1 LUKU. 1

₁Sittenkuin makedonialainen Aleksander, Filippuksen poika, joka oli lähtenyt liikkeelle kittiläisten maasta, oli voittanut persialaisten ja meedialaisten kuninkaan Dariuksen, tuli hän kuninkaaksi tämän sijaan — ennen hän oli ollut Kreikan kuninkaana. ₂Hän kävi monta sotaa, valloitti linnoitukset ja surmautti kuninkaat. ₃Hän tunkeutui maan ääriin asti ja sai saalista lukuisilta kansoilta. Kun nyt maa oli kukistettuna hänen edessään, kävi hän ylpeäksi, ja hänen sydämensä paisui. ₄Hän kokosi ylen vahvan sotajoukon ja vallitsi maita, kansoja ja valtakuntia, ja ne tulivat hänelle veronalaisiksi. ₅Mutta senjälkeen hän joutui tautivuoteelle, ja kun hän tunsi kuolevansa, ₆kutsui hän luoksensa kaikki ylhäisimmät palvelijansa, jotka nuoruudesta asti olivat yhdessäkasvatetut hänen kanssaan, ja jakoi vielä eläessään heille valtakuntansa. ₇Aleksander kuoli hallittuaan kaksitoista vuotta, ₈ja hänen palvelijansa saivat vallan, kukin alueellansa. ₉Ja he ottivat kaikki hänen kuolemansa jälkeen kuninkaanarvon, ja samoin heidän poikansa heidän jälkeensä, monet vuodet. Ja he tekivät paljon pahaa maassa.

₁₀Heistä polveutui syntinen vesa, Antiokus Epifanes, kuningas Antiokuksen poika; hän oli ollut panttivankina Roomassa, ja hän tuli kuninkaaksi sadantena kolmantenakymmenentenä seitsemäntenä vuotena kreikkalaisten hallituskautta.

₁₁Siihen aikaan nousi Israelista jumalattomia miehiä, ja he saivat monet puolelleen puhuen: "Lähtekäämme ja tehkäämme liitto pakanain kanssa, jotka ovat ympärillämme. Sillä siitä asti kuin me heistä erosimme, ovat meitä kohdanneet monet onnettomuudet." ₁₂Tämä puhe oli heille mieleen. ₁₃Ja eräät kansasta olivat valmiit lähtemään kuninkaan tykö; hän antoi heille vallan ottaa käytäntöön pakanain menot. ₁₄Niin he rakensivat Jerusalemiin rakennuksen ruumiinharjoituksia varten pakanain tavan mukaan. ₁₅Ja he toimituttivat itselleen esinahan ja luopuivat pyhästä liitosta, yhtyen pakanoihin ja myyden itsensä pahaa tekemään.

₁₆Kun Antiokus näki valtansa lujittuneen, mieli hän päästä myös Egyptin kuninkaaksi, tullakseen siten kahden valtakunnan kuninkaaksi. ₁₇Hän hyökkäsi Egyptiin vahvalla sotajoukolla, vaunuilla, norsuilla ja ratsumiehillä sekä suurella laivastolla ₁₈ja kävi sotaa Ptolemaiosta, Egyptin kuningasta, vastaan. Mutta Ptolemaios kääntyi hänen edestään pakoon, ja moni kaatui lävistettynä. ₁₉He valloittivat Egyptin linnoitetut kaupungit, ja hän sai Egyptistä saalista.

₂₀Kun Antiokus oli voittanut Egyptin, niin hän kääntyi takaisin vuonna 143 ja lähti Israelia ja Jerusalemia vastaan, johdossaan vahva sotajoukko. ₂₁Hän tunkeutui röyhkeydessään pyhäkköön, otti kultaisen alttarin ja lampunjalan sekä kaikki siihen kuuluvat kalut, ₂₂näkyleipäpöydän, kannut ja maljat ja kultaiset suitsutusastiat, esiripun, seppeleet ja kultaisen koristuksen temppelin etuseinältä ja kuori pois kaiken metallipäällyksen. ₂₃Hän otti kullan ja hopean ja kallisarvoiset astiat; hän otti myös kätketyt aarteet, mitä vain löysi. ₂₄Ja otettuaan kaiken hän läksi omaan maahansa. Vielä hän pani toimeen verilöylyn ja lausui suuria herjauksia.

