Raamattu 1992 (KR92)
27

Daavid filistealaisten palveluksessa

271Daavid ajatteli mielessään: »Joskus saan kuitenkin surmani Saulin kädestä. Minun ei auta muu kuin hankkiutua turvaan filistealaisten maahan. Silloin Saul näkee, että minua on turha etsiä ympäri Israelia, ja minä olen vihdoin häneltä turvassa.»

2

27:2
1. Sam. 21:11
Daavid ja hänen kuusisataa miestään lähtivät liikkeelle ja siirtyivät Maokin pojan Akisin luo, joka oli Gatin kuningas. 3
27:3
1. Sam. 25:42,43,30:5
Daavid ja hänen miehensä jäivät asumaan Akisin luo Gatiin. Heillä oli kaikilla perheensä mukanaan, ja Daavidin mukana olivat hänen molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja karmelilainen Abigail, joka oli ollut Nabalin vaimo. 4Kun Saulille kerrottiin, että Daavid oli paennut Gatiin, hän luopui takaa-ajosta.

5Daavid sanoi Akisille: »Jos olen ansainnut sinun suosiosi, anna minulle jostakin pikkukaupungista paikka, johon voin asettua asumaan. Palvelijasi on turha asua sinun luonasi kuninkaan kaupungissa.» 6

27:6
Joos. 15:31
1. Aik. 12:1
Silloin Akis antoi hänelle Siklagin, ja sen tähden Siklag on tähän päivään saakka ollut Juudan kuninkaiden omaisuutta. 7
27:7
1. Sam. 29:3
Daavid viipyi filistealaisten maassa vuoden ja neljä kuukautta.

8

27:8
1. Sam. 15:7
Daavid ja hänen miehensä tekivät retkiä gesurilaisten, girsiläisten ja amalekilaisten kimppuun. Nämä kansat asuivat seudulla, joka ulottuu Telemistä Suriin ja Egyptiin saakka. 9
27:9
2. Moos. 17:14+
Hävittäessään noita seutuja Daavid ei jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista, mutta lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, aasit, kamelit ja vaatteet hän otti aina mukaansa, ja sitten hän palasi kotiin ja meni Akisin luo. 10
27:10
1. Sam. 30:29
1. Aik. 2:9Tuom. 1:16+
Aina kun Akis kysyi: »Missäpäin olette nyt ryöstelleet?», Daavid vastasi: »Juudan Negevissä» tai »jerahmeelilaisten Negevissä» tai »keniläisten Negevissä». 11Daavid ei koskaan jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista Gatiin tuotavaksi, sillä hän ajatteli: »He vielä paljastaisivat meidät ja kertoisivat, mitä minä olen tehnyt.» Näin Daavid menetteli koko ajan asuessaan filistealaisten maassa. 12Akis uskoi Daavidia ja ajatteli: »Hänellä on nyt Israelissa niin paha maine, että hän joutuu loppuikänsä pysymään minun palveluksessani.»

28

281Noihin aikoihin filistealaiset kokosivat joukkonsa lähteäkseen sotaan Israelia vastaan, ja Akis sanoi Daavidille: »Muista, että sinun ja miestesi pitää lähteä sotaan minun joukkojeni mukana.» 2Daavid vastasi Akisille: »Hyvä! Nyt saat nähdä, mihin palvelijasi pystyy.» Akis sanoi Daavidille: »Hyvä on! Minä teen sinusta vakituisen henkivartijani.»

Saul En-Dorin noidan luona

3

28:3
1. Sam. 25:13. Moos. 19:31+
Samuel oli kuollut, ja israelilaiset olivat pitäneet valittajaiset ja haudanneet hänet Ramaan, hänen kotikaupunkiinsa. Ja Saul oli poistanut maasta henkien manaajat ja enteiden selittäjät.

