Suomen Pipliaseura

Apostoli

Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesus valitsee oppilaidensa joukosta kaksitoista apostolia. Apostolit ovat enemmän tai vähemmän määritelty joukko Jeesuksen oppilaita ja edustajia.

Sana apostoli

Sana apostoli (kreikaksi: apostolos) tarkoittaa "se, joka lähetetään" eli viestintuoja tai edustaja. Sana esiintyy antiikin kreikassa yleisesti. Uuden testamentin apostolos -nimikkeen erityispiirteet ovat peräisin Vanhasta testamentista, jossa muun muassa Moosesta ja profeettoja kutsutaan Jumalan viestintuojiksi.

Kaksitoista apostolia

Kaikki kolme synoptista evankeliumia nimeävät kaksitoista apostolia ja joitakin heidän tuntomerkkejään. Nämä tuntomerkit kuitenkin vaihtelevat evankeliumeittain. Toisaalla voidaan sanoa, että Simonia kutsuttiin Pietariksi ja toisaalla, että Jeesus antoi hänelle nimen Pietari. Jaakobin pojat Taddeus ja Juudas ovat ehkä olleet kaksi eri henkilöä. Perinteisesti on kuitenkin tulkittu, että kyseessä on yksi ja sama henkilö, jota kutsutaan kahdella eri nimellä.

 Markus

 Matteus

 Luukas

Simon, jolle Jeesus antoi nimen Pietari

Simon, jota kutsuttiin Pietariksi

Simon, jolle Jeesus antoi nimen Pietari

Andreas

Andreas, Simonin veli

Andreas, Simonin veli

Jaakob, Sebedeuksen poika

Jaakob, Sebedeuksen poika

Jaakob

Johannes, Jaakobin veli

Johannes, Jaakobin veli

Johannes

Filippus

Filippus

Filippus

Bartolomeus

Bartolomeus

Bartolomeus

Tuomas

Tuomas

Tuomas

Matteus

Matteus,veronkantaja tai tullimies eli publikaani

Matteus

Jaakob, Alfeuksen poika

Jaakob, Alfeuksen poika

Jaakob, Alfeuksen poika

Taddeus

Taddeus

 

 

 

Juudas, Jaakobin poika

Simon Kananeus eli Simon Kiivailija

Simon Kananeus eli Simon Kiivailija

Simon, jota kutsuttiin Kiivailijaksi

Juudas Iskariot

Juudas Iskariot

Juudas Iskariot

hand-swipe-horizontalPyyhkäise nähdäksesi kaiken datan.

Apostolien tehtävä ja merkitys

Apostoleista tuli Jeesuksen edustajia tämän kuoleman jälkeen. He lähtivät levittämään uutista hänen ylösnousemuksestaan maailmalle. Uuden testamentin mukaan apostolit ovat kirkon perusta. Siksi uskovien on huolehdittava heidän viestistään ja opetuksistaan.

Mattias, Paavali ja muut apostolit

Juudas Iskariotin kuoltua Mattias nimitettiin kahdenneksitoista apostoliksi Ap. t. 1:15-26 . Evankeliumeissa ja Apostolien teoissa apostolit ovat selkeästi määritelty ryhmä. Paavalin kirjeet viittaavat kuitenkin siihen, että näin ei ehkä alun perin ollut. Paavali kutsuu myös itseään apostoliksi (esimerkiksi Room. 1:1). Hän kertoo myös muiden käyttävän tätä nimikettä (esimerkiksi 2. Kor. 12:11-13).

Varhaiskristillisessä Didakhe-kirjassa (11:3-6) noin vuodelta 100 jKr. kutsutaan kiertäviä kristittyjä profeettoja yhä apostoleiksi. Vasta myöhemmin syntyi yksimielisyys siitä, että aitoja apostoleja oli vain kaksitoista – sekä heidän lisäkseen Paavali.

Kirjaudu sisään lukeaksesi tämän sisällön

Rekistetöitymällä saat käyttöösi useampia raamatunkäännöksiä, UT2020-äänikirjan ja käteviä lisätoiminnallisuuksia Raamatun lukemiseen.

Suomen Pipliaseurav.4.18.7
Seuraa meitä