21
Ps. 132:7
Voi! Vihansa pilveen Herra on peittänyt
tytär Siionin!
Taivaasta maahan hän heitti
sinut, Israelin kruunun.
Vihansa päivänä hän ei säästänyt
koroketta, joka on hänen valtaistuimensa edessä.
2Herra tuhosi säälimättä
kaikki Jaakobin asuinsijat,
vihassaan hän repi raunioiksi
Juudan linnoitukset,
hajotti ne maahan.
Herra häpäisi kuningaskunnan ja sen ruhtinaat.
3Vihasta hehkuen hän mursi
Israelin voiman ja vallan,
hän veti pois suojelevan kätensä,
kun vihollinen saapui.
Hän poltti Jaakobin kuin liekehtivä tuli,
joka nielee kaiken.
4
Hän jännitti jousensa kuin vihollinen,
valmiina ampumaan nuolen.
Kuin vihamies hän tappoi
kaiken, mistä silmä oli iloinnut.
Kiivaudessaan hän sytytti tuleen
Siionin tyttären majan.
5Herra oli kuin vihollinen,
hän teki lopun Israelista,
hävitti kaikki sen palatsit,
tuhosi sen linnoitukset.
Hän täytti Juudan
surulla ja murheella.
6Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa,
löi maan tasalle pyhäkkönsä.
Juhlapäivän ja sapatin
hän antoi unohtua Siionissa.
Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi
kuninkaan ja papit.
7Myös oman alttarinsa hän jätti,
hylkäsi temppelinsä.
Hän antoi vihollisen käsiin
palatsit ja muurit.
Silloin kaikui Herran huoneessa melu ja meteli
kuin juhlapäivänä ikään.
8Herra oli päättänyt hävittää
Siionin muurit.
Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta:
valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
yhdessä ne sortuivat.
9
Portit ovat kaatuneet maahan,
hän särki niiden salvat.
Kuningas ja ruhtinaat ovat vieraalla maalla,
enää ei opeteta Jumalan lakia,
enää eivät profeetat
saa näkyjä Herralta.
10
Maassa istuvat vaiti
Siionin vanhimmat.
He sirottelevat multaa hiuksiinsa,
pukeutuvat säkkivaatteeseen.
Maahan painavat päänsä
Jerusalemin nuoret tytöt.
11Silmäni riutuvat kyynelistä,
sisintäni polttaa tuska.
Voimani valuvat maahan
kansani sortumisen tähden.
Lapset ja imeväiset nääntyvät
kaupungin kaduilla.
12He sanovat äidilleen: »Anna leipää,
anna viiniä!»
He vaipuvat maahan kaupungin kaduille
kuin kuolettavasti haavoittuneet
ja heittävät henkensä
äidin sylissä.
13Mitä minä sanoisin sinulle, tytär Jerusalem,
mihin vertaisin sinua?
Kenen kohtaloa muistuttaa sinun kohtalosi, Siion,
mistä löydän lohdutuksen sanat?
Suuri kuin meri on sinun vammasi,
kuka voi parantaa sinut?
14
Hes. 13:3
Profeettojesi näyt olivat
petosta ja harhaa.
Syntiäsi he eivät paljastaneet,
eivät kääntäneet kohtaloasi.
Vääriä ja eksyttäviä
olivat heidän ennussanansa.
15
Ohikulkijat lyövät käsiään yhteen,
pilkkaavat sinua.
He viheltävät ja pudistavat päätään
katsellessaan tytär Jerusalemia:
»Tämäkö on se kaupunki, jota sanottiin
kauneudessaan täydelliseksi, koko maan iloksi?»
16Kaikki sinun vihollisesi
ilkkuvat sinua.
He viheltävät, irvistelevät ja sanovat:
»Nyt me olemme sinut tuhonneet!
Vihdoinkin on tullut päivä, jota odotimme.
Omin silmin saimme sen nähdä!»
17Herra teki sen, minkä oli aikonut,
hän toteutti sanansa,
jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten.
Säälimättä hän hajotti sinut,
antoi vihollisillesi riemuvoiton,
vihamiehillesi täyden vallan.
18Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta,
te Siionin muurit!
Anna kyyneltesi virrata kuin puro
päivät ja yöt,
vailla hetkenkään lepoa, Siion!
Älkööt silmäsi kuivuko.
19Nouse, huuda ja valita yöllä,
jokaisen vartiovuoron aikaan.
Vuodata sydämesi tuska
Herran kasvojen eteen.
Kohota kätesi häntä kohti
lastesi elämän puolesta.
Heitä viruu joka kadunkulmassa,
he nääntyvät nälkään.
