Uhri

Vanhassa testamentissa uhri nähdään arvokkaana lahjana Jumalalle. Ihmiset toivat uhreja eri syistä ja eri tavoin.

Eläimet olivat yleisin uhri. Ne poltettiin osittain tai kokonaan. Joidenkin uhrien kanssa annettiin Jumalalle myös viiniä tai viljaa.

Heprean kielessä ei ole erillistä sanaa "uhraamiselle". Sen sijaan Vanhassa testamentissa käytetään kahta käsitettä: Jumalan lähestymistä (3. Moos. 1:3) ja lahjaa Jumalalle (1. Moos. 4:3). Ihmiset tulivat antamaan Jumalalle takaisin sen, mitä hän oli antanut heille.

Uhreja tuotiin eri syistä:

Kolmas Mooseksen kirja kuvaa erityisen yksityiskohtaisesti uhrien antamista. Käytössä oli eri tyyppisiä uhreja:

Uhrit suoritettiin pyhäkköteltassa (ja myöhemmin Jerusalemin temppelissä) tai jossain muussa pyhäkössä.

Kolmannen Mooseksen kirjan ohjeet eivät sulje ketään pois: jokainen saattoi tuoda lahjoja pyhäkköön, sekä miehet että naiset (ks. 3. Moos. 12).

Pyhäkön sisällä papeilla oli erityinen tehtävä uhrauksen yhteydessä. Yleensä uhrin tuonut henkilö tappoi eläimen ja pappi seisoi alttarin vieressä. Pappi määritteli, mitkä osat uhrista piti polttaa ja mitkä ei.

Raamatussa profeetat usein arvostelevat uhraamista, koska heidän mielestään se oli pelkkä näytös. Jos henkilö ei ollut valmis kunnioittamaan Jumalan käskyjä, oli uhrien tuominen turhaa. Aamoksen kirjan Aam. 5:24 mukaan oikeudenmukaisuus ja oikeamielisyys olivat Jumalalle mieluisampia kuin uhrilahjat. Esimerkiksi Psalmin 50 Ps. 50:12 kirjoittaja pilkkaa ajatusta, että uhri olisi Jumalan ruokaa.