Suomen Pipliaseura

Torvi

Torvi, šofar oli yksi Israelin vanhimmista soittimista. Torvi oli valmistettu pässin sarvesta, ja sitä käytettiin sota-aikana sekä tärkeissä uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Miltä torvi näytti?

Kyseessä on puhallinsoitin joka on valmistettu täysikasvuisen pässin sarvesta. Kun sarven päästä leikataan pieni pala pois, saadaan soitin, jossa on kolme eri ääntä.  

Milloin torvea käytettiin?

Torvea käytettiin kahdessa yhteydessä, sota-aikana ja juhlissa:

  • Torvea soittamalla ilmoitettiin vaarasta. Jos torveen puhallettiin taistelun aikana, se tarkoitti joko taistelun alkamista tai kotiin palaamista.  
  • Uskonnollisissa yhteyksissä torven soitto oli ihmisille merkki tulla tekemään sovinto, kuten uuden vuoden ensimmäisenä päivänä (3. Moos 23:24) ja sovituspäivänä (3. Moos. 25:9). 

Lisäksi Raamatussa mainitaan, että torvea soitettiin uudenkuun ja täydenkuun juhlan aikaan (Ps. 81:4). Torvea soitettiin myös kuninkaan voitelun yhteydessä.

Vanhassa testamentissa mainitaan myös muita torvia, mutta niillä ei ole samanlaista keskeistä käyttötapaa kuin šofar-torvella.

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä