Puhdas ja epäpuhdas/saastainen

Raamatussa "puhdas" ja "epäpuhdas" ovat ennen muuta uskonnollisiin menoihin liittyviä käsitteitä. Niillä ilmaistiin, voidaanko jotakin käyttää pyhäkössä. Myöhäisissä Raamatun kirjoissa käsitteitä käytettiin myös sosiaalisessa tai moraalisessa merkityksessä.

Puhtauslait

Puhtaussääntöjä annetaan varsinkin 3. Moos. 11-15. Ihmiset tulivat epäpuhtaiksi esimerkiksi koskettaessaan eläimen raatoa tai jos heillä oli tietty ihosairaus. Kaikki sukupuolielinten eritteet (kuten kuukautisveri) tekivät ihmisestä epäpuhtaan. Oli myös eläimiä, joita ei saanut syödä. Jopa esineet saattoivat olla epäpuhtaita, jos ne olivat esimerkiksi homeen pilaamia.

Uskonnollinen merkitys

Vanhassa testamentissa käsitteet "puhdas" ja "epäpuhdas" liittyvät ensisijaisesti temppeliin ja uskonnollisiin käytäntöihin. Kun esine, ihminen ja eläin oli epäpuhdas, sitä ei voitu käyttää pyhäkössä.

Myöhemmin käsitteisiin liitettiin myös toinen merkitys ja "puhdas" ja "epäpuhdas" tulivat käyttöön myös sosiaalisissa tai moraalisissa uskomuksissa.

Pyhyys

Toorassa puhtauslait oli tarkoitettu ensisijaisesti papeille ja niille, jotka osallistuvat uskonnollisiin rituaaleihin (1. Moos. 30:18-21; 4. Moos. 8:6). 3. Moos. mukaan papin tehtävä oli erottaa pyhä ja maallinen sekä puhdas ja epäpuhdas (3 Moos. 10:10). Tärkein syy tähän oli Jumalan ja ihmisen suhde. Koska Jumala oli pyhä ja edusti puhtautta, Jumalan kanssa tuli olla yhteydessä puhtaussääntöjen mukaisesti. Tämä periaate ilmeni niin sanotussa pyhyyslaissa: "Olkaa pyhät ja puhtaat, koska minä olen pyhä" (3. Moos. 11:45).

Käsky olla pyhä Jumalan edessä tekee puhtaudesta ennen kaikkea käytännöllisen käsitteen. Sen avulla arvioidaan, voiko joku osallistua rituaaliin vai ei. Puhtaan ja saastaisen erottelu osoittaa, kuuluvatko ihmiset, eläimet tai asiat yhteisöön ja saavatko ne olla pyhäkössä.