UT2020

Babylon on kaupunki nykyisen Irakin alueella. 500-luvulla eKr. Babylonista johdettiin suurta samannimistä valtakuntaa, joka valloitti myös Jerusalemin. Tällöin huomattava osa Jerusalemin ja Juudean väestöstä siirrettiin hallinnollisella päätöksellä Babylonin kaupungin seuduille (2. Kun. 25:8-21). Kun Persia joidenkin vuosikymmenten jälkeen valloitti Babylonin, Juudean asukkaat pääsivät palaamaan kotiseudulleen (Esra 1).

Betania on kylä Jerusalemin lähettyvillä. Se sijaitsee Öljymäen itäpuolella noin 3 km päässä Jerusalemista. Tullessaan pääsiäiseksi Jerusalemiin Jeesus yöpyi Betaniassa (Mark. 11:11). Jeesus voideltiin Betaniassa leprasta parantuneen Simonin talossa (Mark. 14:3).

Getsemane (arameaksi Gaṯ-Šmānê, ”oliivikuurna”) oli puutarha Öljymäen rinteellä Jerusalemin temppelialuetta vastapäätä. Jeesus vetäytyi opetuslapsineen Getsemaneen pääsiäisaterian jälkeen rukoilemaan (Mark. 14:32). Juudas Iskariot opasti Jeesuksen pidättäjät sinne (Mark. 14:43).

Golgata (arameaksi Gulgalta, ”pääkallo”) on pääkallonpaikaksi kutsuttu kukkula, jolla Jeesus ristiinnaulittiin (Mark. 15:22). Golgata sijaitsi silloisen Jerusalemin kaupunkialueen ulkopuolella, mutta kukkulan tarkasta sijainnista ei ole varmuutta.

Juutalaisen pääsiäisen eli pesahin aikana tulee Tooran käskyn mukaan syödä happamatonta leipää. Happamaton leipä tehtiin ilman hapatetta, eli sitä ei ole kohotettu. Myös koko koti on puhdistettava hapatteesta. Tämä on muistona israelilaisten kiireisestä Egyptistä lähdöstä, jolloin ei ollut aikaa kohottaa leipätaikinoita.  Happamattoman leivän juhla kesti seitsemän päivää (2. Moos. 12).

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus ilmestyi oppilailleen ja läheisille henkilöille. Näitä ilmestymisiä kuvataan kaikissa Uuden testamentin evankeliumeissa (esim. Mark. 16:9).

Myös ammoin kuollut henkilö (esim. Matt. 17:3) tai enkeli (esim. Luuk. 1:11) saattaa ilmestyä.

Evankeliumeissa ilmiantaminen tarkoittaa jonkun pettämistä tai saattamista petollisesti vihollisen tai muun vastustajan käsiin. Juudas ilmiantoi Jeesuksen ylipapeille (Mark. 14:10). Vanhemmissa käännöksissä puhutaan ilmiantamisen sijasta usein kavaltamisesta.

Jeriko on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Vanhassa testamentissa se tunnetaan paikkana, jonka Israelin heimot Joosuan johdolla ensimmäiseksi valtasivat palattuaan Egyptistä. Tapaukseen on viite Uudessa testamentissakin (Hepr. 11:30). Jeesuksen kertomus laupiaasta eli myöntätuntoisesta fariseuksesta sijoittuu Jerikon ja Jerusalemin väliselle tielle (Luuk. 10:30).

Kansan vanhimmat olivat kansan edustajia. Vanhimmat kuuluivat mahtavimpien sukujen päämiehiin. Heillä oli kurinpitoon ja johtamiseen liittyviä tehtäviä. Vanhimmat kuuluivat myös Suureen neuvostoon, joka muun muassa päätti Jeesuksen vangitsemisesta (Mark 15:1). Uusi testamentti 2020 puhuu kansan vanhimpien sijasta kansanjohtajista.

Kyrene oli kreikkalainen siirtokunta Välimeren rannikolla nykyisessä Libyassa, Afrikassa. Siellä asui myös juutalaisia. Kyrenestä kotoisin oleva Simon pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä (Mark. 15:21).

Markuksen evankeliumissa sanotaan niiden pelastuvan, jotka kestävät loppuun asti (Mark. 13:13). Tämä voi tarkoittaa ihmisiä, jotka kestävät vainojen loppuun asti tai niitä, jotka kestävät elämänsä loppuun asti.

Maailma voi tarkoittaa ihmisen elinpiiriä, jonka Jumala on luonut. Tässä mielessä maailmasta voidaan puhua myönteisessä tai neutraalissa merkityksessä. Johanneksen evankeliumissa ja kirjeissä maailma on toisaalta Jumalan rakkauden kohde (Joh. 3:16), toisaalta hylätty Jumalan vastustajana (Joh. 17:6-16, 1. Joh. 2:15). Samaa vastakohtaa esiintyy joissain muissakin Uuden testamentin kirjoissa.

Magdala oli paikkakunta Galileassa. Se sijaitsi Tiberiaasta 5 km pohjoiseen. Jeesusta seurannut nainen, Maria, oli kotoisin Magdalasta, ja tunnettiin kotipaikkansa perusteella Magdalan Mariana (Mark. 15:40; Mark. 15:47; Luuk. 8:2).

Madot syövät mätäneviä ruumiita. Jesajan kirjan mukaan tämä oli pahojen ihmisten ikuinen rangaistus (Jes. 66:24).

