Suomen Pipliaseura

Salomon temppeli

Jerusalemin temppelillä oli tärkeä osa Israelin Jumalan palvonnassa. Jerusalemin ensimmäisen temppelin rakennutti kuningas Salomo noin 900-luvulla eKr.  Ensimmäinen kuninkaiden kirja 1. Kun. 6-7 kuvaa yksityiskohtaisesti tämän Salomon temppelin. Sama kuvaus toistuu hieman muunneltuna versiona Toisessa kuninkaiden kirjassa 2. Kun. 3-4. Tämä ensimmäinen temppeli tuhoutui vuonna 586 eKr. babylonialaisten Jerusalemin valloituksen yhteydessä.

Arkeologiset lähteet

Raamatussa kuvataan miltä Jerusalemin temppeli näytti, mutta aiheesta ei ole olemassa Raamatun ulkopuolisia lähteitä. Syyriasta on kuitenkin löydetty useita temppeleitä, jotka rakennettiin suunnilleen samana ajanjaksona. Näistä keskeisimmät ovat löytyneet ’Ain Darasta Pohjois-Syyriasta sekä Tell Ta'yinatista, joka sijaitsee nykyajan Turkin kaakkoisosassa. Näissä temppeleissä on paljon yhtäläisyyksiä Raamatun kuvauksiin Jerusalemin temppelistä.



Todennäköisesti Salomon temppeli jatkoi noin vuonna 1000 eKr vallinnutta kanaanilaisen ja syyrialaisen temppelinrakentamisen perinnettä. Tähän sopii hyvin myös Ensimmäisen kuninkaiden kirjan 1. Kun. 5:1-32 kertomus, jossa Salomo pyytää foinikialaiselta Tyroksen kuninkaalta Hiramilta apua temppelin viimeistelyyn. 

Yhtäläisyyksiä muihin temppeleihin

Raamatussa olevan Jerusalemin temppelin kuvauksen ja ’Ain Daran ja Tell Ta'yinatin temppelien löydösten välisiä yhtäläisyyksiä ovat:

  • Temppeli oli jaettu kolmeen alueeseen, jotka sijaitsivat yksi toisensa jälkeen: esipiha, temppelisali sekä takasali eli ”sisäkammio”.
  • Takasali oli tärkein: jumala asui siellä. ’Ain Darassa tämä kohta oli korokkeen päällä ja näin oli mahdollisesti myös Jerusalemin temppelissä. Tämä selittäisi, miksi takasali oli suurta salia matalammalla.
  • Temppelin sisäänkäynnin kummallakin puolella oli kaksi pylvästä. Salomon temppelin pylväillä oli nimet Jakin ja Boas.
  • Temppelit oli koristeltu kerubeja ja kasveja esittävillä maalauksilla ja patsailla.
  • Temppelin sisäänkäynnin luona oli suitsutusalttari.
  • Temppelissä tai sen lähellä oli jumalanpalveluksessa käytettyjä altaita.
  • ’Ain Daran temppelin kolmella sivulla oli lisähuoneita, aivan kuten Salomon temppelin kuvauksessa.

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä