Raamattu 1992 (KR92)
2

Herra on lyönyt kuin vihollinen

21

2:1
1. Aik. 28:2
Ps. 132:7
Voi! Vihansa pilveen Herra on peittänyt

tytär Siionin!

Taivaasta maahan hän heitti

sinut, Israelin kruunun.

Vihansa päivänä hän ei säästänyt

koroketta, joka on hänen valtaistuimensa edessä.

2Herra tuhosi säälimättä

kaikki Jaakobin asuinsijat,

vihassaan hän repi raunioiksi

Juudan linnoitukset,

hajotti ne maahan.

Herra häpäisi kuningaskunnan ja sen ruhtinaat.

3Vihasta hehkuen hän mursi

Israelin voiman ja vallan,

hän veti pois suojelevan kätensä,

kun vihollinen saapui.

Hän poltti Jaakobin kuin liekehtivä tuli,

joka nielee kaiken.

4

2:4
Ps. 7:13
Hän jännitti jousensa kuin vihollinen,

valmiina ampumaan nuolen.

Kuin vihamies hän tappoi

kaiken, mistä silmä oli iloinnut.

Kiivaudessaan hän sytytti tuleen

Siionin tyttären majan.

5Herra oli kuin vihollinen,

hän teki lopun Israelista,

hävitti kaikki sen palatsit,

tuhosi sen linnoitukset.

Hän täytti Juudan

surulla ja murheella.

6Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa,

löi maan tasalle pyhäkkönsä.

Juhlapäivän ja sapatin

hän antoi unohtua Siionissa.

Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi

kuninkaan ja papit.

7Myös oman alttarinsa hän jätti,

hylkäsi temppelinsä.

Hän antoi vihollisen käsiin

palatsit ja muurit.

Silloin kaikui Herran huoneessa melu ja meteli

kuin juhlapäivänä ikään.

8Herra oli päättänyt hävittää

Siionin muurit.

Tarkoin hän tiesi, mitä teki.

Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta:

valli ja muuri itkivät kohtaloaan,

yhdessä ne sortuivat.

9

2:9
Ps. 74:9
Portit ovat kaatuneet maahan,

hän särki niiden salvat.

Kuningas ja ruhtinaat ovat vieraalla maalla,

enää ei opeteta Jumalan lakia,

enää eivät profeetat

saa näkyjä Herralta.

10

2:10
Joos. 7:6
Maassa istuvat vaiti

Siionin vanhimmat.

He sirottelevat multaa hiuksiinsa,

pukeutuvat säkkivaatteeseen.

Maahan painavat päänsä

Jerusalemin nuoret tytöt.

11Silmäni riutuvat kyynelistä,

sisintäni polttaa tuska.

Voimani valuvat maahan

kansani sortumisen tähden.

Lapset ja imeväiset nääntyvät

kaupungin kaduilla.

12He sanovat äidilleen: »Anna leipää,

anna viiniä!»

He vaipuvat maahan kaupungin kaduille

kuin kuolettavasti haavoittuneet

ja heittävät henkensä

äidin sylissä.

13Mitä minä sanoisin sinulle, tytär Jerusalem,

mihin vertaisin sinua?

Kenen kohtaloa muistuttaa sinun kohtalosi, Siion,

mistä löydän lohdutuksen sanat?

Suuri kuin meri on sinun vammasi,

kuka voi parantaa sinut?

14

2:14
Jer. 5:31
Hes. 13:3
Profeettojesi näyt olivat

petosta ja harhaa.

Syntiäsi he eivät paljastaneet,

eivät kääntäneet kohtaloasi.

Vääriä ja eksyttäviä

olivat heidän ennussanansa.

15

2:15
Job 27:23Ps. 50:2
Ohikulkijat lyövät käsiään yhteen,

pilkkaavat sinua.

He viheltävät ja pudistavat päätään

katsellessaan tytär Jerusalemia:

»Tämäkö on se kaupunki, jota sanottiin

kauneudessaan täydelliseksi, koko maan iloksi?»

16Kaikki sinun vihollisesi

ilkkuvat sinua.

He viheltävät, irvistelevät ja sanovat:

»Nyt me olemme sinut tuhonneet!

Vihdoinkin on tullut päivä, jota odotimme.

Omin silmin saimme sen nähdä!»

17Herra teki sen, minkä oli aikonut,

hän toteutti sanansa,

jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten.

Säälimättä hän hajotti sinut,

antoi vihollisillesi riemuvoiton,

vihamiehillesi täyden vallan.

18Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta,

te Siionin muurit!

Anna kyyneltesi virrata kuin puro

päivät ja yöt,

vailla hetkenkään lepoa, Siion!

Älkööt silmäsi kuivuko.

19Nouse, huuda ja valita yöllä,

jokaisen vartiovuoron aikaan.

Vuodata sydämesi tuska

Herran kasvojen eteen.

Kohota kätesi häntä kohti

lastesi elämän puolesta.

Heitä viruu joka kadunkulmassa,

he nääntyvät nälkään.

20

2:20
3. Moos. 26:29+
»Katso, Herra! Katso,

kenelle olet tämän tehnyt!

Naiset syövät oman ruumiinsa hedelmät,

omat lapsensa, itse synnyttämänsä!

Herran temppelissä tapetaan

papit ja profeetat!

21»Katujen pölyssä makaavat

lapset ja vanhukset.

Neidot ja nuoret miehet

ovat kaatuneet miekkaan.

Sinä iskit heidät hengiltä vihasi päivänä,

teurastit säälimättä.

22

2:22
Valit. 1:15
»Kaikki, joita sydämeni kauhistuu,

sinä kutsuit tänne kuin juhlaan.

Herran vihan päivänä ei ollut pelastunutta,

kukaan ei päässyt pakoon.

Voi lapsiani, jotka synnytin ja kasvatin!

Vihollinen teki heistä lopun.»