20
»Katso, Herra! Katso,
kenelle olet tämän tehnyt!
Naiset syövät oman ruumiinsa hedelmät,
omat lapsensa, itse synnyttämänsä!
Herran temppelissä tapetaan
papit ja profeetat!
21»Katujen pölyssä makaavat
lapset ja vanhukset.
Neidot ja nuoret miehet
ovat kaatuneet miekkaan.
Sinä iskit heidät hengiltä vihasi päivänä,
teurastit säälimättä.
22
»Kaikki, joita sydämeni kauhistuu,
sinä kutsuit tänne kuin juhlaan.
Herran vihan päivänä ei ollut pelastunutta,
kukaan ei päässyt pakoon.
Voi lapsiani, jotka synnytin ja kasvatin!
Vihollinen teki heistä lopun.»
31Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt,
Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.
2Hän kuljetti minua, hän vei minut
pimeään, pilkkopimeään.
3Hän on nostanut kätensä minua vastaan
päivä päivältä yhä uudelleen.
4Hän repi rikki ihoni, raateli lihani,
murskasi kaikki luuni.
5Hän rakensi varustuksia minua vastaan,
ympäröi minut tuskan muurilla.
6
Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan,
kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.
7Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon,
hän pani minulle painavat kahleet.
8
Vaikka kuinka huudan ja valitan,
hän ei kuule rukoustani.
9
Hän tukki tieni kivenjärkäleillä,
antoi minun kulkea harhaan.
10
Hän väijyi minua kuin karhu,
kuin leijona piilopaikassaan.
11Hän eksytti minut tieltä, raateli minut,
jätti hylättynä makaamaan.
12
Valit. 2:4
Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa
minua kohti.
13Hän ampui minuun viinensä nuolet,
lävisti rintani.
14
Ps. 69:8
Jer. 20:7
Minusta tuli kaiken kansan pilkka,
ainainen ivan aihe.
15
Jer. 9:14,23:15
Hän syötti minulle katkeria yrttejä,
juotti karvasta juomaa.
16Hän polki minut maan tomuun,
pani hampaani jauhamaan soraa.
17Minä kadotin onneni päivät,
unohdin, millaista on elää rauhassa.
18Minä sanoin: »Kaiken olen menettänyt,
Herra on vienyt minulta toivon.»
19Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni,
kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
20Minä en voi unohtaa onnettomuuttani,
en saa sitä mielestäni.
21Kuitenkin minä toivon ja odotan,
sillä minä ajattelen tätä:
22
Herran armoa on se, että vielä elämme,
hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
23Joka aamu Herran armo on uusi,
suuri on hänen uskollisuutensa.
24
Sieluni sanoo: »Herra on kaikkeni,
häneen minä turvaan.»
25Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen,
sille, joka häntä etsii.
26Hyvä on hiljaisuudessa
toivoa apua Herralta.
27
Hyvä on miehelle,
että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28Istukoon hän yksin ja vaietkoon,
kun Herra on pannut taakan hänen päälleen,
29painakoon suunsa tomuun –
ehkä on toivoa vielä.
30
Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti
ja ottakoon vastaan pilkan.
31Mutta Herra ei hylkää,
ei hylkää iäksi.
32Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa,
suuri on hänen laupeutensa.
33Ei Herra iloitse
siitä, että hän kurittaa ihmistä.
34Kun kaikki vangiksi otetut
murskataan jalkojen alle,
35kun ihmisen oikeus vääristetään
Korkeimman silmien edessä,
36kun langetetaan väärä tuomio –
eikö Herra sitä näe?
37Kenen sana toteutuu?
Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo?
38
Eikö Korkeimman käskystä tule
paha ja hyvä?
39Mitä syytä eloon jääneellä on valittaa?
Hän kärsii syntiensä tähden.
40Tutkikaamme tietämme, tarkastelkaamme tekojamme
ja palatkaamme Herran luo.
41Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme
taivasta kohti, Jumalan luo.
42Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan.
Sinä et ole antanut anteeksi.
43Sinä verhouduit vihaan ja vainosit meitä,
surmasit säälimättä.
44Sinä kätkeydyit pilveen,
sen läpi ei rukous pääse.
45Roskatunkioksi sinä teit meidät
kaikkien kansojen keskelle.
46Nyt kaikki vihollisemme
irvistelevät meille.
47Edessämme oli kauhu ja hauta,
tuho kohtasi meidät.
48Kyyneleet tulvivat silmistäni
rakkaan kansani tuhon tähden.
49Silmäni vuotavat lakkaamatta.
Itkuni ei taukoa,
50ennen kuin Herra katsoo taivaastaan
ja näkee murheeni.
