Blogi: UT2020 keskellä elämää
Raamatunkääntäjän suhteessa käännökseen on useita vaiheita. Alussa kyse on vain unelmasta, sitten konkreettisesta suunnitelmasta. Kun käännöstyö lopulta käynnistyy, suhde syntyvään käännökseen on niin intiimi ja intensiivinen, että siihen on vaikea saada etäisyyttä. Siksi on tärkeää, että käännöshankkeeseen liittyy systemaattista käännöksen testausta ja ulkopuolisen palautteen keräämistä.
UT2020-käännöshankkeessa käännösluonnoksista saatiin palautetta melkein kolmelta tuhannelta ihmiseltä. Palautetta kertyi satoja sivuja tiivistä tietoa. Tällainen määrä palautetta antaa käännöstyössä mukana oleville varmuuden siitä, että valittu suunta on varmasti oikea. Silloin valmiista palautteesta saatava palaute ei tule jättimäisenä yllätyksenä. Pikemminkin mieleen tulee muistoja testausvaiheesta: ”tämänhän me ennustimme”.
On selvää, että yksittäiset käännösratkaisut herättävät keskustelua. Minun on kuitenkin myönnettävä, että UT2020 on kerännyt huomattavan määrän positiivista palautetta varsin erilaisilta ihmisiltä: eri herätysliikkeistä, eri kirkkokunnista, eri lailla Raamattuun suhtautuvilta tahoilta. Samanaikaisesti käännös on herättänyt voimakkaita tunnereaktioita ja kritiikkiä, mutta tällaista voimallista kritiikkiä on tullut esiin hämmästyttävän vähän. On myös hämmentävää huomata, että äänekkäimmät kriitikot eivät tosiasiassa ole tutustuneen koko käännökseen. Mielipide käännöksestä on syntynyt vain joidenkin yksittäisen lehtijuttujen perusteella. Ne on kaiken lisäksi käsitetty väärin. Virhetulkinta on syntynyt, kun toimittaja on lukenut toisen toimittajan juttua hätäisesti yrittäessään kirjoittaa jotakin terävää kiireen keskellä. Se on perin inhimillistä.
Tänään siirryin käännösprosessin seuraavaan vaiheeseen, jossa analyyttinen mieli astuu syrjemmälle. Luin tuttua jouluevankeliumia, josta monet ovat etsineet seimeä sitä enää löytämättä. Keskipisteessä ei ole joulukuvaelman keskiössä oleva nukke eikä puusta veistetyt seimiasetelmat, vaan vastasyntynyt lapsi. ”Matkalla oli mukana Maria, joka oli luvattu Joosefille vaimoksi ja joka oli raskaana. Kun he olivat perillä, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti eläinten suojassa pojan, esikoisensa. Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa” (UT2020: Luuk. 2: 5-7).
Luukkaan mainitsema fatnē on eläinten suoja, jossa eläinten hengitys ja ruumiin lämpö lämmittävät pienen lapsen unisijaa, jota myös voi kuvata sanalla fatnē. Se on kaukalo, jonne asetetuilla heinillä juuri kankaaseen kapaloitu vauva nukkuu. Yht’äkkiä kyse ei olkaan nukesta joulunäytelmästä eikä kauniista asetelmasta ikkunalaudalla tai kaupan ikkunassa. Tämä lapsi on todellinen, elävä ihminen. ”Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra. Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa” (UT2020 2:12).
Teksti: Markku Kotila
