Oikeamielisyys Vanhassa testamentissa

Vanhan testamentin osalta oikeamielisyyden käsitettä on vaikea määritellä. Käsitettä voi tarkastella ainakin kolmelta kannalta:

Monien raamatuntutkijoiden mukaan oikeamielisyyttä on tarkasteltava ensisijaisesti oikeudellisena käsitteenä. Kysymys on siitä, miten ihmiset suhtautuvat Jumalaan ja lakiin. Oikeamielisellä henkilöllä on laki puolellaan. ”Oikeamielisyyttä” voidaan tässä yhteydessä pitää siis synonyyminä ”viattomalle”.

Toisten tutkijoiden mielestä oikeamielisyys liittyy pääasiassa Jumalan luoman järjestyksen ylläpitämiseen. Oikeamielisyys vastaa tässä tapauksessa Jumalan lakien ja ohjeiden noudattamista.

Osa raamatuntutkijoista katsoo, että oikeamielisyys liittyy asenteeseen suhteessa toiseen. Kyseessä voi olla yhteisön jäsenten välinen suhde tai suhde Jumalan ja ihmisen välillä. Oikeamielisyys tarkoittaa tämän suhteen vaatimusten ja odotusten noudattamista. Yhteisössä oikeamielisyys voi olla rauhan ja yhtenäisyyden ylläpitämistä. Jumalan ja ihmisen suhteessa oikeamielisyys on Jumalan käskyjen noudattamista ja luottamista Jumalaan (katso esimerkiksi 1. Moos. 15:6).

Oikeamielisyyden määrittelemistä mutkistaa se, että eri asiayhteyksissä ja Raamatun eri kirjoissa sillä voi olla vaihtelevia vivahteita. Tämän lisäksi Jumalaan liitetty oikeamielisyys on sävyltään erilaista kuin ihmisten oikeamielisyys. Siksi Vanhan testamentin osalta on syytä käsitellä näitä kahta kysymystä tarkemmin erikseen:

Sanoja ”oikeamielinen” ja ”oikeudenmukainen” käytetään rinnakkain käännöksinä heprean sanoille ṣedeq ja ṣedaqa. Olivatko nämä kaksi heprean sanaa itse asiassa synonyymejä vai oliko niillä eri merkitykset? Tukijat väittelevät kysymyksestä edelleen. Sanalla ṣedeq oli mahdollisesti abstraktimpi merkitys: oikeamielisyys yleisesti. Sanalla ṣedaqa sattoi olla konkreettisempi merkitys: yksittäiset oikeamieliset teot.