51Kun katselen kaupunkini tytärten tuskaa,
sieluuni koskee.
52Viholliseni pyydystivät minua kuin lintua,
kiihkeästi, ilman syytä.
53
He syöksivät minut elävänä kuoppaan,
he kivittivät minua.
54Kauhu tulvi pääni yli,
minä ajattelin: loppuni on tullut.
55
Herra, kuopan syvyydestä minä huudan
sinun nimeäsi.
56Kuule ääneni! Älä sulje korviasi,
kun anon apua ja pelastusta.
57Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua,
ja sanot: »Älä pelkää.»
58Herra, sinä ajat minun asiaani,
sinä lunastat minut.
59Kärsimäni vääryyden sinä näet, Herra.
Hanki minulle oikeus.
60Sinä näet vihollisteni kostonhimon,
kaikki heidän juonensa.
61Herra, sinä kuulet, kun he herjaavat minua,
näet heidän juonensa.
62Vastustajani ivaavat minua,
puhuvat pahaa kaiket päivät.
63Katso heitä: missä ikinä he istuvat tai seisovat,
he laulavat pilkkalauluja minusta.
64
Herra, rankaise heitä
heidän tekojensa mukaan.
65Sokaise heidän järkensä,
kiroa heidät.
66Aja heitä takaa vihassasi, Herra,
hävitä heidät taivaasi alta.
41Voi! Kadonnut on kullan loisto,
himmennyt sen hohto!
Pyhät, kalliit kivet on viskelty
pitkin katuja.
2
Siionin rakkaat pojat olivat ennen
puhtaan kullan arvoisia.
Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita,
kuin savenvalajan töitä!
3
Sakaalitkin tarjoavat nisänsä,
imettävät pentujaan.
Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa
kuin strutsi poikasensa.
4
Imeväisen kieli kuivuu janosta,
tarttuu kitalakeen.
Lapset pyytävät leipää,
kukaan ei anna.
5Jotka ennen söivät herkkuja,
nääntyvät nyt kaduilla.
Jotka pukeutuivat purppuraan,
tonkivat nyt tunkioita.
6
Sodoma hävitettiin hetkessä
ihmiskäden koskematta.
Mutta suurempi kuin Sodoman synti
on oman kansani rikos.
7Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi,
valkoisempia kuin maito.
He hohtivat kuin korallihelmet,
loistivat kuin safiiri.
8Nyt he ovat nokea mustempia,
kadulla ei kukaan heitä tunne.
Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä,
kuivuu kuin puu.
9
Onnellisempia ovat ne, jotka kaatuivat miekkaan,
kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan
ja riutuvat ja menehtyvät
vailla pellon antimia.
10
Äidit, ennen hellät ja hyvät,
keittivät omia lapsiaan
saadakseen ruokaa hädän hetkellä,
kansani luhistumisen päivänä.
11Herra päästi kiivautensa purkautumaan,
vuodatti koko hehkuvan vihansa.
Hän sytytti Siionin tuleen,
poltti sen perustuksia myöten.
12Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat,
ei tullut kenenkään mieleen,
että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen
tulisi sisään Jerusalemin porteista.
13
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden,
pappien rikkomusten tähden.
He vuodattivat kaupungissa
viattomien verta.
14Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla
veren tahrimissa vaatteissa.
Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea,
he kantavat yllään.
15»Pois tieltä! Saastainen tulee!» huudetaan heidän edellään.
»Pois tieltä! Väistykää! Älkää koskeko heihin!»
He pakenevat, harhailevat vieraissa maissa,
ja sielläkin sanotaan: »Tänne he eivät saa jäädä.»
16Herra itse on karkottanut heidät,
ei hän enää katso heidän puoleensa.
Pappeja ei kunnioiteta,
vanhimmille ei anneta arvoa.
17Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta,
kun turhaan tähyilimme apua.
Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa –
kansaa, joka ei tullut.
18Jokaista askeltamme tarkataan,
emme voi liikkua ulkona.
Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä,
viimeinen hetkemme on tullut.
19Nopeampia kuin taivaan kotkat
olivat vainoojamme.
Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla,
vaanivat autiomaassa.
20
Jer. 52:9
Herran voideltu, kansamme elämä ja henki,
joutui vangiksi heidän kuoppaansa.
Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää,
kansana kansojen joukossa.
21
Iloitse vain ja riemuitse, sinä Edomin kansa,
joka asut Usin maassa.
Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja,
sinä juovut, ja pian olet alaston.
22
Tytär Siion, sinä olet jo kärsinyt synneistäsi rangaistuksen,
enää ei Herra vie sinua pois maastasi.
Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee,
sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.