Evankeliumeissa fariseukset pyysivät Jeesukselta merkkiä osoittamaan, että Jeesuksen valta tulee Jumalalta. Merkin tarkoituksena oli, että Jumala näytti hyväksyvänsä Jeesuksen. Merkin tuli olla sellainen, että sitä ei voi kyseenalaistaa. Jumalalta tulevaa merkkiä ei voi ehdottaa esimerkiksi Belsebulilta tulevaksi niin kuin Jeesuksen ihmetekoja jakeessa Mark. 3:22. Johanneksen evankeliumissa merkeistä puhutaan toistuvasti ja niiden oletetaan todistavan Jeesuksen asemasta Jumalan Poikana. Siksi Johanneksen evankeliumissa merkki on usein käännetty sanalla todiste.

Markuksen evankeliumiin liittyy messiassalaisuuden teema. Jeesus kieltää demoneita paljastamasta kuka hän on (Mark. 1:24–25) ja ihmisiä kertomasta hänen parannusteoistaan (Mark. 1:44). Evankeliumissa ei kuitenkaan kerrota salaamisen syytä. Varsin yleisen käsityksen mukaan messiassalaisuus korostaa sitä, että Jeesuksen asema messiaana ei paljastu hänen ihmeteoissaan vaan ristillä.

Jeesuksen todellinen olemus paljastuu evankeliumissa vähitellen. Se tulee ilmi Johanneksen kasteessa (Mark. 1:11) ja Kirkastusvuorella muutaman oppilaan läsnä ollessa (Mark. 9:7). Suuren neuvoston edessä Jeesus vastaa ylipapin esittämään kysymykseen, että hän on Jumalan Poika ja Messias (Mark. 14:61–62). Roomalainen sotilas tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, kun Jeesus on kuollut (Mark. 15:39).

Hallitsijan oikealla puolella oleva paikka oli kunniapaikka ja kuului korkea-arvoisimmalle henkilölle hallitsijan jälkeen. Hallitsijan vasemmalla puolella oleva paikka kuului toiseksi korkea-arvoisimmalle. Oikea voi kuitenkin ilmaista myös hyvää ja vasen pahaa (Matt. 25:33).

Vanhassa testamentissa kuningas asetetaan virkaansa suorittamalla rituaalinen voitelu ihoöljyllä. Tämän vuoksi kuningasta kutsuttiin voidelluksi. Uudessa testamentissa voidelluksi nimitetään Jeesusta. Voideltua tarkoittaa erisnimeksikin muuttunut Kristus (kreikan khristos, voideltu) ja heprealaisperäinen sana messias.

Tämän lisäksi Uusi testamentti tuntee öljyllä voitelulle muutakin rituaalista merkitystä. Jaakobin kirjeen mukaan sairaiden puolesta rukoilemiseen voidaan liittää öljyllä voitelu (Jaak. 5:14). Myös 1. Johanneksen kirje puhuu öljyllä voitelusta, mutta ei ole selvää, mistä rituaalista on kyse (1. Joh. 2:20).

Aromaattisia tuoksuöljyjä käytettiin muun muassa hautajaisten yhteydessä kuolleen ruumiin voitelemiseen (Mark. 16:1).

Antiikin talous perustui orjatyövoiman käyttöön. Orjuus on ihmisen pitämistä toisen ihmisen vallan alla ilman vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Antiikissa kaikilla orjilla ei ollut sama sosiaalinen asema, vaan orjien tehtävät vaihtelivat. Orja saattoi olla ankaraa työtä tekevä maatyöläinen, palvelija yksityisessä kotitaloudessa tai korkea-arvoinen valtion virkamies. Toisin kuin myöhemmin esimerkiksi Yhdysvalloissa, orjuus ei ollut sidoksissa ihmisen etniseen taustaan.

Kun Uudessa testamentissa puhutaan palvelijasta, viittaa se lähes aina orjaan. Uusi testamentti ei kyseenalaista orjuutta yhteiskunnassa, mutta se pitää orjia ja vapaita samanarvoisina Kristuksen yhteydessä (Gal. 3:28). Tällä on ollut vaikutusta orjuuden vähittäiseen poistumiseen myös yhteiskunnassa.

Pääsiäislammas oli juutalaisen pääsiäisaterian osa. Pääsiäislammas teurastettiin pääsiäisjuhlan aluksi (2. Moos. 12).

Palava pensas on Raamatussa pensas, joka on tulessa, mutta ei silti muutu miksikään. Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa (2. Moos. 3:2–6).

Purppura oli antiikissa käytetty väriaine, jota saatiin Murex-sukuun kuuluvista purppurakotiloista (Murex brandaris). Väri otetaan kotilon sisällä olevasta pussista. Yhdestä kotilosta saadaan vain pieni pisara väriainetta, mikä tekee purppurasta hyvin kallisarvoisen väriaineen. Purppuraa käytettiin kankaiden värjäämiseen.

Purppuranpunainen oli erityisesti kuninkaallisten väri. Johanneksen ilmestyksessä purppura viittaa Roomaan, jossa keisarin hovi sijaitsi (Ilm. 17:4). Apostolien teoissa kerrotaan Lyydia-nimisestä naisesta, joka toimi purppurakankaiden kauppiaana (Ap. t. 16:14).