4Kokoonnuttuaan yhteen filistealaiset menivät Sunemiin ja leiriytyivät sinne. Silloin Saul kokosi kaikki israelilaiset, ja he leiriytyivät Gilboaan. 5Kun Saul näki filistealaisten joukot, hän pelästyi ja hänen sydämensä vapisi. 6

28:6
1. Sam. 14:372. Moos. 28:30+
Hän kysyi neuvoa Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unien, ei urimin28:6 Ks. selitystä jakeeseen 14:41. eikä profeettojenkaan välityksellä. 7Silloin Saul sanoi palvelijoilleen: »Etsikää minulle nainen, joka pystyy manaamaan esiin vainajien henkiä, niin minä menen hänen luokseen ja pyydän neuvoa.» Hänen palvelijansa vastasivat: »En-Dorissa on nainen, joka manaa henkiä.»

8Saul pukeutui valepukuun ja lähti tuntemattomana matkaan kahden miehen kanssa. Hän tuli yöllä naisen luo ja pyysi: »Tee taikasi ja manaa minulle esiin sen miehen henki, jonka nimen sinulle sanon.» 9Mutta nainen vastasi hänelle: »Tiedät varmaan, mitä Saul on tehnyt. Hän on hävittänyt maasta henkien manaajat ja enteiden selittäjät. Miksi yrität virittää ansaa pääni menoksi?» 10Silloin Saul vannoi hänelle valan Herran nimessä ja sanoi: »Niin totta kuin Herra elää, kukaan ei tule syyttämään sinua tästä.» 11Nainen kysyi: »Kenet minun pitäisi manata esiin?» Saul vastasi: »Manaa Samuel.» 12Kun nainen näki Samuelin, hän parkaisi ja sanoi Saulille: »Miksi petit minua? Sinähän olet Saul!» 13Mutta kuningas vastasi: »Ole rauhassa! Mitä sinä oikein näet?» Nainen sanoi: »Näen jumalolennon nousevan maasta.» 14Saul kysyi: »Minkä näköinen hän on?» Nainen vastasi: »Sieltä nousee vanha mies. Hän on kääriytynyt viittaan.» Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja hän kumartui kunnioittavasti maahan saakka.

15

28:15
1. Sam. 18:12
Samuel sanoi Saulille: »Miksi häiritsit minua ja kutsuit minut esiin?» Saul vastasi: »Olen suuressa ahdingossa. Filistealaiset käyvät sotaa minua vastaan, ja Jumala on väistynyt minusta eikä enää vastaa minulle profeettojen kautta eikä unissa. Minä kutsuin sinua, jotta ilmoittaisit, mitä minun pitää tehdä.» 16
28:16
1. Sam. 16:14
Mutta Samuel sanoi: »Miksi sinä minulta kysyt neuvoa, kun Herra on jättänyt sinut ja tullut viholliseksesi? 17
28:17
1. Sam. 15:28
1. Kun. 11:11
Herra on tehnyt sinulle niin kuin hän puhui minun kauttani: hän on repäissyt kuninkuuden sinun kädestäsi ja antanut sen toiselle miehelle, Daavidille. 18
28:18
1. Sam. 15:17–19
Sinä et totellut Herraa etkä tehnyt amalekilaisten maassa, mitä hänen vihansa vaati. Sen vuoksi Herra tekee nyt sinulle tämän. 19
28:19
1. Sam. 31:6,7
Sir. 46:20
Herra antaa sinut ja Israelin filistealaisten käsiin, ja huomenna sekä sinä että poikasi olette minun luonani. Ja Israelin sotaväenkin Herra antaa filistealaisten käsiin.»

