Suomen Pipliaseura

Atalja

Atalja oli Juudan eteläisen kuningaskunnan kuningatar noin vuosina 845-840 eKr. Hän nousi valtaan verisessä vallankaappauksessa. Raamatun kirjoittajat maalasivat kielteisen kuvan Ataljasta; hän oli väkivaltainen ja kannusti palvelemaan Baalia.

Nimi Atalja

Nimi Atalja tarkoittaa mahdollisesti: ”Herra on ylistetty”. Atalja oli syntyisin pohjoisen Israelin kuningaskunnan kuninkaan Omrin perheestä. Ei ole täysin selvää, oliko hän Omrin vaiko tämän pojan Ahabin tytär (2. Kun. 8:26-27).

Atalja oli naimisissa Juudan kuninkaan Joramin kanssa ja oli kuningas Ahasjan äiti.

Ataljan vallankaappaus

Kun Atalja kuuli, että Jehu oli surmannut hänen poikansa Ahasjan Israelissa tehdyssä vallankaappauksessa, hän kaappasi itselleen vallan Juudassa. Hän murhautti kaikki kuninkaallisen perheen poikalapset. Vain Ahasjan poika Joas säilyi hengissä. Joasin täti piilotteli häntä temppelissä kuusi vuotta hänen isoäitinsä Ataljan hallitessa maata.

Näiden kuuden vuoden jälkeen Atalja syrjäytettiin valtaistuimelta ja surmattiin (2. Kun. 11:20). Ylipappi Jojada julisti Ataljan pojanpoika Joasin Juudan kuninkaaksi. Hän oli Daavidin suvun ainut elossa oleva miespuolinen jälkeläinen.

Ahabin perhe

Raamatun kirjoittajat eivät kerro paljoa Ataljan hallituskaudesta. 2. Kun. 11:18-19 ja 2. Aik. 24:7 mukaan hänen hallituskautensa aikana rakennettiin Baalille temppeleitä ja alttareita. Hänen kannattajansa anastivat myös pyhiä uhrilahjoja (Jerusalemin) temppelistä palvellakseen niillä Baalia.

Ataljan mieltymys Baalin palvelemiseen liittyi selvästi hänen perhetaustaansa. Israelin kuninkaan Ahabin tavoin hänkin kannusti ihmisiä olemaan uskottomia Israelin Jumalalle ja palvelemaan muita jumalia (1. Kun. 21:25-26).

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.17.10
Seuraa meitä