₁Minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden seitsemästä sinetistä. Kuulin, kuinka yksi neljästä olennosta puhui. Sen ääni oli kuin ukkosen jyrinä, kun se sanoi: »Tule!» ₂Silloin huomasin valkoisen hevosen. Sen selässä istuvalla oli jousi, ja lisäksi hänelle annettiin seppele voiton merkiksi. Seppele päässään hän lähti kohti uusia voittoja.

₃Kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin toisen olennon sanovan: »Tule!» ₄Silloin lähti liikkeelle toinen hevonen, väriltään tulipunainen. Sen selässä istuvalle annettiin valtuudet rikkoa rauha maan päällä, jotta ihmiset teurastaisivat toisiaan. Hänelle annettiin suuri miekka.

₅Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: »Tule!» Silloin näin mustan hevosen. Sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. ₆Kuulin äänen, joka tuntui tulevan neljän olennon keskeltä: »Denaarilla enää mitta vehnää tai kolme mittaa ohraa. Älä kuitenkaan vahingoita oliivipuita äläkä viiniköynnöksiä.»

₇Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: »Tule!» ₈Silloin näin hevosen, joka oli sairaalloisen harmaa. Sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja sitä seurasi Manala. Neljäsosassa maata niille annettiin valtuudet tappaa ihmisiä miekalla, nälällä ja tappavilla taudeilla tai jättää heidät petojen saaliiksi.

₉Karitsa avasi viidennen sinetin. Silloin näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli teurastettu Jumalan sanan ja heidän siitä antamansa todistuksen vuoksi. ₁₀He huusivat kovalla äänellä: »Pyhä ja todellinen valtias! Kauanko vielä kestää, ennen kuin annat tuomiosi maan asukkaille ja vaadit heiltä hyvityksen verestämme?» ₁₁Heille kaikille annettiin valkoinen vaate, ja heidän käskettiin pysyä rauhallisina vielä hetki. Pian olisi koossa täysi määrä Jumalalle kuuliaisia veljiä ja sisaria, jotka heidän laillaan oli tapettu.

₁₂Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Voimakas järistys ravisteli maata. Aurinko pimeni mustaksi kuin karkeasta säkistä tehty vaate, ja kuu oli aivan verenpunainen. ₁₃Taivaan tähdet putosivat maahan kuin viikunat myrskyn riepottamasta puusta. ₁₄Taivas kiertyi rullalle kuin kirjakäärö, ja vuoret ja saaret liikahtivat paikaltaan. ₁₅Maan kuninkaat, suurmiehet ja sotapäälliköt, kaikki rikkaat ja mahtavat, kaikki orjat ja vapaat ihmiset kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin. ₁₆He pyysivät vuorilta ja kallioilta: »Kaatukaa päällemme ja kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta!» ₁₇Oli tullut heidän vihansa suuri päivä. Kuka olisi voinut pysyä pystyssä tuon vihan edessä?

₁Minä näin, kuinka Karitsa avasi ensimmäisen seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden neljästä olennosta sanovan ukkosen tavoin jylisevällä äänellä: »Tule!» ₂Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.

₃Kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin toisen olennon sanovan: »Tule!» ₄Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.

₅Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: »Tule!» Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. ₆Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: »Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske.»

₇Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: »Tule!» ₈Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

₉Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden. ₁₀Ne huusivat kovalla äänellä: »Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?» ₁₁Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.

₁₂Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi. ₁₃Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa. ₁₄Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan. ₁₅Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ₁₆ja huusivat vuorille ja kallioille: »Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! ₁₇Heidän vihansa suuri päivä on tullut – kuka voi sen kestää?»