20Silloin Saul kaatui kauhistuneena maahan pitkin pituuttaan. Hän oli säikähtynyt Samuelin puheesta, ja hänen voimansa olivat lopussa, koska hän ei ollut syönyt leivän palaakaan koko sinä päivänä ja yönä. 21Nainen tuli Saulin luo ja näki, että tämä oli kauhun vallassa. Hän sanoi Saulille: »Minä, palvelijasi, tottelin sinua ja panin oman henkeni vaaraan noudattaessani sinun pyyntöäsi. 22Tottele sinä nyt palvelijaasi ja syö vähän leipää, jonka panen eteesi, niin saat voimia matkaasi varten.» 23Saul ei suostunut vaan sanoi: »En syö.» Mutta kun naisen lisäksi hänen omat palvelijansakin vaativat häntä syömään, hän taipui heidän tahtoonsa, nousi maasta ja istuutui vuoteelle. 24Naisella oli kotonaan juottovasikka. Hän teurasti sen kiireesti ja otti jauhoja, teki niistä taikinan ja paistoi happamattomia leipiä. 25Nämä ruoat hän toi Saulille ja hänen palvelijoilleen. He söivät ja lähtivät takaisin samana yönä.

29

Filistealaiset eivät luota Daavidiin

291

29:1
1. Sam. 4:1
Filistealaiset kokosivat kaikki joukkonsa Afekiin, ja israelilaisilla oli leirinsä Jisreelissä lähteen luona. 2Filistealaisten päälliköt johtivat kukin sadan tai tuhannen miehen joukkoa, mutta Daavid ja hänen miehensä tulivat jälkijoukkona Akisin seurassa. 3
29:3
1. Sam. 27:2,7
Filistealaisten päälliköt kysyivät: »Keitä nuo heprealaiset ovat?» Akis vastasi päälliköille: »Tuo on Daavid, Israelin kuninkaan Saulin miehiä. Hän on jo vuoden päivät ollut minun luonani, enkä ole huomannut hänessä mitään epäilyttävää sen jälkeen kun hän siirtyi minun puolelleni.»

4

29:4
1. Sam. 27:6
1. Aik. 12:20
Mutta filistealaisten päälliköt sanoivat vihaisina: »Lähetä se mies takaisin. Palatkoon hän siihen paikkaan, jonka olet antanut hänen haltuunsa! Sotaan hän ei saa tulla meidän mukanamme, ettei hän taistelussa kääntäisi aseitaan meitä vastaan. Miten hän voisi paremmin hankkiutua herransa suosioon kuin miestemme päiden hinnalla? 5
29:5
1. Sam. 18:7,21:12
Tuohan on se Daavid, josta naiset tanssiessaan lauloivat:

– Saul kaatoi miehiä tuhansin,

Daavid kymmenintuhansin.»

6Silloin Akis kutsui Daavidin luokseen ja sanoi hänelle: »Niin totta kuin Herra elää, sinä olet rehellinen mies, ja minun mielestäni on hyvä, että palvelet joukoissani. Itse en ole löytänyt sinusta moitteen sijaa siitä päivästä alkaen kun tulit luokseni, mutta päälliköt eivät pidä sinusta. 7Palaa nyt rauhassa takaisin, niin et loukkaa filistealaisten päälliköitä.» 8Daavid sanoi Akisille: »Mitä minä olen tehnyt? Mitä pahaa olet minussa huomannut sinä aikana, jonka olen ollut palveluksessasi, kun en saa tulla taistelemaan herrani ja kuninkaani vihollisia vastaan?» 9

29:9
2. Sam. 14:17,20
Akis vastasi hänelle: »Voit olla varma siitä, että minun silmissäni olet hyvä kuin Jumalan enkeli, mutta filistealaisten päälliköt sanovat, ettet saa tulla sotaan meidän mukanamme. 10Nouskaa siis varhain aamulla, sekä sinä että ne kuninkaasi alamaiset, jotka ovat tulleet sinun mukanasi, ja lähtekää siihen paikkaan, jonka olen antanut teidän haltuunne. Älä pane pahaksesi noita turhia puheita, sillä minä olen sinuun tyytyväinen. Lähtekää varhain, heti päivän valjetessa.» 11Aamuvarhaisella Daavid ja hänen miehensä lähtivät takaisin filistealaisten maahan, mutta filistealaiset jatkoivat matkaansa Jisreeliin.