Moabin tuho

15¹

Näin käy: yöllä se murskataan,

autio on Ar-Moab.

Näin käy: yöllä se murskataan,

autio on Kir-Moab.

²

nousevat Dibonin asukkaat.

Nebonvuorella ja Medebassa

Moab valittaa.

Jokaisen pää on ajeltu paljaaksi,

jokaisen parta leikattu pois.

³Säkkivaatteeseen vyöttäytyneinä

he kulkevat kujilla,

katoilta kuuluu itkua,

toreilla ihmiset vaikeroivat maahan vaipuneina.

⁴

Jahasiin saakka kantautuu niiden ääni.

Siksi Moabin sotajoukko hälisee peloissaan,

Moabin rohkeus pettää.

⁵

Pakolaisia riittää Soariin ja Eglat-Selisiaan asti.

He nousevat itkien Luhitin solaa,

sydäntä särkevästi he valittavat ja vaikeroivat

Horonaimin tiellä.

⁶Ja Nimrimin kosteikko muuttuu autiomaaksi,

ruoho kuivuu, kasvit katoavat,

ei mikään vihannoi.

⁷Pakenijat kantavat tavaransa,

sen mitä heillä on jäljellä,

Arabimin uoman yli.

⁸Ja niin hätähuuto kiirii kautta Moabin maan,

valitus kaikuu Eglaimiin,

kaikuu Beer-Elimiin saakka.

⁹Ja Dimonin purot puuntavat verestä punaisina.

Mutta minä lähetän Dimonille jotakin vielä pahempaa:

lähetän leijonat pelastuneiden kimppuun,

niiden rippeiden kimppuun,

jotka jäivät jäljelle Moabista.

Moab pyytää apua Jerusalemilta

16¹

viekää ne Selan seudulta autiomaan tietä

tytär Siionin vuorelle!»

²Pakenevien lintujen,

pesästä säikytetyn poikueen lailla

Moabin tyttäret valittavat Arnonin kahlaamoilla:

³»Neuvo meitä, tee päätös, auta!

Levitä suojaava varjo kuin yö

keskipäivän kirkkauteen,

piilota pakenijat,

pesästään säikytettyjä älä paljasta.

⁴Salli Moabin pakolaisten asua luonasi,

kätke heidät kansasi keskuuteen

vainoojan lähestyessä!»

Kun hävitys on päättynyt ja sorto on lopussa,

kun maahanpolkijan aika on ohi,

⁵

uskollisuuden lujittama valtaistuin

ja sillä istuu luotettava tuomari,

joka tuntee lain

ja toteuttaa oikeuden.

Jerusalemin torjuva vastaus

⁶

– miten kopea se on ollut! –

ja sen ylimielisyydestä ja ylvästelystä,

pöyhkeydestä ja turhista puheista.

⁷Siksi kaikki nyt valittelevat Moabissa,

koko Moab valittelee surkeuttaan.

Kir-Haresetin rypäleitä muistaessaan

se vaipuu maahan itkien, nyyhkyttäen,

⁸

ja Sibman viiniköynnökset,

joiden jalot rypäleet kaatoivat kansojen ruhtinaita.

Kerran ne ulottivat kasvunsa Jaeseriin,

haaroivat autiomaahan saakka

ja rönsyilivät yli meren.

⁹Sen tähden minä itken Jaeserin kanssa,

itken Sibman viiniköynnöksiä.

Kyynelilläni minä juotan teidät kylläisiksi,

Hesbon ja Eleale,

sillä kesken korjuujuhlien riemun

on kajahtanut sotahuuto.

¹⁰Tarhoista on korjattu pois ilo ja riemu,

viinitarhoista ei kantaudu riemuhuutoja,

viinikuurnissa ei poljeta rypäleitä,

ilon äänet ovat vaienneet.

¹¹Siksi minun sisimpäni valittaa kuin harppu

Moabin tähden,

minun sydämeni valittaa Kir-Haresetin tähden.

¹²Mutta kun Moab uhrikukkulallaan

uuvuttaa itsensä juhlamenoissa

ja pyhäkössään suorittaa kaikki rukoukset,

se näkee vaivaa turhan tähden.

¹³

Rangaistus Syyrialle ja Israelille

17¹

Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki,

siitä on tullut rauniokasa.

²Kaupungit, joita se hallitsi,

jäävät hylätyiksi,

ne jäävät karjalaumoille,

jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.

³Efraim menettää suojamuurinsa,

Damaskos kadottaa kuninkuuden,

ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti

– näin sanoo Herra Sebaot.

⁴Sinä päivänä

Jaakobin heimon mahti vaipuu

ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.

⁵Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan:

korjuumies tulee ja katkaisee tähkät.

Sen käy kuin Refaimin alangon pellon,

kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:

⁶

sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun

– kaksi, kolme marjaa latvaan,

neljä, viisi sinne tänne oksiin.

Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.

⁷Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut, kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa. ⁸Ei hän enää käännä katsettaan alttareihin, omiin luomuksiinsa, sormiensa töihin, ei asera-paaluihin, ei suitsutusalttareihin.

⁹Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi,

yhtä autioiksi kuin ne kaupungit,

jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät

paetessaan israelilaisten tieltä.

Ja kaikkialla on autius.

¹⁰Sillä sinä, Israel,

olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa,

et ole muistanut turvakalliotasi.

Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille

ja kasvata vieraita köynnöksiä!

¹¹Sinä istutat ja saat ne heti versomaan,

sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan.

Mutta kun tauti puhkeaa,

sato jää sinulta nauttimatta,

eikä lääkettä kipuusi ole.

Pauhaava kansojen meri

¹²Voi kansojen meren kohinaa!

Kumeana se pauhaa.

Voi kansanheimojen kuohuja!

Ne kohisevat kuin hyökyaallot,

¹³

Mutta kun Herra niille ärjäisee,

ne pakenevat maan ääriin.

Niitä ajetaan takaa,

niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita,

ne kierivät niin kuin pallo-ohdakkeet myrskyssä.

¹⁴

aamun tullen ne ovat poissa.

Sellainen on ryöstäjiemme osa,

sellainen riistäjiemme arpa.