Herra on lyönyt kuin vihollinen

2¹

tytär Siionin!

Taivaasta maahan hän heitti

sinut, Israelin kruunun.

Vihansa päivänä hän ei säästänyt

koroketta, joka on hänen valtaistuimensa edessä.

²Herra tuhosi säälimättä

kaikki Jaakobin asuinsijat,

vihassaan hän repi raunioiksi

Juudan linnoitukset,

hajotti ne maahan.

Herra häpäisi kuningaskunnan ja sen ruhtinaat.

³Vihasta hehkuen hän mursi

Israelin voiman ja vallan,

hän veti pois suojelevan kätensä,

kun vihollinen saapui.

Hän poltti Jaakobin kuin liekehtivä tuli,

joka nielee kaiken.

⁴

valmiina ampumaan nuolen.

Kuin vihamies hän tappoi

kaiken, mistä silmä oli iloinnut.

Kiivaudessaan hän sytytti tuleen

Siionin tyttären majan.

⁵Herra oli kuin vihollinen,

hän teki lopun Israelista,

hävitti kaikki sen palatsit,

tuhosi sen linnoitukset.

Hän täytti Juudan

surulla ja murheella.

⁶Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa,

löi maan tasalle pyhäkkönsä.

Juhlapäivän ja sapatin

hän antoi unohtua Siionissa.

Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi

kuninkaan ja papit.

⁷Myös oman alttarinsa hän jätti,

hylkäsi temppelinsä.

Hän antoi vihollisen käsiin

palatsit ja muurit.

Silloin kaikui Herran huoneessa melu ja meteli

kuin juhlapäivänä ikään.

⁸Herra oli päättänyt hävittää

Siionin muurit.

Tarkoin hän tiesi, mitä teki.

Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta:

valli ja muuri itkivät kohtaloaan,

yhdessä ne sortuivat.

⁹

hän särki niiden salvat.

Kuningas ja ruhtinaat ovat vieraalla maalla,

enää ei opeteta Jumalan lakia,

enää eivät profeetat

saa näkyjä Herralta.

¹⁰

Siionin vanhimmat.

He sirottelevat multaa hiuksiinsa,

pukeutuvat säkkivaatteeseen.

Maahan painavat päänsä

Jerusalemin nuoret tytöt.

¹¹Silmäni riutuvat kyynelistä,

sisintäni polttaa tuska.

Voimani valuvat maahan

kansani sortumisen tähden.

Lapset ja imeväiset nääntyvät

kaupungin kaduilla.

¹²He sanovat äidilleen: »Anna leipää,

anna viiniä!»

He vaipuvat maahan kaupungin kaduille

kuin kuolettavasti haavoittuneet

ja heittävät henkensä

äidin sylissä.

¹³Mitä minä sanoisin sinulle, tytär Jerusalem,

mihin vertaisin sinua?

Kenen kohtaloa muistuttaa sinun kohtalosi, Siion,

mistä löydän lohdutuksen sanat?

Suuri kuin meri on sinun vammasi,

kuka voi parantaa sinut?

¹⁴

petosta ja harhaa.

Syntiäsi he eivät paljastaneet,

eivät kääntäneet kohtaloasi.

Vääriä ja eksyttäviä

olivat heidän ennussanansa.

¹⁵

pilkkaavat sinua.

He viheltävät ja pudistavat päätään

katsellessaan tytär Jerusalemia:

»Tämäkö on se kaupunki, jota sanottiin

kauneudessaan täydelliseksi, koko maan iloksi?»

¹⁶Kaikki sinun vihollisesi

ilkkuvat sinua.

He viheltävät, irvistelevät ja sanovat:

»Nyt me olemme sinut tuhonneet!

Vihdoinkin on tullut päivä, jota odotimme.

Omin silmin saimme sen nähdä!»

¹⁷Herra teki sen, minkä oli aikonut,

hän toteutti sanansa,

jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten.

Säälimättä hän hajotti sinut,

antoi vihollisillesi riemuvoiton,

vihamiehillesi täyden vallan.

¹⁸Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta,

te Siionin muurit!

Anna kyyneltesi virrata kuin puro

päivät ja yöt,

vailla hetkenkään lepoa, Siion!

Älkööt silmäsi kuivuko.

¹⁹Nouse, huuda ja valita yöllä,

jokaisen vartiovuoron aikaan.

Vuodata sydämesi tuska

Herran kasvojen eteen.

