Israel, Herran palvelija ja kansojen valo

49¹

kuunnelkaa, kansakunnat, jotka asutte etäällä!

Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut.

Kun vielä olin äitini kohdussa,

hän antoi minulle nimen.

²

kätensä varjoon hän minut kätki,

hän teroitti minut kuin nuolen,

viineensä hän minut talletti.

³

Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni.»

⁴Minä sanoin:

»Turhan takia olen itseni uuvuttanut,

tyhjään olen haaskannut voimani.

Mutta onhan oikeuteni Herran kädessä,

palkkani Jumalan huomassa.»

⁵Ja nyt sanoo Herra,

hän, joka teki minut palvelijakseen kohdusta alkaen

palauttaakseen Jaakobin luokseen

ja kootakseen Israelin suojaansa

– olen siis ollut Herralle arvokas

ja minun Jumalani on minun voimani –

⁶

– Ei riitä, että olet minun palvelijani

ja saatat ennalleen Jaakobin heimot,

tuot takaisin Israelin eloonjääneet.

Minä teen sinusta valon kaikille kansoille,

niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.

⁷

tälle kaikkien halveksimalle, muukalaisten inhoamalle,

itsevaltiaitten orjalle:

– Kuninkaat saavat vielä nähdä!

He nousevat osoittamaan kunnioitusta,

ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi.

Herran tahdosta näin tapahtuu,

hänen, joka on uskollinen,

Israelin Pyhän,

hänen, joka on sinut valinnut.

Pakkosiirtolaisten paluu

⁸

– Armon hetkellä minä vastaan sinulle,

pelastuksen päivänä minä autan sinua.

Minä olen luonut sinut

toteuttamaan sen liiton,

jonka tein tämän kansan kanssa,

jotta saattaisit ennalleen maan,

jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,

⁹

ja pimeydessä viruville: »Tulkaa valoon!»

Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,

paljas kalliorinne on heille laidunmaa.

¹⁰

ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,

sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,

joka vie heidät lähteiden ääreen.

¹¹Vuorille minä teen kulkuväylät,

minun valtatieni kulkevat korkealla.

¹²

nuo pohjoisesta, nuo meren suunnalta

ja nuo Assuanin maasta.

¹³

Ratketkaa riemuun, te vuoret!

Herra lohduttaa kansaansa,

hän hoivaa köyhiä lapsiaan.

Herra ei unohda Siionia

¹⁴

»Herra on minut hylännyt,

Jumalani on minut unohtanut!»

¹⁵– Unohtaako äiti rintalapsensa,

unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?

Vaikka hän unohtaisikin,

minä en sinua unohda.

¹⁶Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt,

ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.

¹⁷Jo rientävät sinun rakentajasi tänne,

sinun repijäsi ja raastajasi pakenevat pois.

¹⁸

he kokoontuvat yhteen,

he tulevat luoksesi kaikki!

Niin totta kuin elän

– näin sanoo Herra –

sinä saat pukea heidät yllesi kuin korun,

kuin morsian saat kietoa heidät käädyiksesi.

¹⁹Sinun talosi olivat raunioina ja peltosi autioina,

koko maasi oli hävitetty.

Nyt se tulee asukkailleen ahtaaksi!

Sinun ahnaat raastajasi kaikkoavat.

²⁰

mutta saat vielä kuulla, kuinka he sanovat toisilleen:

»Täällä on ahdasta,

siirry vähän, että minäkin mahdun asumaan.»

²¹Silloin sinä kysyt mielessäsi:

»Kuka on nämä minulle synnyttänyt?

Minähän olin lapseni menettänyt ja hedelmätön,

karkotettu ja syrjään sysätty.

Kuka on nämä minulle kasvattanut?

Minähän jäin yksin, hylätyksi –

mistä nämä ovat tulleet?»

²²

– Minä kohotan käteni, kutsun kansoja

ja nostan merkiksi viirini.

Sylissään he tuovat poikasi

ja olallaan kantavat tyttäresi.

²³

ja ruhtinattarista heidän imettäjiään.

He heittäytyvät kasvoilleen maahan sinun eteesi

ja nuolevat tomun sinun jaloistasi.

Niin sinä opit tietämään, että minä olen Herra:

ne, jotka minua odottavat, eivät joudu häpeään.

²⁴

voiko vanki paeta valtiaan käsistä?

²⁵Mutta Herra sanoo näin:

– Nyt otetaan sotasankarilta hänen vankinsa

ja valtiaalta riistetään hänen saaliinsa!

Minä ahdistan sitä, joka sinua ahdistaa,

ja sinun lapsesi minä pelastan.

²⁶Minä syötän sinun sortajillesi heidän omaa lihaansa,

he juopuvat omasta verestään, kuin rypäleen mehusta.

Ja kaikki, mikä elää, oppii tietämään,

että minä, Herra, olen sinun pelastajasi,

että sinun lunastajasi on Jaakobin Väkevä.