Raamattu 1992 (KR92)
3

Israelin ja Juudan sotaretki Moabiin

31

3:1
2. Kun. 1:17
Joram, Ahabin poika, tuli Samarian kaupungissa Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Josafatin kahdeksantenatoista hallitusvuotena. Hän hallitsi kaksitoista vuotta.

2

3:2
1. Kun. 16:32
Joram teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ei kuitenkaan niin paljon kuin isänsä ja äitinsä. Hän poisti isänsä pystyttämän Baalin kivipatsaan 3
3:3
1. Kun. 12:30
mutta piti edelleen kiinni siitä väärästä jumalanpalveluksesta, jolla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon. Siitä synnistä hän ei luopunut.

4 Moabin kuninkaan Mesan maassa oli suuria lammaslaumoja, ja hänet oli velvoitettu toimittamaan Israelin kuninkaalle määräajoin verona satatuhatta karitsaa ja satatuhatta keritsemätöntä pässiä. 5

3:5
2. Kun. 1:1
Mutta kun Ahab kuoli, Moabin kuningas ei enää tunnustanut Israelin kuninkaan herruutta. 6 Kuningas Joram lähti silloin heti Samariasta ja katsasti koko Israelin sotajoukon. 7
3:7
1. Kun. 22:4
Samalla hän lähetti Juudan kuninkaalle Josafatille viestin, jossa hän sanoi: »Moabin kuningas kapinoi minua vastaan. Lähdetkö kanssani sotaretkelle Moabiin?» Josafat vastasi: »Minä tulen mukaasi. Siinä minä missä sinäkin, siinä minun kansani missä sinunkin, siinä minun hevoseni missä sinunkin.» 8 Josafat kysyi vielä: »Mitä kautta me hyökkäämme sinne?» »Edomin autiomaan kautta», vastasi Joram.

9 Israelin ja Juudan kuninkaat lähtivät yhdessä Edomin kuninkaan kanssa liikkeelle. Kun he olivat marssineet seitsemän päivää, vesi oli lopussa. Sitä ei ollut sotilaille sen paremmin kuin joukkojen perässä kulkeville kuormajuhdillekaan. 10 »Voi meitä!» sanoi Israelin kuningas. »Herra on nyt tuonut meidät kaikki kolme kuningasta tänne antaakseen meidät moabilaisten käsiin.» 11

3:11
1. Kun. 22:5 - 7
Mutta Josafat kysyi: »Eikö meillä ole mukana yhtään Herran profeettaa, joka voisi kysyä neuvoa Herralta?» Eräs Israelin kuninkaan sotilas sanoi silloin: »On täällä Elisa, Safatin poika. Hän on se, joka valoi vettä Elian käsille.» 12 »Häneltä me saamme Herran sanan», Josafat sanoi. Hän lähti Elisan luo, ja Israelin ja Edomin kuninkaat lähtivät hänen kanssaan.

13 Elisa sanoi Israelin kuninkaalle: »Miksi sinä minun luokseni tulet? Mene isäsi ja äitisi profeettojen luo!» Mutta Israelin kuningas vastasi hänelle: »Ei, Herra on kutsunut meidät, kaikki kolme kuningasta, tänne. Aikooko hän antaa meidät moabilaisten käsiin?» 14 Silloin Elisa sanoi: »Niin totta kuin Herra Sebaot elää, hän, jota minä palvelen: ellen pitäisi arvossa Josafatia, Juudan kuningasta, en välittäisi sinusta enkä katsoisi sinuun päinkään! 15

