Lukan jevanheli 6

₁Äijänpäivän pruasniekan jälkisenä šuovattana Iisussa käveli vil'l'apellon poikki. Hänen opaššettavat katattih tähkie, hierottih niitä kämmenien välissä ta šyötih jyvie. ₂Muutomat farisseit kyšyttih: «Mintäh työ ruatta šitä, mitä šuovattana ei šua ruatua?» ₃Iisussa vaštasi heilä: «Ettäkö ole luken, mitä Tuavitta ruato, konša hänellä ta hänen miehillä tuli nälkä. ₄Hiän mäni jumalankotih ta otti uhrileivät, šöi niitä ta anto omilla miehilläki, vaikka yksistäh papit šuahah šyyvvä niitä.» ₅Ta Iisussa šano vielä: «Ihmisen Poika on šuovatanki Isäntä».

₆Eryähänä toisena šuovattana Iisussa mäni sinagogah ta opašti. Šielä oli mieš, kumpasen oikie käsi oli kuivan. ₇Sakonanopaštajat ta farisseit piettih Iisussua šilmällä, jotta nähtäis, rupieuko Hiän parentamah šitä mieštä šuovattana. Näin heilä ois šyy viärittyä Häntä. ₈Iisussa tiesi, mitä hyö tuumitah. Hiän šano miehellä, kumpasen käsi oli kuivan: «Nouše ta tule tänne eteh». Mieš nousi ta mäni eteh. ₉Iisussa šano: «Mie kyšyn teiltä: mitä šuau ruatua šuovattana, hyvyäkö vain pahua? Pitäykö pelaštua ihmishenki, vain tappua ihmini?» Hyö ei virketty mitänä. ₁₀Hiän kaččo heih kaikkih ta šano miehellä: «Ojenna käteš». Mieš ojenti käteh, ta še tuli entisekšeh, tervehekši niin kuin toiniki käsi. ₁₁Täštä sakonanopaštajat ta farisseit hyvin äijälti šiännyttih ta ruvettih aprikoimah, mitä hyö voitais ruatua Iisussalla.

₁₂Šamoih aikoih Iisussa nousi vuaralla moliutumah. Hiän oli šielä koko yön ta moliutu Jumalalla. ₁₃Kun tuli päivä, Hiän kučču luokšeh opaššettavat ta valičči niistä kakšitoista, kumpasie rupesi kuččumah apostoliloiksi. ₁₄Ne oltih: Simoni, kumpasella Iisussa vielä anto nimen Petri, Simonin velli Ontrei, Juakko ta Iivana, Hilippä, Varfolomei, ₁₅Matvei, Homa, Alfein Juakko, Zilotiksi kučuttu Simoni, ₁₆Juakon Juuta ta Juuta Iskariot, kumpasešta myöhemmin tuli Iisussan pettäjä.

₁₇Iisussa laškeutu vuaralta apostolien kera ta pietty tašasella paikalla. Šielä oli äijän Hänen opaššettavie ta šuuri joukko rahvašta eri puolilta Juutijua, Jerusalimista ta Tiiran ta Sidonin rannikkošeutuloilta. ₁₈Hyö kaikin tultih kuuntelomah Iisussua ta piäšömäh tautiloistah. Ta ihmiset, kumpasie vaivattih piessat, niise parettih. ₁₉Jokahini reistasi piäššä košettamah Iisussua, šentäh kun Häneštä läksi voimua, mi parenti kaikki.

₂₀Iisussa kaččo opaššettavih ta šano:

₂₇«No teilä, kumpaset kuunteletta Milma, Mie šanon: tykäkkyä omie vihamiehie; ruatakkua hyvyä niillä, ket teitä vihatah. ₂₈Plahoslovikkua niitä, ket teitä kirotah; moliutukkua niijen puolešta, ket šatatetah teitä pahoin šanoin. ₂₉Kun ken lyönöy šilma korvah, kiännä hänellä toiniki korva. Kun ken vienöy šiulta sviitkan, anna hänen ottua paitaki. ₃₀Anna jokahisella, ken kyšyy šiulta miilostinua. Kun ken ottanou šiulta mitänih, elä vuaji šitä jälelläh.

