Masoreettinen teksti

Masoreettinen teksti on Vanhan testamentin hepreankielinen standarditeksti. Alun perin tekstiin oli kirjoitettu vain sanojen konsonantit. Myöhemmin, varhaisvarhaiskeskiajalla, lisättiin tekstiin vokaalit. Tätä vokaalimerkkien lisäämistä kutsutaan ”vokalisaatioksi”.

Pelkät konsonantit sisältänyttä hepreankielistä tekstiä kopioitiin ja välitettiin eteenpäin vuosisadasta toiseen juutalaisten oppineiden kesken. Näitä oppineita kutsuttiin masoreeteiksi. Heprean sana masar, joka tarkoittaakin ”välittää eteenpäin”. Heidän välittämään säilynyttä heprealaista Raamattua, kutsutaan masoreettiseksi tekstiksi. Masoreettinen teksti on siis yhdistelmä vuosisatoja vanhaa konsonanttitekstiä ja siihen tehtyjä keskiaikaisia lisäyksiä. Keskiajalla lisättiin tekstiin vokaalien lisäksi myös muita lukemista ohjaavia merkkejä. Lisäksi vasta tässä vaiheessa teksti jaettiin jakeisiin.

Vuosien 300 eKr.– 100 jKr. välillä monista Vanhan testamentin kirjoista oli olemassa erilaisia hepreankielisiä versioita. Tekstejä kirjoitettiin jatkuvasti uudelleen. Joidenkin Raamatun kirjojen kohdalla eri tekstit olivat hyvin samanlaisia, mutta toisista oli liikkeellä varsin erilaisia versioita. Vasta 100-luvulta jKr. alkaen yksi versiosta nousi tärkeimmäksi. Siitä tuli niin sanottu standarditeksti, jota myöhemmin alettiin nimittää masoreettiseksi tekstiksi.

Masoreettinen teksti on peräisin keskiajalta. Mutta Qumranin katkelmat sekä Septuaginta osoittavat, että masoreettisen tekstin konsonanttiversio on paljon vanhempi, vähintään 200-luvulta eKr.

Siitä tuli standarditeksti vasta 100-luvulta eKr. alkaen. Edeltävinä