Paastoaminen Uudessa testamentissa

Uudessa testamentissa paastoa pidettiin Jumalalle omistautumisen merkkinä. Varhaiskristillisenä aikana ei vielä ollut paastosääntöjä.

Paasto varhaisessa juutalaisuudessa

Ensimmäisellä vuosisadalla eKr. paastoaminen yleistyi. Luukkaan evankeliumin mukaan farisealaiset paastosivat vähintään kahdesti viikossa (Luuk. 18:1). Paastoaminen osoitti omistautumista Jumalalle ja oli hurskauden merkki. Se mainitaan usein samassa yhteydessä rukouksen ja hyväntekeväisyyden kanssa (esimerkiksi Matt. 6:1-18).

Paasto evankeliumeissa

Evankeliumeissa esiintyvä paasto liittyy suoraan ajan juutalaiseen kulttuuriin: sitä pidettiin hurskaana hartautena. Naisprofeetta Annasta kerrotaan: ”Hän palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen.” (Luuk. 2:37). Matt. 4:2 Jeesus itse paastosi neljäkymmentä (40) päivää erämaassa.

Poikkeuksen muodostaa Mark. 2:18-22. Tämä on ainut teksti, jossa paastoamista arvosteltiin. Siinä ihmiset kysyvät Jeesukselta, miksi Johanneksen oppilaat ja farisealaisten oppilaat paastoavat, mutta Jeesuksen oppilaat eivät. Jeesus vastaa vertauksella: "Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.” Jeesus tarkoitti, että hänen oppilaillaan oli hyvä syy olla paastoamatta niin kauan kun hän oli maan päällä.

Paastoaminen varhaisessa kirkossa

Varhaiskristillisen kirkon jäsenten paastotavat heijastivat suurelta osin juutalaisia käytäntöjä; esimerkiksi kristittyjen johtajat paastosivat yleensä ennen kuin heidät lähetettiin lähetystyöhön (Ap. t. 13:2-3). Kirkon alkuaikoina ei kuitenkaan vielä ollut ohjeita paastoamiseen. Oli jokaisen yksittäisen kristityn päätettävissä paastosiko hän vai ei. Kirkon käytäntö paastota pitkänäperjantaina syntyi vasta 100-luvulla jKr.

Ruumiin kurittaminen

Kirjeessä kolossalaisille kirjoittaja vastustaa paaston liioiteltuja muotoja, joita hän oli havainnut Kolossan seurakunnassa. Hän kutsuu sitä "ruumiin kurittamiseksi" eikä sillä ollut hänen mielestään minkäänlaista arvoa (Kol. 2:18-23).