3:15
1. Sam. 10:5
Mutta olkoon nyt, hakekaa tänne soittaja!» Kun soittaja näppäili harppua, Herran käsi tuli Elisan päälle 16 ja hän julisti: »Herra käskee sinun kaivaa tähän puronuomaan vesikuoppia vieri viereen. 17 Sillä näin sanoo Herra: ’Te ette näe tuulta ettekä sadetta, mutta tuo puronuoma tulee täyteen vettä. Siitä te saatte juodaksenne, ja niin myös teidän karjanne ja juhtanne.’ 18 Tämä on Herralle vähäinen asia. Hän antaa myös Moabin teidän käsiinne. 19 Te tuhoatte jokaisen linnoituksen ja jokaisen varustetun kaupungin, te kaadatte jokaisen arvokkaan puun ja tukitte kaikki vesilähteet, ja jokaisen hyvän pellon te pilaatte kivillä.» 20
3:20
2. Moos. 29:38–41
Kun seuraavana aamuna oli ruokauhrin aika, Edomin suunnalta alkoi virrata vettä, ja se peitti tulvana koko tienoon.

21 Kun Moabiin levisi tieto, että kuninkaat olivat lähteneet matkaan hyökätäkseen sinne, kaikki asekuntoiset miehet nuorukaisista alkaen kutsuttiin koolle, ja he asettuivat maan rajalle. 22 Mutta kun moabilaiset aamulla heräsivät, aurinko paistoi veden pintaan ja vesi näytti punaiselta kuin veri. 23 Silloin he sanoivat: »Tuo on verta! Kuninkaat ovat alkaneet taistella keskenään. Viholliset ovat ottaneet toisensa hengiltä! Nyt ryöstämään, Moabin miehet!» 24 Mutta kun he tulivat Israelin leiriin, israelilaiset kävivätkin heidän kimppuunsa ja ahdistivat heitä niin, että heidän oli lähdettävä pakoon. Israelilaiset ajoivat hellittämättä moabilaisia takaa ja löivät heidät perin pohjin. 25 He tekivät kaupungeista raunioita, ja kaikki hyvät pellot tulivat täyteen kiviä, kun kukin sotilas heitti pellolle kiven. He tukkivat jokaisen vesilähteen ja kaatoivat kaikki arvokkaat puut. Lopulta vain Kir-Haresetin muurit olivat pystyssä, ja sielläkin linkomiehet saartoivat kaupungin ja ahdistivat sitä.

26 Kun Moabin kuningas huomasi, ettei hän enää kyennyt pitämään puoliaan, hän otti mukaansa seitsemänsataa miekkamiestä ja yritti murtautua läpi Edomin kuninkaan joukkojen kohdalta. Se ei kuitenkaan onnistunut. 27 Silloin hän otti esikoispoikansa, josta piti tulla kuningas hänen jälkeensä, ja uhrasi hänet polttouhrina muurilla. Israelilaiset joutuivat niin suuren kauhun valtaan, että he lopettivat piirityksen ja palasivat maahansa.

4

Elisa auttaa köyhää leskeä

41

4:1–7
1. Kun. 17:7–16
4:1
3. Moos. 25:39–43
Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: »Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.» 2 Elisa sanoi hänelle: »Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.» Nainen vastasi: »Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.» 3 Elisa sanoi silloin: »Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. 4 Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.»

5 Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. 6 Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: »Anna minulle vielä yksi astia.» Mutta poika vastasi hänelle: »Ei ole enää yhtään.» Silloin öljyn tulo lakkasi. 7 Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: »Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.»

Elisa herättää henkiin sunemilaisen naisen pojan

8

4:8–17
1. Moos. 18:1–15
Kun Elisa eräänä päivänä matkallaan kulki Sunemin kautta, muuan varakas nainen pyysi pyytämällä, että hän tulisi aterialle. Ja kun Elisa myöhemmin kulki siitä ohi, hän poikkesi aina naisen kotiin aterioimaan. 9 Nainen sanoi miehelleen: »Usko minua, tuo Jumalan mies, joka aina poikkeaa meillä, on pyhä. 10 Emmekö voisi rakentaa hänelle pienen kattohuoneen ja viedä hänelle sinne vuoteen, pöydän ja tuolin ja lampun? Silloin hän voisi tänne poiketessaan vetäytyä sinne.»

11 Kun Elisa eräänä päivänä taas tuli taloon, hän meni kattohuoneeseen ja asettui siellä makuulle. 12 Hän sanoi palvelijalleen Gehasille: »Kutsu tuo sunemilaisvaimo tänne.» Gehasi huusi häntä, ja nainen tuli ja jäi seisomaan Gehasin eteen. 13 Elisa sanoi palvelijalleen: »Kysy, mitä minä voisin tehdä hänen hyväkseen, kun hän on näin runsaasti osoittanut meille kunnioitusta. Kysy, onko hänellä jotakin pyydettävää kuninkaalta tai sotaväen päälliköltä.» Mutta nainen sanoi: »Minähän elän täällä rauhassa omieni parissa.» 14 »Mitä minä sitten voisin tehdä hänen hyväkseen?» Elisa kysyi. »Hänellä ei ole poikaa», Gehasi vastasi, »ja hänen miehensä on vanha.» 15 Silloin Elisa sanoi: »Kutsu hänet sisään.» Gehasi kutsui naista, ja tämä jäi ovelle seisomaan. 16 Elisa sanoi: »Tulevana vuonna tähän samaan aikaan sinulla on oma poika sylissäsi.» Nainen vastasi: »Herrani, Jumalan mies, älä pidä minua pilkkanasi.» 17 Mutta nainen tuli raskaaksi, ja määräaikaan seuraavana vuonna hän synnytti pojan, juuri niin kuin Elisa oli hänelle sanonut.

18

4:18–37
1. Kun. 17:17–24
Poika varttui, ja eräänä päivänä hän lähti leikkuuväen luo isäänsä tapaamaan. 19 Hän valitti isälleen: »Voi kuinka päähäni koskee!» Isä sanoi silloin palvelijalleen: »Kanna hänet äitinsä luo.» 20 Palvelija nosti pojan käsivarsilleen ja kantoi hänet kotiin äidin luo. Poika istui keskipäivään saakka äitinsä sylissä, ja sitten hän kuoli. 21 Nainen vei hänet kattohuoneeseen Jumalan miehen vuoteelle, sulki oven perässään ja meni ulos. 22 Hän huusi miestään ja sanoi: »Pane joku palveluspoika tuomaan tänne aasi. Minun on nyt kiireesti mentävä Jumalan miehen luo. Tulen kyllä pian takaisin.» 23 »Miksi sinä tänään menet hänen luokseen?» mies kysyi. »Eihän nyt ole uudenkuun päivä eikä sapatti.» »Ole huoleti», vaimo vastasi. 24 Hän satuloi aasin ja sanoi palveluspojalleen: »Taluta sinä aasia. Et saa pysähtyä kesken matkan, ellen minä käske.»

25

4:25
2. Kun. 2:25
Niin nainen lähti matkaan ja saapui Jumalan miehen luo Karmelinvuorelle. Elisa näki jo kaukaa, että hän oli tulossa, ja sanoi palvelijalleen Gehasille: »Eikö tuo ole se sunemilainen nainen? 26 Mene joutuin häntä vastaan ja kysy, mitä hänelle ja hänen miehelleen ja pojalleen kuuluu.» Nainen vastasi Gehasin kysymykseen: »Pelkkää hyvää.» 27 Mutta kun hän tuli vuorelle Jumalan miehen luo, hän lyyhistyi maahan ja syleili hänen jalkojaan. Gehasi tuli siihen ja aikoi työntää naisen pois, mutta Jumalan mies sanoi: »Anna hänen olla. Hän on murheissaan, mutta Herra on salannut minulta hänen surunsa eikä ole kertonut siitä minulle.» 28 Nainen sanoi: »Pyysinkö minä sinulta poikaa, herrani? Enkö minä sanonut, ettei sinun pidä herättää minussa turhia toiveita?»

29

4:29
Luuk. 10:4
Silloin Elisa sanoi Gehasille: »Vyötä viittasi, ota sauvani käteesi ja lähde matkaan. Jos tapaat jonkun, älä jää vaihtamaan tervehdyksiä hänen kanssaan. Kun tulet perille, aseta sauvani pojan kasvoille.» 30 Mutta pojan äiti sanoi: »Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en lähde ilman sinua.» Niin Elisa lähti naisen mukaan.

