Raamattu 1992 (KR92)
50

Ylipappi Simon

501Ylipappi Simon50:1 Simon II oli virassaan vuodet 219–196 eKr. Hän oli Sadokin suvun viimeisiä ylipappeja. Jeesus, Sirakin poika, oli hänen aikalaisensa., Oniaksen poika,

pani omana aikanaan kuntoon pyhän rakennuksen,

korjautti valtakaudellaan temppelin.

2Hän teetti perustukset kaksi kertaa korkeampaan muuriin,

korkean tukiosan temppelin ympärysmuurille.

3Hänen aikanaan louhittiin vesiallas,

säiliö, joka oli ympärysmitaltaan kuin meri50:3 »Meri» saattaa tarkoittaa Jerusalemin temppelin suurta vesiallasta (1. Kun. 7:23–26)..

4Hän piti kansastaan huolta, ettei se tuhoutuisi,

ja vahvisti kaupunkiaan piirityksen varalta.

5

50:5
3. Moos. 16:2
Kuinka ylväs hän olikaan seistessään kansan keskellä,

tultuaan ulos pyhän väliverhon talosta!

6Hän oli kuin aamutähti pilvien keskellä,

kuin juhla-aikojen täysikuu50:6 Pääsiäinen ja viikkojuhla (2. Moos. 34:22) alkoivat täydenkuun aikaan.,

7kuin aurinko, joka loistaa Korkeimman temppelin yllä,

kuin hohtavissa pilvissä sädehtivä sateenkaari,

8kuin ruusunkukka kevätsadon aikaan,

kuin lähteiden äärellä kasvavat liljat,

kuin Libanonin kesäinen kukoistus,

9kuin suitsuke, joka palaa astiassaan,

kuin kullasta taottu malja,

joka on koristeltu kaikenlaisilla kalliilla kivillä,

10kuin tuoreita marjoja kantava oliivipuu,

kuin sypressi, joka kohoaa pilviin.

11Niin ylväs hän oli, kun hän verhoutui kunnian asuun,

puki ylleen valtansa vaatteet

ja nousi pyhälle alttarille

valaisten loistollaan temppelin esipihan.

12

50:12
3. Moos. 9:12,13
Hän otti uhrilihat, jotka papit ojensivat,

ja seisoi alttarin tulisijan äärellä

ympärillään veljiensä piiri

kuin vesat Libanonin setrin juurella;

palmunrunkojen lailla papit ympäröivät hänet.

13Kaikki Aaronin jälkeläiset olivat siinä loistossaan,

Herran uhrilahjat käsissään he seisoivat

koko Israelin seurakunnan edessä.

14Alttaripalveluksen päätökseksi

hän toimitti Kaikkivaltiaan, Korkeimman uhrin,

15

50:15
2. Moos. 29:40
4. Moos. 28:7
ojensi kätensä kohti uhrimaljaa

ja vuodatti juomauhriksi rypäleiden mehun,

kaatoi sen alttarin jalustalle

tuoksuvaksi uhriksi Korkeimmalle, kaikkeuden kuninkaalle.

16

50:16
4. Moos. 10:8,10
Silloin Aaronin jälkeläiset puhkesivat riemuhuutoon,

he puhalsivat metallitorviin

ja soittivat mahtavin sävelin,

jotta Korkein muistaisi kansaansa.

17Innokkaasti, yhtenä miehenä

kaikki heittäytyivät kasvoilleen maahan

ja osoittivat kunnioitustaan Herran edessä,

Kaikkivaltiaan, Korkeimman Jumalan edessä.

18

50:18
2. Aik. 29:28–30
Laulajat ylistivät häntä sävelillään,

mahtavasti kaikui heidän ihana laulunsa,

19ja kansa anoi siunausta Korkeimmalta, Herralta,

rukoili laupiaan Jumalan edessä,

kunnes pyhät toimitukset oli viety loppuun

ja jumalanpalvelus oli saatettu päätökseen.

20Sitten Simon laskeutui alttarilta, kohotti kätensä

koko Israelin seurakunnan ylle

ja lausui Herran siunauksen50:20 Herran siunauksesta ks. 4. Moos. 6:22–27. Tuohon aikaan ylipappi lausui Herran nimen joka vuosi tässä juhlassa; myöhemmin Herran nimi korvattiin liian pyhänä toisilla ilmauksilla.,

lausui ylväästi Herran nimen.

21Toistamiseen kaikki heittäytyivät maahan

ottamaan vastaan Korkeimman siunauksen.

22Ylistäkää siis tekin kaikkeuden Jumalaa!

Kaikkialla hän tekee suuria tekoja.

Äidinkohdusta asti hän pitää meistä huolta

ja osoittaa meille laupeuttaan.

23Antakoon hän ilon sydämeemme

ja suokoon Israelille rauhan,

niin kuin menneinä päivinä,

niin myös meidän päivinämme.

24Suokoon hän alati meille suosiotaan

ja vapauttakoon meidät jo meidän päivinämme.

Kolme kelvotonta naapurikansaa

25Kahta kansaa minä sydämestäni inhoan,

kolmas ei edes ole oikea kansa:

26Samarian50:25,26 Heprealaisissa käsikirjoituksissa Seir; Seirin vuoristossa asuivat israelilaisten vihaamat edomilaiset eli idumealaiset (ks. 1. Moos. 36:8,9, Ps. 137:7, Hes. 35, Ob., 1. Makk. 5:3). Filistealaisilla (ks. 2. Sam. 5:17–25) tarkoitettaneen tässä tuon ajan hellenistisen kulttuurin seuraajia; filistealaisten kansa oli kadonnut jo vuosisatoja aikaisemmin. Sikemissä asui samarialaisten sekakansaa (ks. 2. Kun. 17:24–41, Esra 4, 1. Makk. 3:10). vuorten väkeä ja filistealaisia

ja sitä typerysten joukkoa, joka majailee Sikemissä!

Päätössanat

27Nämä olivat ne opetukset, tiedon ja viisauden sanat,

jotka tähän kirjaan kirjoitti Jeesus, Sirakin poika,

Eleasarin pojanpoika, jerusalemilainen;50:27 Kirjoittajan ja kääntäjän sukupuu jää jossakin määrin hämäräksi; vrt. heprealaisen tekstin loppu ja kreikkalaisen tekstin alku. Todennäköisesti on kyse erilaisista traditioista.

hän antoi viisauden virrata sydämestään.

28

50:28
Ps. 1:1,2
Onnellinen se, joka näitä sanoja pohtii!

Joka painaa ne sydämeensä, viisastuu.

29

50:29
Sir. 1:11–30,34:14–20,43:33
Joka elää niiden mukaan, saa voimaa kaikkeen,

sillä Herran pelko ohjaa hänen kulkuaan.

{Hurskaille hän antoi viisauden.

Siunattu olkoon Herra ikuisesti! Aamen, näin olkoon!}