161
2. Kun. 3:4
»Lähettäkää verolampaat maan hallitsijalle,
viekää ne Selan seudulta autiomaan tietä
tytär Siionin vuorelle!»
2Pakenevien lintujen,
pesästä säikytetyn poikueen lailla
Moabin tyttäret valittavat Arnonin kahlaamoilla:
3»Neuvo meitä, tee päätös, auta!
Levitä suojaava varjo kuin yö
keskipäivän kirkkauteen,
piilota pakenijat,
pesästään säikytettyjä älä paljasta.
4Salli Moabin pakolaisten asua luonasi,
kätke heidät kansasi keskuuteen
vainoojan lähestyessä!»
Kun hävitys on päättynyt ja sorto on lopussa,
kun maahanpolkijan aika on ohi,
5
silloin pystytetään jälleen Daavidin majaan
uskollisuuden lujittama valtaistuin
ja sillä istuu luotettava tuomari,
joka tuntee lain
ja toteuttaa oikeuden.
6
– Me olemme kuulleet Moabin ylpeydestä
– miten kopea se on ollut! –
ja sen ylimielisyydestä ja ylvästelystä,
pöyhkeydestä ja turhista puheista.
7Siksi kaikki nyt valittelevat Moabissa,
koko Moab valittelee surkeuttaan.
Kir-Haresetin rypäleitä muistaessaan
se vaipuu maahan itkien, nyyhkyttäen,
8
sillä kuihtuneet ovat Hesbonin rinteiden tarhat
ja Sibman viiniköynnökset,
joiden jalot rypäleet kaatoivat kansojen ruhtinaita.
Kerran ne ulottivat kasvunsa Jaeseriin,
haaroivat autiomaahan saakka
ja rönsyilivät yli meren.
9Sen tähden minä itken Jaeserin kanssa,
itken Sibman viiniköynnöksiä.
Kyynelilläni minä juotan teidät kylläisiksi,
Hesbon ja Eleale,
sillä kesken korjuujuhlien riemun
on kajahtanut sotahuuto.
10Tarhoista on korjattu pois ilo ja riemu,
viinitarhoista ei kantaudu riemuhuutoja,
viinikuurnissa ei poljeta rypäleitä,
ilon äänet ovat vaienneet.
11Siksi minun sisimpäni valittaa kuin harppu
Moabin tähden,
minun sydämeni valittaa Kir-Haresetin tähden.
12Mutta kun Moab uhrikukkulallaan
uuvuttaa itsensä juhlamenoissa
ja pyhäkössään suorittaa kaikki rukoukset,
se näkee vaivaa turhan tähden.
13
Tämän Herra on jo puhunut Moabista. 14Nyt hän sanoo vielä näin: »Kolmessa vuodessa – laskettuna tarkalleen kuin palkkasoturin päivät – Moabin mahti katoaa, sen väki vähenee olemattomiin, ja jäljelle jää vain arvoton, mitätön ripe.»
171
Aam. 1:4
Ennussana Damaskoksesta.
Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki,
siitä on tullut rauniokasa.
2Kaupungit, joita se hallitsi,
jäävät hylätyiksi,
ne jäävät karjalaumoille,
jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.
3Efraim menettää suojamuurinsa,
Damaskos kadottaa kuninkuuden,
ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti
– näin sanoo Herra Sebaot.
4Sinä päivänä
Jaakobin heimon mahti vaipuu
ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.
5Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan:
korjuumies tulee ja katkaisee tähkät.
Sen käy kuin Refaimin alangon pellon,
kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:
6
sinne jää jälkikeruuta varten
sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun
– kaksi, kolme marjaa latvaan,
neljä, viisi sinne tänne oksiin.
Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.
7Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut, kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa. 8Ei hän enää käännä katsettaan alttareihin, omiin luomuksiinsa, sormiensa töihin, ei asera-paaluihin, ei suitsutusalttareihin.
9Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi,
yhtä autioiksi kuin ne kaupungit,
jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät
paetessaan israelilaisten tieltä.
Ja kaikkialla on autius.
10Sillä sinä, Israel,
olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa,
et ole muistanut turvakalliotasi.
Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille
ja kasvata vieraita köynnöksiä!
11Sinä istutat ja saat ne heti versomaan,
sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan.
Mutta kun tauti puhkeaa,
sato jää sinulta nauttimatta,
eikä lääkettä kipuusi ole.
12Voi kansojen meren kohinaa!
Kumeana se pauhaa.
Voi kansanheimojen kuohuja!
Ne kohisevat kuin hyökyaallot,
13
ne jymisevät kuin suuret vedet.
Mutta kun Herra niille ärjäisee,
ne pakenevat maan ääriin.
Niitä ajetaan takaa,
niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita,
ne kierivät niin kuin pallo-ohdakkeet myrskyssä.
14
Jes. 37:36
Ilta on kauhuja täynnä,
aamun tullen ne ovat poissa.
Sellainen on ryöstäjiemme osa,
sellainen riistäjiemme arpa.
181Voi sinua, siipien sirinän maa,
sinä Nubian virtojen takainen maa!
2Sinä lähetät edustajasi Egyptin virtaa pitkin,
lähetät heidät ruokoveneillä vesien yli.
– Palatkaa, te nopsajalkaiset sanansaattajat!
Palatkaa kookaskasvuisen ja kiiltäväihoisen kansanne luo,
kansan, jota pelätään lähellä ja kaukana,
oudosti ääntelevän, jalkojaan tömistävän kansan,
jonka maata virrat huuhtovat mukaansa.
3Maanpiirin asukkaat,
te kaikki, joilla on asuinsijanne maan päällä,
katsokaa, milloin vuorille nostetaan merkkiviiri,
kuunnelkaa, milloin torven ääni kajahtaa!
4Sillä näin on Herra minulle sanonut:
– Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani
kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla
tai kuin auer elonkorjuun helteessä.
5Mutta jo ennen korjuuaikaa, kun kukat ovat kukkineet
ja raakileet ovat näkyvillä, kypsymässä rypäleiksi,
köynnösten oksat katkaistaan vesurilla
ja rehevät versot revitään irti ja heitetään pois.
6Ne jätetään lojumaan vuorten rinteille,
petolintujen ruoaksi
ja maan eläinten ravinnoksi.
Kesän yli viipyvät niiden äärellä petolintujen parvet,
ja kaikki maan eläimet elävät niiden äärellä yli talven.
7
Tulee aika, jolloin Herralle Sebaotille lähettää lahjoja kookaskasvuinen ja kiiltäväihoinen kansa, kansa, jota pelätään lähellä ja kaukana, oudosti ääntelevä, jalkojaan tömistävä kansa, jonka maata virrat huuhtovat mukaansa. Ja tämän kansan lahjat tuodaan paikkaan, jonka pyhittää Herran Sebaotin nimi: Siionin vuorelle.