Kohota kätesi häntä kohti

lastesi elämän puolesta.

Heitä viruu joka kadunkulmassa,

he nääntyvät nälkään.

²⁰

kenelle olet tämän tehnyt!

Naiset syövät oman ruumiinsa hedelmät,

omat lapsensa, itse synnyttämänsä!

Herran temppelissä tapetaan

papit ja profeetat!

²¹»Katujen pölyssä makaavat

lapset ja vanhukset.

Neidot ja nuoret miehet

ovat kaatuneet miekkaan.

Sinä iskit heidät hengiltä vihasi päivänä,

teurastit säälimättä.

²²

sinä kutsuit tänne kuin juhlaan.

Herran vihan päivänä ei ollut pelastunutta,

kukaan ei päässyt pakoon.

Voi lapsiani, jotka synnytin ja kasvatin!

Vihollinen teki heistä lopun.»

Yksinäinen kärsijä

3¹Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt,

Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.

²Hän kuljetti minua, hän vei minut

pimeään, pilkkopimeään.

³Hän on nostanut kätensä minua vastaan

päivä päivältä yhä uudelleen.

⁴Hän repi rikki ihoni, raateli lihani,

murskasi kaikki luuni.

⁵Hän rakensi varustuksia minua vastaan,

ympäröi minut tuskan muurilla.

⁶

kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.

⁷Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon,

hän pani minulle painavat kahleet.

⁸

hän ei kuule rukoustani.

⁹

antoi minun kulkea harhaan.

¹⁰

kuin leijona piilopaikassaan.

¹¹Hän eksytti minut tieltä, raateli minut,

jätti hylättynä makaamaan.

¹²

minua kohti.

¹³Hän ampui minuun viinensä nuolet,

lävisti rintani.

¹⁴

ainainen ivan aihe.

¹⁵

juotti karvasta juomaa.

¹⁶Hän polki minut maan tomuun,

pani hampaani jauhamaan soraa.

¹⁷Minä kadotin onneni päivät,

unohdin, millaista on elää rauhassa.

¹⁸Minä sanoin: »Kaiken olen menettänyt,

Herra on vienyt minulta toivon.»

¹⁹Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni,

kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.

²⁰Minä en voi unohtaa onnettomuuttani,

en saa sitä mielestäni.

²¹Kuitenkin minä toivon ja odotan,

sillä minä ajattelen tätä:

²²

hänen laupeutensa ei lopu koskaan.

²³Joka aamu Herran armo on uusi,

suuri on hänen uskollisuutensa.

²⁴

häneen minä turvaan.»

²⁵Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen,

sille, joka häntä etsii.

²⁶Hyvä on hiljaisuudessa

toivoa apua Herralta.

²⁷

että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

²⁸Istukoon hän yksin ja vaietkoon,

kun Herra on pannut taakan hänen päälleen,

²⁹painakoon suunsa tomuun –

ehkä on toivoa vielä.

³⁰

ja ottakoon vastaan pilkan.

³¹Mutta Herra ei hylkää,

ei hylkää iäksi.

³²Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa,

suuri on hänen laupeutensa.

³³Ei Herra iloitse

siitä, että hän kurittaa ihmistä.

³⁴Kun kaikki vangiksi otetut

murskataan jalkojen alle,

³⁵kun ihmisen oikeus vääristetään

Korkeimman silmien edessä,

³⁶kun langetetaan väärä tuomio –

eikö Herra sitä näe?

³⁷Kenen sana toteutuu?

Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo?

³⁸

paha ja hyvä?

³⁹Mitä syytä eloon jääneellä on valittaa?

Hän kärsii syntiensä tähden.

⁴⁰Tutkikaamme tietämme, tarkastelkaamme tekojamme

ja palatkaamme Herran luo.

⁴¹Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme

taivasta kohti, Jumalan luo.

⁴²Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan.

Sinä et ole antanut anteeksi.

⁴³Sinä verhouduit vihaan ja vainosit meitä,

surmasit säälimättä.

⁴⁴Sinä kätkeydyit pilveen,

sen läpi ei rukous pääse.

⁴⁵Roskatunkioksi sinä teit meidät

kaikkien kansojen keskelle.

⁴⁶Nyt kaikki vihollisemme

irvistelevät meille.

⁴⁷Edessämme oli kauhu ja hauta,

tuho kohtasi meidät.

⁴⁸Kyyneleet tulvivat silmistäni

rakkaan kansani tuhon tähden.

⁴⁹Silmäni vuotavat lakkaamatta.

