₀Tämä puhe miellytti kuningasta ja sotapäälliköitä, ja hän lähetti lähetystön heidän tykönsä tarjoamaan rauhaa, ja he suostuivat siihen. ₆₁Ja kun kuningas ja päälliköt olivat valalla vakuuttaneet heille ehdot, lähtivät he ulos linnoituksesta, ₆₂ja kuningas meni Siionin vuorelle; mutta kun hän näki, miten lujasti paikka oli linnoitettu, rikkoi hän vannomansa valan ja käski repiä muurin joka puolelta. ₆₃Sitten hän lähti kiiruusti liikkeelle ja palasi Antiokiaan. Ja kun hän huomasi Filippuksen olevan kaupungin herrana, ryhtyi hän taisteluun häntä vastaan ja valloitti kaupungin väkivoimalla.