Pakkosiirtolaisuus

Juudan ja Israelin asukkaat vietiin pakkosiirtolaisuuteen useita kertoja. Monet eri kansat vangitsivat heitä sekä veivät pakkosiirtolaisiksi muihin maihin. Tällä tavalla valloittajakansat varmistivat, että alistettu kansakunta oli sekasorrossa eikä alkanut helposti kapinoida.

Raamatun ensimmäinen kertomus pakkosiirtolaisuudesta kertoo siitä, kun Assyrian kuningas Tiglatpileser III vangitsi Naftalin heimon (katso 2. Kun. 15:29). Tämä tapahtui 700-luvulla eKr.

Vuonna 722 eKr. Assyrian kuningas Salmanassar V valloitti Samarian, Israelin kuningaskunnan pääkaupungin. Hän siirsi osan Israelin väestöstä eri puolille Assyrian valtakuntaa (katso 2. Kun. 17:5-6).
Koko väestöä ei kuitenkaan viety pois ja samaan aikaan Israeliin muutti myös uusia ihmisiä muista maista. Uusista maahanmuuttajista ja jäljelle jääneistä israelilaisista syntyi sekakansa. Näitä ihmisiä kutsuttiin samarialaisiksi. Heitä ei pidetty enää aitoina juutalaisina, koska he palvelivat Israelin Jumalan lisäksi muita jumalia (2. Kun. 17:33).

Tunnetuin pakkosiirtolaisuus on Babylonin vankeus. Tämä pakkosiirtolaisuus voidaan jakaa kahteen vaiheeseen. {topic_1218_Ensimmäinen pakkosiirto alkoi 597 eKr. Sitä seurasi toinen pakkosiirto eli Babylonin vankeus vuosina 586-539 eKr. Kun puhutaan ”Babylonin vankeudesta”, viitataan aina tähän toiseen pakkosiirtolaisuuteen.