₂₉Kaksi vuotta sen jälkeen kuningas lähetti ylimmäinen veronkantajan Juudan kaupunkeihin; hän tuli Jerusalemiin vahva sotajoukko mukanansa. ₃₀Ja hän puhui heille kavalasti rauhallisia sanoja, niin että he uskoivat häntä. Mutta äkkiarvaamatta hän hyökkäsi kaupungin kimppuun, tuotti sille suuren tappion ja surmautti paljon väkeä Israelissa. ₃₁Ja ryöstettyään kaupungin hän poltti sen tulella ja repi maahan sen talot ja muurit sen ympäriltä. ₃₂He veivät vangeiksi naiset ja lapset ja anastivat karjan. ₃₃Daavidin kaupungin he varustivat suurella ja vahvalla muurilla ja vahvoilla torneilla, niin että siitä tuli heille linnoitus. ₃₄Sitten he sijoittivat sinne syntistä väkeä, jumalattomia miehiä, jotka sinne linnoittautuivat. ₃₅Ja he varasivat sinne aseita ja ruokatarpeita ja panivat sinne Jerusalemista keräämänsä saaliin. Siitä linnasta tuli suuri paula.

₄₁Ja kuningas antoi käskyn koko valtakunnallensa, että kaikkien oli oltava yksi kansa, ₄₂ja että jokaisen oli luovuttava omista tavoistansa; ja kaikki pakanakansat alistuivat kuninkaan käskyyn. ₄₃Myös moni israelilainen mielistyi hänen jumalanpalvelukseensa ja uhrasi epäjumalille ja saastutti sapatin. ₄₄Sitten kuningas lähetti sanansaattajia viemään käskykirjeet Jerusalemiin ja Juudan kaupunkeihin, että heidän tuli noudattaa tapoja, jotka olivat maalle vieraita, ₄₅tauota uhraamasta polttouhreja, teurasuhreja ja juomauhria pyhäkössä ja saastuttaa sapatit ja juhlat, ₄₆ja tahrata pyhäkkö ja pyhät, ₄₇rakentaa uhrikukkuloita, pyhiä lehtoja ja epäjumalainhuoneita ja uhrata sikoja ja muita saastaisia eläimiä, ₄₈ja jättää poikalapsensa ympärileikkaamattomiksi, tahrata sielunsa kaikella, mikä oli saastaista ja iljettävää, ja niin ₄₉unhottaa laki ja muuttaa kaikki sen säädökset. ₅₀Ja ken ei tehnyt kuninkaan käskyn mukaan, se oli rangaistava kuolemalla. ₅₁Kaikki nämä hän julistutti valtakunnalleen. Ja hän asetti tarkastusmiehet koko kansalle ja käski Juudan kaupunkien uhrata, kunkin kohdaltansa. ₅₂Ja useat kansasta liittyivät heihin, kaikki ne, jotka olivat valmiit hylkäämään lain. He saivat aikaan pahaa maassa ₅₃ja pakottivat israelilaiset lymyämään piilopaikkoihin, mihin ikinä pääsivät.

₅₄Viidentenätoista päivänä kislev-kuuta vuonna 145 he pystyttivät "hävityksen kauhistuksen" alttarille, ja kaikkialle Juudan kaupunkeihin he rakensivat uhrikukkuloita, ₅₅ja he uhrasivat talojen ovilla ja kaduilla. ₅₆Ja lainkirjat, jotka he löysivät, he repivät rikki ja polttivat tulessa. ₅₇Ja jos joltakin löydettiin liiton kirja, tai jos joku pitäytyi lakiin, hänet tuomitsi kuninkaan julistus kuolemaan. ₅₈Niin he valtaansa käyttäen menettelivät kaupungeissa Israelia vastaan, kuukausi kuukaudelta niitä vastaan, jotka tavattiin. ₅₉Ja kuukauden kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä he uhrasivat epäjumalanalttarilla, joka oli pystytetty polttouhrialttarille. ₆₀Ja vaimot, jotka olivat ympärileikkauttaneet lapsensa, he tappoivat, niinkuin oli käsketty, ₆₁hirttäen tällöin pienet lapset äitiensä kaulaan; heidän kotiväkensä sekä miehet, jotka olivat toimittaneet ympärileikkauksen, he niinikään tappoivat. ₆₂Mutta monet Israelista pysyivät vahvoina ja päättivät lujasti olla syömättä mitään saastaista. ₆₃He tahtoivat mieluummin kuolla kuin saastuttaa itsensä ruuilla ja häväistä pyhää liittoa. Ja niin he menettivät henkensä. ₆₄Ja ylen suuri viha painoi Israelia.