2 LUKU.

2¹

tytär Siionin!

Hän heitti taivaasta maahan

Israelin kunnian

eikä muistanut jalkainsa astinlautaa

vihansa päivänä.

²Herra on hävittänyt säälimättä

kaikki Jaakobin majat,

on hajottanut vihastuksissaan

tytär Juudan linnoitukset,

pannut ne maan tasalle.

Hän on häväissyt valtakunnan ja sen ruhtinaat.

³Hän on vihan hehkussa hakannut poikki

Israelin sarven kokonansa.

Hän veti oikean kätensä takaisin

vihamiehen edestä

ja poltti Jaakobia kuin liekitsevä tuli,

joka kuluttaa kaiken yltympäri.

⁴

seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen

ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut.

Tytär Siionin majaan

hän vuodatti kiivautensa kuin tulen.

⁵Herra on ollut niinkuin vihamies,

on hävittänyt Israelin:

hän hävitti kaikki sen palatsit,

turmeli sen linnoitukset

ja antoi tytär Juudalle

paljon valitusta ja vaikerrusta.

⁶Hän särki aitauksensa niinkuin

puutarhan aidan,

hävitti juhlanviettopaikkansa.

Herra on saattanut unhotuksiin Siionissa

juhla-ajat ja sapatit

ja on kiivaassa suuttumuksessaan pitänyt halpana

kuninkaat ja papit.

⁷Herra on hyljännyt alttarinsa,

syössyt häväistykseen pyhäkkönsä,

luovuttanut vihamiehen käteen

palatsiensa muurit.

He nostivat huudon Herran huoneessa,

huudon kuin juhlapäivänä.

⁸

tytär Siionin muurit:

hän jännitti mittanuoran,

ei pidättänyt kättänsä hävittämästä,

saattoi murheeseen varustukset ja muurit;

ne yhdessä nääntyvät.

⁹

hän poisti ja särki sen salvat.

Sen kuningas ja ruhtinaat ovat pakanain seassa;

lakia ei ole,

eivätkä sen profeetat saa näkyjä Herralta.

¹⁰Maassa istuvat ääneti

tytär Siionin vanhimmat.

He ovat heittäneet tomua päänsä päälle,

vyöttäytyneet säkkeihin;

maata kohden ovat painaneet päänsä

Jerusalemin neitsyet.

¹¹

minun sisukseni kuohuvat,

minun maksani on maahan vuodatettu

tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

Sillä lapset ja imeväiset nääntyvät

kaupungin kaduilla.

¹²He sanovat äideillensä:

"Missä on leipää ja viiniä?"

kun he nääntyvät niinkuin kaatuneet

kaupungin kaduilla,

heittävät henkensä

äitiensä syliin.

¹³Minkä sinulle mainitsisin, mihin vertaisin sinua,

tytär Jerusalem?

Minkä asettaisin rinnallesi lohduttaakseni sinua,

neitsyt, tytär Siion?

Sillä suuri niinkuin meri on sinun sortumisesi;

kuka voi sinut parantaa?

¹⁴

petollisia, äiteliä näkyjä.

Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi,

niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi,

vaan ovat nähneet sinulle

petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia.

¹⁵

kaikki ohikulkijat,

he viheltävät ja nyökyttävät ilkkuen päätänsä

tytär Jerusalemille:

"Tämäkö on kaupunki, jota sanottiin

kauneuden täydellisyydeksi, kaiken maan ihastukseksi?"

¹⁶

ovat kaikki sinun vihamiehesi.

He viheltävät, kiristelevät hampaitaan

ja sanovat: "Me olemme sen hävittäneet.

Tämä on juuri se päivä, jota olemme toivoneet;

se on meille tullut, olemme sen nähneet."

¹⁷

Hän on täyttänyt sanansa,

sen, mitä oli päättänyt muinaisista päivistä asti:

hän on repinyt alas säälimättä,

on antanut vihamiesten iloita sinusta

ja kohottanut sinun vihollistesi sarven.

¹⁸Heidän sydämensä huutaa Herran puoleen.

Sinä, tytär Siionin muuri,

anna kyyneltesi virtana vuotaa

yötä päivää!

