Pyhä Vanhassa testamentissa: Pyhät esineet

Vanhassa testamentissa eräillä esineillä on pyhä asema, koska niitä käytettiin Jumalan palveluksessa tai uskonnollisissa rituaaleissa:

Vanhassa testamentissa uhrilahjat jaetaan kahteen ryhmään niiden pyhyyden perusteella:

Myös monia temppeliesineitä kutsutaan ”kaikkein pyhimmiksi” tai ”pyhimmiksi”. Niihin kuuluu ensinnäkin telttamaja itsessään (rakennelma, jossa oli pylväitä, kattopalkkeja ja verho oven edessä). Ja toiseksi telttaan sijoitettu liiton arkku, suitsutusalttari,uhrileipäpöytä, lampunjalka (menora), polttouhrialttari ja pesuallas (katso 2. Moos. 30:26-29).

Arkki on näistä kuudesta kaikkein pyhin. Se oli paikka, jossa Jumalan saattoi kohdata (4. Moos. 7:89).

Kaikkia pappien asuja pidettiin pyhinä, mutta ylipapin asu oli kaikkein pyhin (katso esimerkiksi 2. Moos. 28: 2-4 ja Hes. 42:14).

Ihmiset saattoivat ”omistaa” (lahjoittaa) taloja, maita, rahaa tai kalliita esineitä pyhäkölle. Tämä teki niistä pyhiä esineitä. Niistä tuli pyhäkön ja pappien omaisuutta (katso esimerkiksi 3. Moos. 27: 2-8 ja 27:14-25).

Pyhäkössä käytettyä erityistä öljyä pidettiin pyhänä (katso esimerkiksi 2. Moos. 30:22-33). Öljyä käytettiin esimerkiksi viljauhria toimitettaessa tai pappien ja temppeliesineiden voitelussa. Myös suitsuke, joka oli valmistettu erityisesti uhripalveluksiin, oli pyhä (2. Moos. 30:34-38).

Monessa kohdassa Raamattua puhutaan ”pyhästä vedestä”. 4. Moos. 5:17 mukaan aviorikoksesta epäillyn naisen piti juoda pyhää vettä. Hesekielin ilmestyksessä temppelistä virtaavan joen vettä kutsutaan pyhäksi. (Hes. 47:12).