Itkuni ei taukoa,

⁵⁰ennen kuin Herra katsoo taivaastaan

ja näkee murheeni.

⁵¹Kun katselen kaupunkini tytärten tuskaa,

sieluuni koskee.

⁵²Viholliseni pyydystivät minua kuin lintua,

kiihkeästi, ilman syytä.

⁵³

he kivittivät minua.

⁵⁴Kauhu tulvi pääni yli,

minä ajattelin: loppuni on tullut.

⁵⁵

sinun nimeäsi.

⁵⁶Kuule ääneni! Älä sulje korviasi,

kun anon apua ja pelastusta.

⁵⁷Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua,

ja sanot: »Älä pelkää.»

⁵⁸Herra, sinä ajat minun asiaani,

sinä lunastat minut.

⁵⁹Kärsimäni vääryyden sinä näet, Herra.

Hanki minulle oikeus.

⁶⁰Sinä näet vihollisteni kostonhimon,

kaikki heidän juonensa.

⁶¹Herra, sinä kuulet, kun he herjaavat minua,

näet heidän juonensa.

⁶²Vastustajani ivaavat minua,

puhuvat pahaa kaiket päivät.

⁶³Katso heitä: missä ikinä he istuvat tai seisovat,

he laulavat pilkkalauluja minusta.

⁶⁴

heidän tekojensa mukaan.

⁶⁵Sokaise heidän järkensä,

kiroa heidät.

⁶⁶Aja heitä takaa vihassasi, Herra,

hävitä heidät taivaasi alta.

Piiritys ja tuho

4¹Voi! Kadonnut on kullan loisto,

himmennyt sen hohto!

Pyhät, kalliit kivet on viskelty

pitkin katuja.

²

puhtaan kullan arvoisia.

Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita,

kuin savenvalajan töitä!

³

imettävät pentujaan.

Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa

kuin strutsi poikasensa.

⁴

tarttuu kitalakeen.

Lapset pyytävät leipää,

kukaan ei anna.

⁵Jotka ennen söivät herkkuja,

nääntyvät nyt kaduilla.

Jotka pukeutuivat purppuraan,

tonkivat nyt tunkioita.

⁶

ihmiskäden koskematta.

Mutta suurempi kuin Sodoman synti

on oman kansani rikos.

⁷Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi,

valkoisempia kuin maito.

He hohtivat kuin korallihelmet,

loistivat kuin safiiri.

⁸Nyt he ovat nokea mustempia,

kadulla ei kukaan heitä tunne.

Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä,

kuivuu kuin puu.

⁹

kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan

ja riutuvat ja menehtyvät

vailla pellon antimia.

¹⁰

keittivät omia lapsiaan

saadakseen ruokaa hädän hetkellä,

kansani luhistumisen päivänä.

¹¹Herra päästi kiivautensa purkautumaan,

vuodatti koko hehkuvan vihansa.

Hän sytytti Siionin tuleen,

poltti sen perustuksia myöten.

¹²Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat,

ei tullut kenenkään mieleen,

että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen

tulisi sisään Jerusalemin porteista.

¹³

pappien rikkomusten tähden.

He vuodattivat kaupungissa

viattomien verta.

¹⁴Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla

veren tahrimissa vaatteissa.

Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea,

he kantavat yllään.

¹⁵»Pois tieltä! Saastainen tulee!» huudetaan heidän edellään.

»Pois tieltä! Väistykää! Älkää koskeko heihin!»

He pakenevat, harhailevat vieraissa maissa,

ja sielläkin sanotaan: »Tänne he eivät saa jäädä.»

¹⁶Herra itse on karkottanut heidät,

ei hän enää katso heidän puoleensa.

Pappeja ei kunnioiteta,

vanhimmille ei anneta arvoa.

¹⁷Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta,

kun turhaan tähyilimme apua.

Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa –

kansaa, joka ei tullut.

¹⁸Jokaista askeltamme tarkataan,

emme voi liikkua ulkona.

Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä,

viimeinen hetkemme on tullut.

¹⁹Nopeampia kuin taivaan kotkat

olivat vainoojamme.

Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla,

vaanivat autiomaassa.

²⁰

joutui vangiksi heidän kuoppaansa.

Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää,

kansana kansojen joukossa.

²¹

joka asut Usin maassa.

Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja,

sinä juovut, ja pian olet alaston.

²²

enää ei Herra vie sinua pois maastasi.

Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee,

sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.