Älä suo itsellesi lepoa,

älköön silmäteräsi ummistuko.

¹⁹

kun alkavat yövartiot.

Anna sydämesi vuotaa kuin vesi

Herran kasvojen edessä.

Kohota kätesi häntä kohden

pienten lastesi elämän puolesta,

kun ne nääntyvät nälkään

kaikkien katujen kulmissa.

²⁰

ketä olet antanut tämän kohdata:

pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä,

vaalimansa pienet lapset;

pitäisikö Herran pyhäkössä tapettaman

papit ja profeetat?

²¹Maassa, kaduilla, makaa

nuorta ja vanhaa;

minun neitsyeni ja nuorukaiseni

ovat kaatuneet miekkaan.

Sinä olet surmannut vihasi päivänä,

olet teurastanut säälimättä.

²²

minun peljättäjäni joka taholta;

eikä jäänyt Herran vihan päivänä

pelastunutta, ei pakoonpäässyttä.

Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut,

ne minun vihamieheni lopetti.

3 LUKU.

3¹Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt

hänen vihastuksensa vitsan alla.

²Minut hän on johdattanut ja kuljettanut

pimeyteen eikä valkeuteen.

³Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä,

yhäti, kaiken päivää.

⁴

musertanut minun luuni.

⁵Hän on rakentanut varustukset minua vastaan

ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

⁶

niinkuin ikiaikojen kuolleet.

⁷Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni,

niin etten pääse ulos,

on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

⁸

hän vaientaa minun rukoukseni.

⁹

minun teilleni muurin,

on mutkistanut minun polkuni.

¹⁰

piilossa väijyvä leijona.

¹¹Hän on vienyt harhaan minun tieni

ja repinyt minut kappaleiksi,

hän on minut autioksi tehnyt.

¹²

ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

¹³Hän on ampunut munuaisiini

nuolet, viinensä lapset.

¹⁴

heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

¹⁵Hän on ravinnut minua katkeruudella,

juottanut minua koiruoholla.

¹⁶Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan,

painanut minut alas tomuun.

¹⁷Sinä olet syössyt minun sieluni ulos,

rauhasta pois,

minä olen unhottanut onnen.

¹⁸Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia

ja Herran odotus.

¹⁹Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani,

koiruohoa ja myrkkyä.

²⁰Sinä kyllä muistat sen,

että minun sieluni on alaspainettu.

²¹Tämän minä painan sydämeeni,

sentähden minä toivon.

²²Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet,

sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

²³se on joka aamu uusi,

ja suuri on hänen uskollisuutensa.

²⁴

sentähden minä panen toivoni häneen.

²⁵Hyvä on Herra häntä odottaville,

sille sielulle, joka häntä etsii.

²⁶Hyvä on hiljaisuudessa toivoa

Herran apua.

²⁷

että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

²⁸Istukoon hän yksin ja hiljaa,

kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

²⁹Laskekoon suunsa tomuun —

ehkä on vielä toivoa.

³⁰

saakoon kyllälti häväistystä.

³¹

iankaikkisesti;

³²vaan jos hän on murheelliseksi saattanut,

hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

³³Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa

eikä murehduta ihmislapsia.

³⁴Kun jalkojen alle poljetaan

kaikki vangit maassa,

³⁵kun väännetään miehen oikeutta

Korkeimman kasvojen edessä,

³⁶kun ihmiselle tehdään vääryyttä

hänen riita-asiassaan —

eikö Herra sitä näkisi?

³⁷

jos ei Herra ole käskenyt?

³⁸

paha ja hyvä?

³⁹

mies syntiensä palkkaa?

⁴⁰Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä

ja palatkaamme Herran tykö.

⁴¹Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme

Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

⁴²

ja olleet kapinalliset;

sinä et ole antanut anteeksi,

⁴³olet peittänyt itsesi vihassasi,

ajanut meitä takaa,

surmannut säälimättä;

⁴⁴olet peittänyt itsesi pilvellä,

niin ettei rukous pääse lävitse.

⁴⁵Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt

kansojen seassa.

