Suomen Pipliaseura

Apostolien teot

Apostolien teot on kirja kristillisen kirkon synnystä ja kehityksestä. Siinä kuvataan selkeästi, miten Jeesuksen hyvä sanoma levisi koko maailmaan. Apostolien teot on kirjoittanut sama henkilö kuin Luukkaan evankeliumin, ja se muodostaa sille jatko-osan.

Sisältö

Tärkein aihe Apostolien teoissa on Pyhän Hengen työ. Hyvä sanoma leviää ja kirkko syntyy Pyhän Hengen voimasta.

Myös kirkon kehitys on Apostolien tekojen keskeinen aihe. Luukas aloittaa kuvaamalla Jerusalemin kristillisen kirkon kasvua ja kehitystä. Ensin luodaan ihanteellinen kuva kirkosta. Ongelmiakin ilmaantuu ja seurakunta joutuu kohtaamaan vainoa. Sitten kirkko laajenee Jerusalemin ulkopuolelle, ensimmäiseksi Juudeaan ja Samariaan sekä myöhemmin Paavalin ja muiden ansiosta myös tämän alueen ulkopuolelle. 

Uskon leviäminen johtaa kirjan toiseen tärkeään aiheeseen: juutalaisten kristittyjen ja ei-juutalaisten kristittyjen suhteeseen. Kirja loppuu, kun Paavali on vangittuna Roomassa. Usko Jeesukseen on levinnyt maailman ääriin ja vallan keskuksiin.

Tyyli

Apostolien tekojen tyyli on varsin siloteltu. Kirjan esipuhe osoittaa, että sen kirjoittaja on perehtynyt aikakauden tunnettuun kirjallisuuteen. Sekä Apostolien tekojen että Luukkaan evankeliumin tyylissä on yhtäläisyyksiä kreikkalais-roomalaisen historiankirjoituksen kanssa.

Liittyvät raamatunkohdat

Apostolien teot 1

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä