Aihe

Mikael Agricolan Uusi testamentti

Luterilaisen reformaation periaatteisiin kuului, että jokaisen piti saada kuulla ja lukea Pyhää Sanaa omalla äidinkielellään. Käytännössä tämä tarkoitti Raamatun tai ainakin sen tärkeimpien osien kääntämistä kansankielille. Jos kirjakieltä ei ennestään ollut, se oli luotava käännöstyön yhteydessä. Erityisen tarpeelliseksi katsottiin Uuden testamentin kääntäminen, koska siinä oli kuvattu Jeesuksen elämä ja teot sekä muut evankelisen uskon perusasiat. Siitä löytyivät myös tarpeelliset ohjeet seurakuntien toimintaa ja jokapäiväistä kristillistä elämää varten. 

Mikael Agricola aloitti suomennostyönsä Uudesta testamentista. Siitä todistaa Wittenbergistä kuningas Kustaa Vaasalle elokuussa 1537 lähetty kirje, jossa Agricola pyysi taloudellista tukea voidakseen jatkaa jo aloitettua Uuden testamentin kääntämistä Suomen kansan kielelle. Hän joutui toistamaan pyyntönsä vielä seuraavana vuonna, mutta vaikka tukea tulikin ja Wittenbergissä oli opiskelutovereita, jotka kantoivat osan työtaakasta, ei valmista tullut vielä pitkään aikaan. Agricola palasi Turkuun, sai johdettavakseen katedraalikoulun ja jatkoi kirjallisia töitään koulumestarin tehtävän ohella. Hän ehti välillä julkaista sekä Abckirjan että laajan Rukouskirjan, ennen kuin komeasti kuvitettu Uusi testamentti lopulta ilmestyi painosta vuonna 1548.

Uudessa testamentissa oli kaksi alkupuhetta, joista jälkimmäisessä Agricola kertoi käännöstyöhönsä liittyneistä ratkaisuista ja vaikeuksista. Hän korosti sitä, ettei suomeksi ollut aiemmin kirjoitettu juuri mitään, ja siksi teksti saattoi olla lukijan silmissä ”outoo, kamalaa ja uudesti pantuu”. Ajan mittaan siihen kyllä tottuisi. Hän antoi myös ymmärtää, että hän oli kohdannut työssään ankaraa arvostelua ja vastustusta.

Agricolan lähteinä olivat perinteisen latinankielisen Vulgatan ja Lutherin saksankielisen Biblian lisäksi Erasmus Rotterdamilaisen julkaisema Uuden testamentin kreikankielinen teksti, Erasmuksen latinankielinen käännös, ruotsinkielinen Uusi testamentti ja työn loppuvaiheessa myös ruotsalainen Biblia. Agricola ei asettanut näistä mitään ehdottomalle etusijalle, vaan hän saattoi vaihtaa lähdettä jopa kesken lauseen.

Alkupuheensa lopussa Agricola totesi, että vaikka koko Suomen maa muodosti yhden hiippakunnan, siellä puhuttiin monia eri murteita. Hän itse oli päättänyt käyttää ”Suomen kieltä” eli varsinaissuomalaista kielenpartta, koska Varsinais-Suomi oli ikään kuin muiden maakuntien äiti ja Turussa oli maan emäkirkko ja piispanistuin. Toisaalta hän totesi, että ”hädän tähden” oli mukaan otettu yhtä ja toista myös muiden maakuntien kielestä.  Pernajassa syntynyt ja Viipurissa koulunsa käynyt Agricola tunsi itsekin eri murteita, ja Lutherin esikuvaa seuraten hän kyseli ilmeisesti neuvoja ja ilmaisuvaihtoehtoja myös opiskelu- ja työtovereiltaan.

Agricola ei pitänyt kielen vaihtelevuutta ongelmana. Päinvastoin hän totesi, että vaihtelu virkistää. Hän ei edes pyrkinyt merkitsemään samaa äännettä aina samalla tavalla eikä valitsemaan yhtä tiettyä vaihtoehtoa eri murrevarianttien joukosta. Agricolan teoksissa vilisee kohtia, jotka voidaan lukea monella eri tavalla merkityksen muuttumatta. Lukutavoissa on varmasti ollut vaihtelua myös Agricolan omana aikana, koska puhuttua yleiskieltä ei vielä ollut olemassa ja kukin saattoi ymmärtää Agricolan monitulkintaiset merkintävaihtoehdot oman murteensa mukaisella tavalla.

Nykysuomen oikeinkirjoitusjärjestelmä on yksinkertainen: tietty kirjain vastaa aina johdonmukaisesti tiettyä äännettä, ja oikean lukutavan voi päätellä pelkän kirjoitusasun perusteella. Sen sijaan Agricolan alkuperäisteosten lukeminen on vaikeaa, koska niiden oikeinkirjoitus ei noudata tätä samaa periaatetta. Lisäongelmia aiheutuu siitä, että teksteissä esiintyy monien eri murteiden mukaisia sanoja ja muotoja sekä jonkin verran myös sellaisia aineksia, jotka ovat nykysuomessa aivan tuntemattomia. Lukeminen helpottuu olennaisesti, kun tekstit kirjoitetaan ääntämisen mukaisella tavalla ja vaikeat kohdat selitetään erikseen. Juuri näin on tehty reformaation merkkivuoden kunniaksi julkaistavassa Agricolan Uuden testamentin verkkoversiossa.

Agricolan aikana Raamatun tekstiä ei vielä jaettu jakeisiin. Verkkoversioon jakeet on kuitenkin merkitty nykyisen Uuden testamentin käytäntöä noudattaen. Näin haluttujen raamatunkohtien löytäminen on olennaisesti helpompaa kuin niiden etsiminen juoksevasta tekstistä, jonka muotoilut ja sanajärjestykset saattavat suurestikin poiketa nykysuomennoksen vastaavasta kohdasta. Tekstin jäsentämistä helpottavat myös nykysuomennoksen mukaiset väliotsikot.

Uuden testamentin lukuversio on alun perin syntynyt tutkimushankkeessa, jossa Agricolan teokset on muokattu muoto- ja lauseopilliseksi tietokannaksi. Sen avulla on pyritty varmistamaan, että jokaiselle sanalle ja muodolle on esitetty rakenteen ja asiayhteyden kannalta järkevä, kieliopillisesti perusteltu tulkinta.

Johdannon on laatinut professori emerita Kaisa Häkkinen, joka toimitti ja editoi tässä palvelussa julkaistavan Agricolan Uuden testamentin.
 

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston evästekäytännön » Lisää tietoa.[piilota viesti]