⁴⁶

ovat kaikki meidän vihamiehemme.

⁴⁷

turmio ja sortuminen.

⁴⁸

tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

⁴⁹Minun silmäni vuotaa lakkaamatta,

hellittämättä

⁵⁰siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee

Herra taivaasta.

⁵¹Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni

kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

⁵²Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua

ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

⁵³

ja heittivät päälleni kiviä.

⁵⁴Vedet tulvivat minun pääni ylitse;

minä sanoin: olen hukassa.

⁵⁵

kuopan syvyydestä.

⁵⁶Sinä kuulit minun huutoni:

"Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani,

että saisin hengähtää".

⁵⁷

sinä sanoit: "Älä pelkää".

⁵⁸Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani,

lunastit minun henkeni.

⁵⁹Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron:

hanki minulle oikeus.

⁶⁰Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa,

kaikki heidän juonensa minua vastaan.

⁶¹Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra,

kaikki heidän juonensa minua vastaan.

⁶²Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa

ovat minua vastaan kaiken päivää.

⁶³Istuivatpa he tai nousivat,

katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

⁶⁴

heidän kättensä teot.

⁶⁵

kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

⁶⁶Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät

Herran taivaan alta.

4 LUKU.

4¹Kuinka onkaan kulta tummunut,

muuttunut hyvä kulta;

kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä

kaikkien katujen kulmiin!

²

punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi —

kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa,

savenvalajan kätten tekojen!

³

imettävät pentujansa;

mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi

kuin kamelikurki erämaassa.

⁴

janon tähden.

Lapsukaiset pyytävät leipää;

ei ole, kuka sitä heille taittaisi.

⁵Jotka herkkuja söivät,

ne nääntyvät kaduilla.

Joita punapurppuran päällä kanneltiin,

ne tunkioita syleilevät.

⁶

on Sodoman syntiä suurempi;

Sodoma hävitettiin yhtäkkiä

kätten siellä riehumatta.

⁷Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat,

maitoa valkoisemmat,

heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi,

heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

⁸Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi,

ei voi heitä tuntea kaduilla.

Rypyssä on heillä nahka luitten päällä,

se on kuivettunut kuin puu.

⁹

kuin nälän kaatamien,

jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt,

pellon viljaa vailla.

¹⁰

keittivät omin käsin lapsiansa:

ne tulivat heille ruuaksi

tyttären, minun kansani, sortuessa.

¹¹

vuodattanut vihansa hehkun;

hän on sytyttänyt Siioniin tulen,

joka on kuluttanut sen perustukset.

¹²Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat,

ei maanpiirin asukkaista kenkään,

että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään

Jerusalemin porteista.

¹³

sen pappien pahain tekojen tähden,

niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet

vanhurskaitten verta.

¹⁴He harhailivat sokeina kaduilla,

verellä tahrattuina,

niin ettei voinut koskea

heidän vaatteisiinsa.

¹⁵

"Väistykää, väistykää, älkää koskeko!"

Paettuaankin he yhä harhailivat;

pakanain seassa sanottiin:

"Eivät he saa kauemmin asustaa täällä".

¹⁶Herran kasvot ovat hajottaneet heidät,

hän ei heihin enää katso.

Papeista ei välitetty,

vanhimpia ei armahdettu.

¹⁷Vieläkin me, silmät rauenneina,

turhaan odotimme apua;

tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa,

josta ei pelastusta tullut.

¹⁸Meidän askeleitamme vaanittiin,

niin ettemme voineet kulkea kaduillamme.

Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät —

niin, loppumme tuli.

¹⁹Meidän vainoojamme olivat nopeammat

kuin kotkat taivaalla.

Vuorilla he ajoivat meitä takaa,

väijyivät meitä erämaassa.

²⁰

Herran voideltu,

joutui vangiksi heidän kuoppiinsa,

hän, josta me olimme sanoneet:

hänen varjossaan me saamme elää

pakanakansain seassa.

²¹

joka asut Uusin maassa!

Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi:

sinä juovut ja paljastat itsesi.

²²

ei Herra ole enää siirtävä sinua pois.

Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä,

on paljastava sinun syntisi.