₃₁Luatikkua ihmisillä šitä, mitä tahtosija, jotta teilä ičellänä luajittais. ₃₂Kun työ tykännettä vain niitä, ket tykätäh teitä, niin šilläkö työ tienuatta passipot? Riähkähisetki tykätäh niitä, ket heitä tykätäh. ₃₃Kun työ ruatanetta hyvyä vain niillä, ket teilä ruatah hyvyä, niin šilläkö työ tienuatta passipot? Riähkähiset niise ruatah šamoin. ₃₄Ta kun työ antanetta velkah vain niillä, keltä toivotta šuaha velan jälelläh, niin šilläkö työ tienuatta passipot? Riähkähiset niise annetah velkah toisillah, konša tiijetäh, jotta šuahah jälelläh šaman verran. ₃₅Työ elkyä ruatakkua šamah tapah, vain tykäkkyä omie vihamiehie, luatikkua hyvyä, antakkua velkah toivomatta šuaha mitänä jälelläh. Šiitä työ šuatta šuuren palkan ta oletta Ylimmäisen lapšie, šentäh kun Hiän niise on hyvä pahoilla ta kiittämättömillä. ₃₆Olkua armolliset, šamoin kuin tiän Tuatto on armollini.»

₃₇«Elkyä suutikkua, niin teitäki ei suutita. Elkyä viärittäkkyä toisie, niin teitäki ei viäritetä. Prostikkua, niin teitäki prostitah. ₃₈Antakkua, niin teiläki annetah; täyši miärä, rut'ottuna, šumpah pantuna ta čumu-čukkuraisena annetah teilä yškäh. Millä miärällä työ mittuatta, šillä šamalla mitatah teilä.»

₃₉Iisussa šano heilä vielä peittopakinan: «Voitko šokie kulettua šokieta? Eikö hyö molommat lanketa hautah? ₄₀Opaššettava ei ole omua opaštajuah šuurempi, no jokahini opaštumisen lopetettuo on opaštajan moini.

₄₁Mitein šie niät ruhkan vellen šilmäššä, vain et huomua hirttä omašša šilmäššä? ₄₂Mitein voit šanuo vellellä: ‘Annapa, vellisen, mie otan ruhkan šiun šilmäštä’. Ethän šie niä hirttä omašša šilmäššä? Voi šie, pyhäkši luatiutuja! Ota enšin hirši omašta šilmäštä, šiitä vašta niät ottua ruhkan vellen šilmäštä.»

₄₃«Ei ole hyvyä puuta, mih tulis pahoja antimie, eikä pahua puuta mih tulis hyvie antimie. ₄₄Puu tunnetah šen antimista. Eihän fiinikkoja kerätä piikkituomešta, eikä viinamarjoja ohtajaisikošta. ₄₅Hyvä ihmini tuou omašta šiämen aitašta hyvyä, paha ihmini tuou pahua. Ihmini šuullah pakajau šitä, mi täyttäy hänen šiämen.»

₄₆«Mintäh työ šanotta Miula: ‘Hospoti, Hospoti’, a iče että rua šitä, mitä Mie käšen? ₄₇Mie kerron teilä, mityš on še, ken tulou Miun luo, kuulou Miun šanat ta ruatau niijen mukah. ₄₈Hiän on kuin mieš, kumpani taluo rakentuas's'a kaivo šyväh ta laški kivijalan kallivolla. Kun vejet nouštih rannoista ta tultih šuurella vauhilla talon piällä, ne ei šuatu taluo liikahtamah, šentäh kun še oli rakennettu kallivolla. ₄₉A še, ken kuulou Miun šanat, vain ei rua niijen mukah, on kuin mieš, kumpani taluo rakentuas's'a laški kivijalan šuorah mualla. Kun tulvavesi hyökkäsi talon piällä, še talo šamašša kuatu ta hajosi muan tašolla.»