Raamattu 1992 (KR92)
8

Jerusalemin synti

81

8:1
Hes. 1:2
Oli kuudes vuosi, kuudennen kuun viides päivä. Minä istuin sisällä asunnossani, ja luonani olivat Juudan vanhimmat. Siellä minuun tarttui Herran Jumalan käsi.

2

8:2
Hes. 1:27
Minä näin hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Se oli lanteiden kohdalta alaspäin kuin tulta, ja lanteista ylöspäin se hohti puhtaan kullan tavoin. 3
8:3
Hes. 3:122. Aik. 33:7,15
Se ojensi ikään kuin käden ja tarttui minua hiuksista, ja henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jerusalemiin näyssä, jonka Jumala antoi. Henki vei minut sisemmän esipihan pohjoisportille, sinne, missä on Herraa uhmaava patsas, se, joka on herättänyt hänen vihansa.

4

8:4
Hes. 3:23
Siellä loisti Israelin Jumalan kirkkaus, samanlaisena kuin olin sen laaksossa nähnyt. 5
8:5
5. Moos. 32:16
Hän sanoi minulle: »Ihminen, katso pohjoista kohti.» Minä katsoin portilta pohjoiseen ja näin siellä alttarin, ja portin kohdalla oli patsas, joka oli herättänyt Herran vihan. 6Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä he tekevät? Israelin kansa on hylännyt minun temppelini ja harjoittaa täällä iljettäviä menojaan. Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä.»

7Hän vei minut esipihan portille, ja minä näin muurissa pienen aukon. 8Hän sanoi minulle: »Ihminen, revi muuria edestäsi pois.» Minä revin muuria edestäni, tein siihen oven kokoisen aukon. 9Hän sanoi minulle: »Mene ja katso, millaisia iljetyksiä he täällä tekevät.» 10Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matavia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen. 11

8:11
2. Kun. 22:3
Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu.

12Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: ’Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.’» 13

8:13
Hes. 9:9
Hän sanoi minulle: »Ei tässä kaikki. Vieläkin iljettävämpää sinä näet heidän tekevän.»

14Hän vei minut Herran temppelin pohjoiselle portille. Siellä oli naisia istumassa, ja minä näin: he itkivät Tammus-jumalaa.8:14 Sumerilais-babylonialainen Tammus oli maan kasvun antava hedelmällisyydenjumala, joka kuivaksi vuodenajaksi kuoli. 15Hän sanoi: »Ihminen, näetkö? Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä.»

16

8:16
2. Kun. 23:5,11
Hän vei minut Herran temppelin sisempään esipihaan, ja Herran temppelin portilla, eteishallin ja alttarin välissä, oli kaksikymmentäviisi miestä. He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja palvoivat nousevaa aurinkoa. 17Hän sanoi minulle: »Ihminen, näetkö? Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni! 18
8:18
Ps. 18:42+
Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä. Huutakoot minun korviini miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule.»

9

Jerusalemin rangaistus

91Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: »Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase.» 2Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle.

3Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, 4

9:4
Ilm. 7:3
ja sanoi hänelle: »Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden.» 5Sitten kuulin hänen sanovan toisille miehille: »Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. 6
9:6
1. Piet. 4:17
Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni.» Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. 7Hän sanoi sitten miehille: »Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä.»

8Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: »Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?» 9

9:9
Hes. 8:13
Hän vastasi: »Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: ’Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.’ 10Niinpä en minäkään sääli enkä säästä. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa mukaan.» 11Silloin saapui pellavapukuinen mies, se, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja hän ilmoitti: »Olen tehnyt sen minkä käskit.»

10

Herran kirkkaus poistuu Jerusalemista

101

10:1
Hes. 1:26
Ja tämän minä näin: Kerubien päiden yllä oli kaartuva levy, ja sen yläpuolella näkyi jokin, mikä hohti kuin safiiri ja oli muodoltaan ikään kuin valtaistuin. 2
10:2
Hes. 1:13
Sieltä tuli pellavapukuiselle miehelle käsky: »Mene kerubien alle pyörien väliin ja ota käsiesi täydeltä palavia hiiliä. Ota ne kerubien välistä ja sirottele pitkin kaupunkia.» Minun katsellessani mies lähti.