31 Gehasi ehti perille ennen heitä. Hän asetti sauvan pojan kasvoille, mutta tämä ei äännähtänytkään, mitään elonmerkkiä ei näkynyt. Gehasi lähti Elisaa vastaan ja kertoi, ettei poika ollut vironnut. 32 Kun Elisa meni huoneeseensa, poika makasi vuoteella kuolleena. 33

4:33
Matt. 6:6
Mark. 5:40
Ap. t. 9:40
Elisa sulki oven perässään, rukoili Herraa 34
4:34
Ap. t. 20:10
ja asettui sitten makaamaan pojan päälle. Hän pani suunsa pojan suulle, silmänsä hänen silmilleen ja kämmenensä hänen kämmenilleen, ja kun hän painautui poikaa vasten, tämän ruumis lämpeni. 35 Sitten hän nousi seisaalleen ja käveli huoneessa kerran edestakaisin. Kun hän uudestaan asettui pojan päälle, poika aivasti seitsemän kertaa ja avasi silmänsä. 36 Elisa huusi silloin Gehasia ja sanoi: »Kutsu pojan äiti tänne.» Gehasi kutsui naista, ja nainen tuli profeetan luo. »Ota poikasi», sanoi Elisa. 37 Nainen polvistui hänen eteensä ja kumarsi maahan asti. Sitten hän nosti pojan syliinsä ja meni ulos.

Elisa poistaa myrkyn ruoasta

38

4:38
2. Kun. 2:3 - 5 - 6:1
Elisan palatessa Gilgaliin sillä seudulla oli nälänhätä. Kun profeetanoppilaat olivat koolla Elisan luona, hän sanoi palvelijalleen: »Pane iso pata tulelle ja keitä oppilaille ruokaa.» 39 Muuan oppilas lähti niitylle malvoja keräämään. Hän löysi villin köynnöskasvin ja keräsi siitä villikurpitsoita niin paljon kuin sai vaatteissaan kulkemaan. Takaisin tultuaan hän paloitteli kurpitsat pataan, sillä kukaan ei osannut epäillä niitä. 40 Mutta kun keittoa annettiin miehille ja he maistoivat sitä, he huusivat: »Jumalan mies, padassa on kuolema!» Syömisestä ei tullut mitään. 41 Elisa sanoi silloin: »Antakaa minulle jauhoja.» Hän heitti jauhot pataan ja sanoi: »Jakakaa nyt kaikille.» Niin he söivät, eikä padassa enää ollut mitään myrkyllistä.

Elisa ruokkii sata miestä

42

4:42–44
Mark. 6:35–44
Baal-Salisasta tuli mies, joka toi uutisleipää Jumalan miehelle. Hän toi kaksikymmentä ohraleipää, ja pussissa hänellä oli uutta viljaa. Elisa sanoi palvelijalleen: »Anna nämä väelle ateriaksi.» 43 »Kuinka minä voin jakaa tästä sadalle miehelle?» palvelija kysyi. Elisa vastasi: »Jaa ne heille syötäväksi, sillä näin sanoo Herra: ’Ruoka riittää, ja sitä jää ylikin.’» 44 Palvelija jakoi väelle ruoan, ja he söivät, ja siitä jäi ylikin, niin kuin Herra oli sanonut.

5

Elisa parantaa syyrialaisen Naamanin

51 Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli arvossa pidetty mies ja kuninkaansa suosiossa, sillä Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisilta. Naaman oli mahtava soturi mutta sairasti spitaalia. 2 Kun syyrialaiset kerran olivat Israelissa ryöstöretkellä, he toivat sieltä mukanaan pienen tytön, joka sitten joutui Naamanin vaimon palvelijaksi. 3 Tyttö sanoi emännälleen: »Kunpa herrani pääsisi käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa! Se mies parantaisi hänet spitaalista.» 4 Naaman meni kuninkaansa puheille ja kertoi, mitä israelilaistyttö oli sanonut. 5 Syyrian kuningas sanoi: »Mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle.» Niin Naaman lähti ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusituhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua.

