Jeesuksen toiminta Jerusalemissa
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
1Jeesus ja häntä seuraava väkijoukko lähestyivät Jerusalemia. Kun he tulivat Oliivimäen rinteelle, Betfagen ja Betanian kylien edustalle, Jeesus lähetti edeltä kaksi oppilasta 2ja sanoi heille: »Menkää tuohon edessä näkyvään kylään. Heti kun tulette sinne, löydätte kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä kukaan ei ole istunut. Ottakaa varsa ja tuokaa se tänne. 3Jos joku ihmettelee puuhianne, sanokaa, että Herra tarvitsee sitä mutta palauttaa sen kyllä pian.»
4Oppilaat lähtivät, löysivät kujalta varsan oven eteen sidottuna ja ottivat sen mukaansa. 5Paikalla olevat ihmettelivät: »Mihin te sitä varsaa viette?» 6He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. 7Oppilaat toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen päälle. Sitten Jeesus istuutui sen selkään. 8Monet levittivät tielle vaatteitaan ja toiset niityltä katkomiaan lehviä. 9Jeesuksen edellä ja jäljessä kulkevat ihmiset huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu se, joka tulee Herran nimissä!
10Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!
Hoosianna korkeuksissa!
11Niin Jeesus saapui Jerusalemiin. Hän meni temppelialueelle ja katseli kaikkea, mitä ympärillä oli. Sitten hän lähti kahdentoista oppilaansa kanssa Betaniaan, koska oli jo myöhä.
Jeesus kiroaa viikunapuun
12Kun Jeesus seuraavana päivänä oli lähtenyt Betaniasta oppilaidensa kanssa, hänelle tuli nälkä. 13Hän näki vähän matkan päässä viikunapuun, jossa oli lehdet. Jeesus meni katsomaan, olisiko siinä hedelmiä. Puun luokse tultuaan hän ei kuitenkaan löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Vielä ei näet ollut viikunoiden aika. 14Silloin Jeesus sanoi puulle: »Sinun hedelmiäsi ei enää syö kukaan!» Hänen oppilaansa kuulivat tämän.
Jeesus ajaa kaupankävijät temppelistä
15Jeesus ja oppilaat tulivat Jerusalemiin. Jeesus meni temppeliin ja alkoi häätää sieltä kaupustelijoita ja heidän asiakkaitaan. Hän potki nurin rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkyskauppiaiden tuolit 16eikä antanut kenenkään kantaa tavaroita temppelialueen läpi. 17Ihmisiä opettaessaan hän sanoi heille: »Eikö pyhissä kirjoituksissa sanota: ’Minun taloni on kaikkien kansojen rukouspaikka’? Te olette kuitenkin tehneet siitä rosvojen luolan!»
18Ylipapit ja oppineet kuulivat tästä ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen tapettua. He näet pelkäsivät häntä, sillä Jeesuksen opetus oli tehnyt kansaan syvän vaikutuksen.
19Illan tultua Jeesus ja oppilaat lähtivät kaupungin ulkopuolelle.
Viikunapuusta saatu opetus
20Varhain aamulla Jeesus ja oppilaat kulkivat viikunapuun ohi ja näkivät, että se oli kuihtunut juuriaan myöten. 21Eilinen tapaus muistui Pietarin mieleen, ja hän sanoi Jeesukselle: »Katso, rabbi! Viikunapuu, jonka kirosit, on kuihtunut.» 22Jeesus vastasi heille: »Säilyttäkää uskonne Jumalaan. 23Minä vakuutan teille: jos joku käskee tämän vuoren nousta ilmaan ja rojahtaa mereen eikä epäile vaan uskoo sanojensa toteutuvan, ne myös toteutuvat. 24Siksi sanon teille: Mitä ikinä rukouksessa pyydättekin, uskokaa, että olette jo saaneet sen. Silloin se on teidän. 25Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi, jos teillä on jotain jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne taivaissa antaa anteeksi teidän rikkomuksenne.» 26
Jeesukselta kysytään valtuuksia
27Jeesus ja oppilaat tulivat taas Jerusalemiin. Kun Jeesus kuljeskeli temppelissä, ylipapit, oppineet ja kansanjohtajat tulivat hänen luokseen 28ja kysyivät: »Millä oikeudella toimit näin? Kuka sinut on valtuuttanut?» 29Silloin Jeesus sanoi heille: »Minullakin on teille kysymys. Vastatkaa te ensin siihen, niin minä kerron teille, millä oikeudella toimin. 30Oliko Johanneksen antama kaste peräisin taivaasta vai ihmisiltä? Mitä vastaatte?»
31Ylipapit ja kansanjohtajat neuvottelivat keskenään: »Jos sanomme, että se oli taivaasta, hän kysyy meiltä, miksi emme uskoneet Johannesta. 32Mutta voisimmeko muka vastata, että kaste on peräisin ihmisiltä?» He näet pelkäsivät kansaa, joka piti Johannesta oikeana profeettana. 33Niinpä he vastasivat, etteivät tienneet. Silloin Jeesus sanoi: »Siinä tapauksessa minäkään en kerro teille, millä oikeudella toimin.»