3

10:3
1. Kun. 8:10
Jes. 6:4
Kerubit seisoivat temppelin oikealla puolella, kun mies meni niiden väliin. Sisempi esipiha peittyi pilveen, 4
10:4
Hes. 9:3
ja Herran kirkkaus kohosi kerubien yläpuolelta ja siirtyi temppelin ovelle. Pilvi täytti koko rakennuksen, ja esipiha tulvehti Herran kirkkauden hohdetta. 5
10:5
Hes. 1:24
Ulompaan esipihaan saakka kuului kerubien siipien kohina, mahtavana kuin kaikkivaltiaan Jumalan ääni.

6Kun hän käski pellavapukuisen miehen ottaa tulta pyörien välistä, kerubijoukon keskeltä, tämä meni ja seisahtui pyörän viereen. 7Yksi kerubeista ojensi toisten välistä kätensä tuleen, joka oli joukon keskellä, otti hiiliä ja antoi ne pellavapukuisen miehen käsiin. Mies otti hiilet ja lähti. 8

10:8
Hes. 1:8
Minä näin, että kerubeilla oli siipiensä alla ikään kuin ihmisen kädet.

9

10:9–12
Hes. 1:15–19
Ja tämän minä näin: Kerubien vieressä oli neljä pyörää, yksi kunkin kerubin kohdalla, ja ne pyörät välkehtivät kuin krysoliitti. 10Kaikki neljä olivat samanlaisia, niissä jokaisessa oli kuin kaksi pyörää ristikkäin. 11Kulkiessaan ne liikkuivat neljään suuntaan, eikä niiden tarvinnut kääntyä. Ne menivät sinne, minne kerubien kasvot osoittivat, eivätkä ne kääntyneet kulkiessaan.

12Koko kerubien ruumis ja niiden selkä, kädet ja siivet välkehtivät kauttaaltaan valoa, samoin niiden neljä pyörää. 13Minä kuulin, että pyöristä käytettiin nimeä »galgal»10:13 Hepr. ’pyörä’, ’pyörästö’.. 14

10:14
Hes. 1:10
Kullakin kerubilla oli neljät kasvot. Yhdet niistä olivat kerubin kasvot, yhdet olivat ihmisen kasvot, yhdet leijonan ja yhdet kotkan kasvot. 15
10:15
Hes. 1:5
Kerubit – samat olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt – kohosivat ilmaan, 16
10:16,17
Hes. 1:19,20
ja kun ne liikkuivat, liikkuivat pyörät niiden vierellä, ja kun ne nostivat siipensä kohotakseen ilmaan, pyörät seurasivat mukana. 17Kun ne pysähtyivät, pysähtyivät pyörätkin, ja kun ne kohosivat ilmaan, kohosivat pyörät niiden kanssa, sillä pyöriä liikutti sama henki.

18Herran kirkkaus lähti temppelin ovelta ja asettui kerubien ylle, 19ja kerubit nostivat siipensä ja kohosivat ilmaan. Näin ne lähtivät edestäni, ja pyörät seurasivat niiden vierellä. Ne pysähtyivät temppelin itäiselle portille, ja niiden yläpuolella oli Israelin Jumalan kirkkaus. 20Ne olivat samat olennot, jotka Kebarjoen rannalla olin nähnyt Israelin Jumalan valtaistuimen alla, ja minä näin, että ne olivat kerubeja. 21Niillä oli kullakin neljät kasvot, ja jokaisella oli neljä siipeä ja kunkin siiven alla ikään kuin ihmiskäsi. 22

10:22
Hes. 1:9,12
Ne olivat kasvoiltaan samanlaiset kuin ne olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Kukin niistä kulki kasvojen osoittamaan suuntaan.