Moab pyytää apua Jerusalemilta

16¹

viekää ne Selan seudulta autiomaan tietä

tytär Siionin vuorelle!»

²Pakenevien lintujen,

pesästä säikytetyn poikueen lailla

Moabin tyttäret valittavat Arnonin kahlaamoilla:

³»Neuvo meitä, tee päätös, auta!

Levitä suojaava varjo kuin yö

keskipäivän kirkkauteen,

piilota pakenijat,

pesästään säikytettyjä älä paljasta.

⁴Salli Moabin pakolaisten asua luonasi,

kätke heidät kansasi keskuuteen

vainoojan lähestyessä!»

Kun hävitys on päättynyt ja sorto on lopussa,

kun maahanpolkijan aika on ohi,

⁵

uskollisuuden lujittama valtaistuin

ja sillä istuu luotettava tuomari,

joka tuntee lain

ja toteuttaa oikeuden.

Jerusalemin torjuva vastaus

⁶

– miten kopea se on ollut! –

ja sen ylimielisyydestä ja ylvästelystä,

pöyhkeydestä ja turhista puheista.

⁷Siksi kaikki nyt valittelevat Moabissa,

koko Moab valittelee surkeuttaan.

Kir-Haresetin rypäleitä muistaessaan

se vaipuu maahan itkien, nyyhkyttäen,

⁸

ja Sibman viiniköynnökset,

joiden jalot rypäleet kaatoivat kansojen ruhtinaita.

Kerran ne ulottivat kasvunsa Jaeseriin,

haaroivat autiomaahan saakka

ja rönsyilivät yli meren.

⁹Sen tähden minä itken Jaeserin kanssa,

itken Sibman viiniköynnöksiä.

Kyynelilläni minä juotan teidät kylläisiksi,

Hesbon ja Eleale,

sillä kesken korjuujuhlien riemun

on kajahtanut sotahuuto.

¹⁰Tarhoista on korjattu pois ilo ja riemu,

viinitarhoista ei kantaudu riemuhuutoja,

viinikuurnissa ei poljeta rypäleitä,

ilon äänet ovat vaienneet.

¹¹Siksi minun sisimpäni valittaa kuin harppu

Moabin tähden,

minun sydämeni valittaa Kir-Haresetin tähden.

¹²Mutta kun Moab uhrikukkulallaan

uuvuttaa itsensä juhlamenoissa

ja pyhäkössään suorittaa kaikki rukoukset,

se näkee vaivaa turhan tähden.

¹³

Rangaistus Syyrialle ja Israelille

17¹

Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki,

siitä on tullut rauniokasa.

²Kaupungit, joita se hallitsi,

jäävät hylätyiksi,

ne jäävät karjalaumoille,

jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.

³Efraim menettää suojamuurinsa,

Damaskos kadottaa kuninkuuden,

ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti

– näin sanoo Herra Sebaot.

⁴Sinä päivänä

Jaakobin heimon mahti vaipuu

ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.

⁵Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan:

korjuumies tulee ja katkaisee tähkät.

Sen käy kuin Refaimin alangon pellon,

kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:

⁶

sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun

– kaksi, kolme marjaa latvaan,

neljä, viisi sinne tänne oksiin.

Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.

⁷Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut, kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa. ⁸Ei hän enää käännä katsettaan alttareihin, omiin luomuksiinsa, sormiensa töihin, ei asera-paaluihin, ei suitsutusalttareihin.

⁹Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi,

yhtä autioiksi kuin ne kaupungit,

jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät

paetessaan israelilaisten tieltä.

Ja kaikkialla on autius.

¹⁰Sillä sinä, Israel,

olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa,

et ole muistanut turvakalliotasi.

Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille

ja kasvata vieraita köynnöksiä!

¹¹Sinä istutat ja saat ne heti versomaan,

sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan.

Mutta kun tauti puhkeaa,

sato jää sinulta nauttimatta,

eikä lääkettä kipuusi ole.

Pauhaava kansojen meri

¹²Voi kansojen meren kohinaa!

Kumeana se pauhaa.

Voi kansanheimojen kuohuja!

Ne kohisevat kuin hyökyaallot,

¹³

Mutta kun Herra niille ärjäisee,

ne pakenevat maan ääriin.

Niitä ajetaan takaa,

niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita,

ne kierivät niin kuin pallo-ohdakkeet myrskyssä.

¹⁴

aamun tullen ne ovat poissa.

Sellainen on ryöstäjiemme osa,

sellainen riistäjiemme arpa.

Nubian lähettiläät saavat Herralta vastauksen

18¹Voi sinua, siipien sirinän maa,

sinä Nubian virtojen takainen maa!

²Sinä lähetät edustajasi Egyptin virtaa pitkin,

lähetät heidät ruokoveneillä vesien yli.

– Palatkaa, te nopsajalkaiset sanansaattajat!

Palatkaa kookaskasvuisen ja kiiltäväihoisen kansanne luo,

kansan, jota pelätään lähellä ja kaukana,

oudosti ääntelevän, jalkojaan tömistävän kansan,

jonka maata virrat huuhtovat mukaansa.

³Maanpiirin asukkaat,

te kaikki, joilla on asuinsijanne maan päällä,

katsokaa, milloin vuorille nostetaan merkkiviiri,

kuunnelkaa, milloin torven ääni kajahtaa!

⁴Sillä näin on Herra minulle sanonut:

– Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani

kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla

tai kuin auer elonkorjuun helteessä.

⁵Mutta jo ennen korjuuaikaa, kun kukat ovat kukkineet

ja raakileet ovat näkyvillä, kypsymässä rypäleiksi,

köynnösten oksat katkaistaan vesurilla

ja rehevät versot revitään irti ja heitetään pois.

⁶Ne jätetään lojumaan vuorten rinteille,

petolintujen ruoaksi

ja maan eläinten ravinnoksi.

Kesän yli viipyvät niiden äärellä petolintujen parvet,

ja kaikki maan eläimet elävät niiden äärellä yli talven.

⁷