Jobin viides puhe

Tekopyhät lohduttajat

16¹Nyt Job sanoi:

²

Parhaatkin lohduttajat – tehän vain lisäätte tuskaa.

³Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta?

Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?

⁴Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin.

Jos te olisitte minun asemassani,

kuinka taitavasti puhuisinkaan teille!

Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.

⁵Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla.

Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.

Jumalan maalitauluna

⁶Jos minä puhun, ei tuska hellitä.

Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.

⁷Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin.

Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.

⁸Sinä tartuit minuun tiukasti:

minun sairauteni nousi syyttämään,

se todistaa minua vastaan.

⁹Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua,

se kiristelee minulle hampaitaan.

Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.

¹⁰Suu ammollaan he tuijottavat minua,

pilkkaavat, lyövät poskelle,

yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.

¹¹Jumala jätti minut raakalaisten armoille,

hän työnsi minut roistojen saaliiksi.

¹²

ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi

ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.

¹³Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani,

säälimättä hän lävisti munuaiseni

ja vuodatti sappeni maahan.

¹⁴Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen,

hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.

¹⁵Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen,

puin sen paljaalle iholleni.

Olen painanut kasvoni maahan.

¹⁶Kyynelet polttavat poskiani,

kuoleman varjo pimentää silmäni,

¹⁷

ja vaikka rukoukseni on vilpitön.

Minulla on taivaassa todistaja

¹⁸Älä peitä minun vertani, maa!

Älä tukahduta sen kostonhuutoa.

¹⁹Minulla on taivaassa todistaja,

hän on minun puolustajani korkeudessa.

²⁰Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa,

mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.

²¹Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi

ihmisen ja Jumalan välillä!

Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.

²²Vähät vuoteni ovat jo kuluneet.

Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.