Apokryfiset kirjat

”Apokryfinen” on johdettu kreikan sanasta apokryfos, joka tarkoittaa ”kätketty”. Ajatuksena oli, että useimmat Raamatun kirjat oli tarkoitettu kaikille, mutta joidenkin kirjojen sisältö oli ”kätketty” ja tarkoitettu vain vihkiytyneille. Näitä kirjoja kutsuttiin ”apokryfisiksi”. Apokryfisten kirjojen sanottiin sisältävän salaista tietoa. Tämä tieto ei ollut tarkoitettu suurille joukoille, vaan valitulle ryhmälle, joka oli vihitty tähän tietoon.

Alun perin apokryfinen oli myönteinen käsite. Myöhemmin sanaa käytettiin kirjoista, jotka eivät kuuluneet kaanoniin, mutta jollain tavoin olivat kaanonin liepeillä.

Protestanttien Vanha testamentti sisältää samat kirjat kuin heprealainen Raamattu. Protestantit alkoivat kutsua apokryfisiksi kirjoja, jotka esiintyivät vain kreikankielisessä Septuagintassa tai latinankielisessä Vulgatassa. Nämä kirjat – kuten Juditin ja Sirakin kirja sekä Makkabilaiskirjat – eivät saaneet virallista asemaa, mutta niiden lukeminen katsottiin kuitenkin hyödylliseksi.
Katolisessa ja ortodoksisessa perinteessä useimmilla näistä kirjoista on virallinen asema, ja niitä kutsutaan deuterokanonisiksi kirjoiksi.

Uuden testamentin apokryfikirjat ovat vähemmän tunnettuja kuin Vanhan testamentin apokryfikirjat. Monet Vanhan testamentin apokryfikirjat ovat joissain perinteissä osa Raamattua, mutta sama ei päde Uuden testamentin apokryfikirjoihin.