Aihe

Johdanto vuoden 1992 Raamatun suomennokseen

Edellinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hyväksymä raamatunsuomennos ilmestyi 1930-luvulla: Vanha testamentti 1933 ja Uusi testamentti 1938. Tultaessa 1970-luvulle uuden käännöksen tarve oli käynyt ilmeiseksi.

Uusien raamatunkäännösten tuottaminen oli myös kansainvälinen virtaus. Suomessa uusien käännösten aikakauden aloitti Uusi testamentti nykysuomeksi, joka ilmestyi kolmen miehen (Heikki Räisänen, Raimo Huikuri ja Esko Rintala) tuottamana vuonna 1972. Käännöksen kustansivat Suomen Pipliaseura sekä Suomen Kirkon Sisälähetysseura. Siitä tuli bestseller. Kävi selväksi, että tarvittiin uusi raamatunsuomennos.

Uuden suomennoksen tarvetta perusteltiin uusilla tekstilöydöillä, ennen kaikkea Qumranista 1947–1952 löydetyillä käsikirjoituksilla. Ne olivat noin 1000 vuotta vanhempia kuin aiemmin tunnetut Vanhan testamentin käsikirjoitukset. Toisena perusteluna oli raamattutieteiden edistyminen. Sekä kielitieteellinen että selitysopillinen tietämys oli kasvanut huomattavasti 1930-luvun jälkeen. Kolmantena perusteluna oli suomen kielen muuttuminen, minkä vuoksi erityisesti nuorilla oli vaikeuksia ymmärtää Raamatun sisältöä. Neljäntenä perusteluna oli käännösmetodien kehittyminen.

Kirkolliskokous asetti 1973 raamatunkäännöskomitean valmistelemaan hanketta uuden käännöksen aikaansaamiseksi. Järjestäytyessään komitea valitsi puheenjohtajakseen professori Aimo T. Nikolaisen. Ensimmäisenä työnään komitea laati periaatemietinnön, jossa perusteltiin uuden käännöksen tarpeellisuutta ja esitettiin uutta käännöstä tehtäessä noudatettavat käännösperiaatteet. Periaatemietintö valmistui 1975 ja hyväksyttiin samana vuonna kirkolliskokouksessa. Sen jälkeen syksyllä 1976 komitea ryhtyi työhön. Työ kesti noin 14 vuotta. Vuonna 1990 komitea luovutti valmiin käännöksensä viimeisenkin osan kirkolliskokouksen tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi. Uusi käännös hyväksyttiin kirkolliskokouksessa alkuvuodesta 1992 ja otettiin käyttöön ensimmäisenä adventtina 1992.

Vuoden 1992 Raamattu perustuu aikansa luotettavimpiin ja uusimpiin tekstilaitoksiin, Qumranin käsikirjoitusten lukutapojen huomioon ottamiseen ja komitean asiantuntemukseen vanhoista käännöksistä, erityisesti Septuagintasta. Septuaginta edustaa usein heprealaista, masoreettista tekstiä vanhempaa tekstimuotoa. Käännöksen kielelliseksi tavoitteeksi asetettiin selkeä ja luonteva nykyaikainen suomen yleiskieli. Käännöstieteitten uusimpien oppien mukaisesti pyrittiin tuottamaan käännös, joka vastasi mahdollisimman hyvin alkukielen sisältöä ja tyyliä. Myös tunnesisältö koetettiin välittää suomennokseen. Enää ei pidetty sanatarkkaa, alkukielten lauserakenteita ja ilmaisutapoja jäljittelevää käännöstä parhaana mahdollisena, vaan pyrittiin ilmaisemaan alkukielen sisältämä informaatio aidosti suomen kielellä.

Komitean sihteeri dosentti Aarne Toivanen käytti slogania: Sanotaan se suomeksi. Ensimmäistä kertaa suomalaisen raamatunkääntämisen historiassa kaikki kääntäjät olivat äidinkieleltään suomenkielisiä. Heidän joukossaan oli ensimmäistä kertaa myös muutamia naisia. Komitea käytti suomen kielen asiantuntijoita ja kirjailijoita muotoilemaan Raamatun tekstiä ja ennen kaikkea runoutta hyvälle ja kauniille suomen kielelle. Lopullisen käännöksen kielen kauneuteen ja tyyliin vaikutti ehkä eniten komitean jäsen, kirjailija Lassi Nummi muiden kirjailijoiden ja suomen kielen asiantuntijoiden panosta mitenkään aliarvioimatta.

Vuoden 1992 raamatunkäännös tehtiin ekumeenisesti niin että sekä Suomen ortodoksisella kirkolla että Suomen vapaakristillisellä neuvostolla oli evankelis-luterilaisen kirkon ohella edustajansa komiteassa. Katolinen kirkko Suomessa olisi myös saanut nimittää edustajansa komiteaan, mutta se ei niin tehnyt. Katolinen kirkko antoi silti palautetta komitean ratkaisuista. Lopullisen sanamuodon käännökselle antoi evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyessään käännöksen 1992.

Vanhan testamentin apokryfit eli deuterokanoniset kirjat käännettiin vasta myöhemmin uuden komitean toimesta. Deuterokanoniset kirjat ovat tärkeämpiä Suomen ortodoksiselle kirkolle ja Katoliselle kirkolle Suomessa kuin evankelis-luterilaiselle kirkolle muista protestanttisista kirkosta puhumattakaan. Deuterokanonisiin kirjoihin kuuluvat esimerkiksi sellaiset pidetyt teokset kuin Sirak ja 1-2 Makkabilaiskirja, Danielin kirjan täydennyksissä on mukana monien rakastama Kolmen miehen kiitosvirsi.

Raija Sollamo, Raamatun alkukielten professori emerita

Sollamo oli yksi Vanhan testamentin kääntäjistä sekä johti deuterokanonisten kirjojen käännöskomiteaa.

 

Alkuperäiset liitteet 1992 raaamatunkäännökseen:

 

Raamatun lukijalle

Raamatun mitat ja rahat

Raamatun kirjojen nimet ja niistä käytettävät lyhenteet

Suomennoksen tekijänoikeudet

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston evästekäytännön » Lisää tietoa.[piilota viesti]