Suomen Pipliaseura

Herran päivä Vanhassa testamentissa

Topic_238_profeettojen kirjoissa ”Herran päivä” on tärkeä aihe.  Välillä ”Herran päivä” viittaa aikaan, jolloin Jumala tuomitsee Israelin ja muut kansat, välillä, aivan päinvastoin pelastuksen päivään.

Jumalan tuomio Israelille ja Juudalle

Ennen Babylonian pakkosiirtolaisuutta klassiset profeetat kuvasivat ”Herran päivän” pääasiassa tuomion päiväksi. Jumala tulisi rankaisemaan Israelin ja Juudan asukkaita, koska he eivät olleet totelleet hänen lakejaan. Se tulisi olemaan pelon, pimeyden ja luonnonkatastrofien aika, ja muut kansat sortaisivat Israelia.
Tämä kuvaus esiintyy Hoosealla, Amoksella, Miikalla Sefanjalla ja Joelilla, osin myös Jesajalla.

Jumalan tuomio muille valtioille

Vuonna 586 eKr. Juudan asukkaita kohtasi valtava katastrofi. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin sekä temppelin, ja osa väestöstä vietiin pakkosiirtolaisiksi. Jotkut profeetat näkivät tämän merkkinä siitä, Herran päivä oli tullut (ks. esim. Valit. 1:21).
Mutta ennen pitkää Herran päivän merkitys muuttui, ja se alkoi viitata aikaan, jolloin Jumalan kansa pelastetaan. Nyt tuomio kohdistui ensisijaisesti Israelin vihollisiin, kuten Egyptiin, Edomiin ja Babyloniaan. Tämä muutos näkyy esimerkiksi Obadjan kirjassa (Ob. 1:15) ja Hesekielin kirjassa (esimerkiksi Hes. 30:3).

Jumala pelastaa Israelin ja muut kansat


Jumala itse puuttuu tapahtumiin kansansa parhaaksi (Mal. 3:17). Hän antaa israelilaisten palata omaan maahansa (Jes. 11:11-12) ja hallitsee kuninkaan tavoin Israelia tai koko maailmaa (Jes. 2:2-4 ja Miika 4:6-7). Rauha vallitsee kaikkialla (Hoos. 2:18 ja Jes. 11:1-10) ja kaikkea on yltäkylläisesti (Jes. 4:2). Silloin kaikki oppivat tuntemaan Jumalan (Jes. 19:19-25).


Joissakin teksteissä mainitaan Daavidin sukua olevan kuninkaan tuleminen (esimerkiksi Sak. 3:8-10).


 

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä