Puhdas ja epäpuhdas: Raamatun puhtauslakien alkuperä

Raamatun puhdistussääntöjen alkuperästä on olemassa erilaisia teorioita. Puhdistuslait ymmärretään muun muassa seuraavin tavoin:

Jotkut pitävät Raamatun puhtauslakeja hygieniaan ja terveydenhoitoon liittyvinä sääntöinä. Tietyt eläimet ovat epäpuhtaita käyttäytymistapojensa vuoksi, jos ne esimerkiksi syövät haaskoja (kuolleita eläimiä) tai eläinten jätöksiä. Mahdollisesti eläinten syöminen oli hygieniasyistä kielletty.

Toiset katsovat, että puhtauslait koskevat pääasiassa elämän ja kuoleman välistä eroa. Puhtaus kuuluu elämään, epäpuhtaus kuolemaan. Siksi ihmisten ei tule syödä eläimiä, jotka syövät verta tai muita eläimiä. Ihmisen ei tule myöskään koskea tällaisen eläimen (kuollutta) ruhoa (3. Moos. 11:24-28).

Antropologisesta näkökulmasta puhtauslait voi selittää ihmisten pyrkimykseksi pitää yllä luonnolliseksi käsitetty järjestys. Puhtaat eläimet olivat virheettömiä ja kokonaisia sekä edustivat Jumalan eheyttä ja luomistyötä. Epäpuhtaat eläimet poikkesivat luonnollisesta järjestyksestä käyttäytymisellään tai ulkonäöllään.

Syötäväksi kelpaavien maaeläinten tuli olla nelijalkaisia märehtijöitä ja niillä tuli olla halkinainen sorkka.

(Tällaisia ovat esimerkiksi lehmä, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi, mutta eivät esimerkiksi sika, hevonen, aasi ja kameli.) Esimerkiksi sialla on kyllä halkinaiset sorkat 3. Moos. 11:2-8, mutta se ei märehdi ruokaansa. Vastaavasti kamelit kyllä märehtivät, mutta niillä ei ole halkinaista sorkkaa.  Näin siat ja kamelit eivät sopineet oikeaan järjestykseen, ja siksi ne olivat epäpuhtaita. Ajatus puhtaudesta ja epäpuhtaudesta suojeli järjestystä sekä ylläpiti kaikkeuden pyhyyttä.

Riippumatta siitä, mitä selitysmallia kannattaa, on puhdas-epäpuhdas-jaottelun ydin joka tapauksessa tämä: epäpuhtaus erottaa ihmisen pyhyydestä ja vieraannuttaa hänet Jumalasta.