6 Naaman vei Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa sanottiin: »Tämän kirjeen tuo sinulle palvelijani Naaman. Olen lähettänyt hänet luoksesi, jotta parantaisit hänet spitaalista.» 7

5:7
5. Moos. 32:39
Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi: »Olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan, kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni! Hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani!»

8

5:8
1. Moos. 37:29
Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle: »Miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.» 9 Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. 10
5:10
Joh. 9:7
Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: »Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.» 11 Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: »Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. 12 Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!» Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.

13 Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: »Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!» 14

5:14
Luuk. 4:27
Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.

15 Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: »Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.» 16 Mutta Elisa sanoi: »Niin totta kuin Herra elää, hän, jota palvelen, minä en lahjaasi ota.» Naaman koetti taivuttaa hänet ottamaan lahjan vastaan, mutta hän kieltäytyi. 17 Naaman sanoi silloin: »Vaikket lahjaan suostukaan, niin sallithan, että otan mukaani Israelin multaa sen verran kuin muulipari kantaa. Enää en uhraa alttarilla polttouhria enkä teurasuhria muille jumalille kuin Herralle. 18 Antakoon Herra minulle kuitenkin sen anteeksi, että kumarran Rimmonia, kun seuraan kuningastani hänen mennessään Rimmonin temppeliin. Kun hänen seurassaan joudun temppelissä kumartamaan Rimmonia, antakoon Herra sen minulle anteeksi.» 19 Elisa sanoi hänelle: »Mene rauhassa.»

Kun Naaman Elisan luota lähdettyään oli jo kulkenut kappaleen matkaa, 20 Jumalan miehen palvelija Gehasi alkoi ajatella: »Suotta herrani sääli tuota syyrialaista, kun ei huolinut sitä, minkä hän oli tuonut mukanaan. Niin totta kuin Herra elää, minä juoksen hänen peräänsä, että saisin häneltä jotakin.» 21 Gehasi lähti Naamanin perään. Kun Naaman huomasi, että joku juoksi hänen jäljessään, hän hyppäsi vaunuistaan, meni tulijaa vastaan ja kysyi: »Mikä nyt on hätänä?» 22 Gehasi vastasi: »Ei mikään, herrani vain lähetti minut sanomaan sinulle, että hänen luokseen tuli äsken Efraimin vuoristosta kaksi nuorta profeetanoppilasta. Voisitko antaa heille talentin hopeaa ja kaksi juhlapukua?» 23 »Ota toki kaksi talenttia», Naaman sanoi. Hän pyysi pyytämistään toista ottamaan hopeatalentit ja sitoi ne sitten kahteen pussiin. Hän antoi hopeat ja kaksi juhlapukua kahdelle palvelijalleen, ja he kantoivat niitä Gehasin edellä. 24 Kun Gehasi tuli yläkaupunkiin, hän otti lahjat palvelijoilta ja kätki ne kotiinsa. Sitten hän lähetti palvelijat takaisin.

25 Kun Gehasi palasi herransa luo, Elisa kysyi häneltä: »Mistä sinä tulet, Gehasi?» »En minä ole käynyt missään», hän vastasi. 26 Mutta Elisa sanoi hänelle: »Etkö usko, että olin hengessäni siellä, kun se mies lähti vaunuistaan takaisin sinua vastaan? Sinusta taisi nyt olla sopiva tilaisuus ottaa vastaan hopeaa ja hankkia vaatteita, oliivitarhoja ja viinitarhoja, lampaita ja nautakarjaa, orjia ja orjattaria? 27

5:27
2. Moos. 4:6
4. Moos. 12:10
Naamanin spitaali tarttuu nyt sinuun ja jälkeläisiisi, eikä sukusi pääse siitä koskaan.» Ja kun Gehasi lähti Elisan luota, hän oli spitaalista lumivalkea.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston evästekäytännön » Lisää tietoa.[piilota viesti]