Oikeamielisyys (vanhurskaus) Uudessa testamentissa
Uuden testamentin kertomusten edetessä ”oikeamielisyys” viittaa yhä useammin siihen, että Jumala pelastaa uskovat Jeesuksen
Oikeamielisyys (vanhurskaus) evankeliumeissa
Kuten juutalaisuudessa myös synoptisissa
Jeesus kuitenkin arvostelee ihmisiä, jotka pitävät itseään oikeamielisinä ulkoisen käytöksen perusteella ja halveksivat ”syntisiä” (katso esimerkiksi Luuk. 16:15
Oikeamielisyys (vanhurskaus) alkukirkossa
Kirkon alkuaikoina Jeesusta kutsuttiin ”vanhurskaaksi” (katso esimerkiksi Ap. t. 3:14
Oikeamielisyys Paavalilla
Useissa kirjeissään (mukaan kirjeet filippiläisille, galatalaisille ja roomalaisille) Paavali pohtii kysymystä: Miten voimme olla oikeamielisiä? Paavalin mukaan oli olemassa kahdenlaista oikeamielisyyttä (katso esimerkiksi Fil. 3:9
- Oikeamielisyys, joka perustui lakiin eli tekoihin. Se tarkoitti juutalaisen lain tiukkaa noudattamista, kuten ympärileikkausta
. - Oikeamielisyys, joka perustui uskoon Jeesukseen Kristukseen, joka kuoli ristillä hyvittääkseen ihmisten synnit.
Paavali korostaa, että Jumalalle vain jälkimmäisellä oikeamielisyydellä on merkitystä. Jumala ei pidä ihmisiä oikeamielisinä, koska he noudattavat lakia, vaan koska he uskovat Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:15-21
Ihmiset pelastuvat uskon, ei lain kautta, mutta tämä ei tarkoita, että he voivat tehdä mitä haluavat tai tehdä syntiä vapaasti. Kristittyjen tulee elää pyhää elämää Jumalaa palvellen (Room. 6:15-19
Paavalin oikeamielisyydestä eli vanhurskaudesta käyttämää sanaperhettä ei voi kääntää yhdellä suomen kielen sanalla. UT2020 käyttää asiayhteydestä riippuen muun muassa sanoja
oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus, Jumalalle kelpaaminen, Jumalan hyväksyminen ja syyttömyys.