Enkeli Vanhassa testamentissa

Vanhassa testamentissa esiintyy erilaisia taivaallisia olentoja, joita myöhemmin aletaan kutsua "enkeleiksi". Tällaisia ovat:

Jumalaa palvelevia taivaallisia olentoja kutsutaan yleensä hepreankielisellä nimellä mal’akim (yksikkö: mal’ak). Tämä tarkoittaa ensisijaisesti "sanansaattaja". Näiden taivaallisten sanansaattajien yleisnimeksi on sittemmin tullut "enkeli". Taivaallisilla sanansaattajilla on Vanhassa testamentissa erilaisia tehtäviä:

Yleensä taivaalliset sanansaattajat ilmestyivät maan päälle ihmishahmossa. Heitä ei usein tunnistettu enkeleiksi (katso esimerkiksi 1. Moos. 18). He näyttivät vaikuttavilta, jopa pelottavilta (esim. Tuom. 13:6) ja tiesivät kaiken, mitä maan päällä tapahtui (2. Sam. 14:20).

Jumalan taivaallisille olennoille annetaan Vanhassa testamentissa myös muita nimiä, kuten "jumalien pojat/Jumalan pojat" (1. Moos. 6:2 ja Job 38:7), ”Jumalan mies” (5. Moos. 33:1 ”kaikki pyhät” Sak. 14:5), ja "Korkeimman pojat" (Ps. 82:6). Joissakin kohdissa puhutaan " jumalista" (esimerkiksi ”jumalien pojat” 1. Moos. 6:1-4 tai ”Korkeimman pojat” Ps. 82:6). Toisinaan mainitaan Jumalan palvelijat.

Myöhemmin kaikki nämä olennot niputettiin "enkeleiden" kategoriaksi.

Kerubit ja serafit olivat taivaallisia olentoja, joilla oli siivet – toisin kuin taivaallisilla sanansaattajilla. Raamatussa kerubeja ja serafeja ei lasketa enkeleiden joukkoon, mutta myöhemmässä juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä kyllä.