6 LUKU.

Jobin vastaus: Hän valittaa kärsimyksensä suuruutta ja toivoo, että Jumala antaisi hänen kuolla; ystävistään hän on pettynyt.

6¹Job vastasi ja sanoi:

²"Oi, jospa minun suruni punnittaisiin

ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!

³Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka;

sentähden menevät sanani harhaan.

⁴

ovat sattuneet minuun;

minun henkeni juo niiden myrkkyä.

Jumalan kauhut ahdistavat minua.

⁵Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa,

ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?

⁶Käykö äitelää syöminen ilman suolaa,

tahi onko makua munanvalkuaisessa?

⁷Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen,

se on minulle kuin saastainen ruoka.

⁸Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi

ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!

⁹Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut,

ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!

¹⁰Niin olisi vielä lohdutuksenani —

ja ilosta minä hypähtäisin

säälimättömän tuskan alla —

etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.

¹¹Mikä on minun voimani, että enää toivoisin,

ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?

¹²Onko minun voimani vahva kuin kivi,

onko minun ruumiini vaskea?

¹³Eikö minulla ole enää mitään apua,

onko pelastus minusta karkonnut?

¹⁴Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle,

vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.

¹⁵

niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.

¹⁶Ne ovat jääsohjusta sameat,

niihin kätkeytyy lumi;

¹⁷auringon paahtaessa ne ehtyvät,

ne häviävät paikastansa helteen tullen.

¹⁸Niiden juoksun urat mutkistuvat,

ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.

¹⁹Teeman karavaanit tähystelivät,

Seban matkueet odottivat niitä;

²⁰he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat,

pettyivät perille tullessansa.

²¹Niin te olette nyt tyhjän veroiset:

te näette kauhun ja peljästytte.

²²Olenko sanonut: 'Antakaa minulle

ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,

²³pelastakaa minut vihollisen vallasta

ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?

²⁴Opettakaa minua, niin minä vaikenen;

neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.

²⁵

Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?

²⁶Aiotteko nuhdella sanoja?

Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.

²⁷Orvostakin te heittäisitte arpaa

ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.

²⁸Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun;

minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.

²⁹Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko;

palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.

³⁰Olisiko minun kielelläni vääryys?

Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"

7 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Ihmisen elämä on katoavainen ja vaivaa täynnä; Jumala armahtakoon häntä ja päästäköön hänet rauhaan.

7¹"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta,

eivätkö hänen päivänsä ole

niinkuin palkkalaisen päivät?

²Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon,

ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

³Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet,

ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

⁴Maata mennessäni minä ajattelen:

Milloinka saan nousta?

Ilta venyy, ja minä kyllästyn

kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

⁵Minun ruumiini verhoutuu matoihin

ja tomukamaraan,

minun ihoni kovettuu ja märkii.

⁶

ne katoavat toivottomuudessa.

⁷

minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

⁸Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe;

sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

⁹Pilvi häipyy ja menee menojaan;

niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.

¹⁰

eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

¹¹Niin en minäkään hillitse suutani,

minä puhun henkeni ahdistuksessa,

minä valitan sieluni murheessa.

¹²Olenko minä meri tai lohikäärme,

että asetat vartioston minua vastaan?

¹³Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua,

vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

¹⁴niin sinä kauhistutat minua unilla

ja peljästytät minua näyillä.

¹⁵Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen,

kuin näin luurankona kidun.

¹⁶Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken;

anna minun olla rauhassa,

sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

¹⁷

että hänestä niin suurta lukua pidät

ja että kiinnität häneen huomiosi,

¹⁸tarkastat häntä joka aamu,

tutkit häntä joka hetki?

¹⁹Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta,

etkö hellitä minusta sen vertaa,

että saan sylkeni nielaistuksi?

²⁰Jos olenkin syntiä tehnyt,

niin mitä olen sillä sinulle tehnyt,

sinä ihmisten vartioitsija?

Minkätähden asetit minut maalitauluksesi,

ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

²¹Minkätähden et anna rikostani anteeksi

etkä poista pahaa tekoani?

Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun,

ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."

8 LUKU.

Bildadin ensimmäinen puhe: Jumala on oikeamielinen; esi-isätkin opettavat, että hurskas menestyy, mutta jumalaton hukkuu.

8¹Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

²"Kuinka kauan sinä senkaltaisia haastat

ja suusi puheet ovat kuin raju myrsky?

³

Kaikkivaltiasko vääristäisi vanhurskauden?

⁴Jos lapsesi tekivät syntiä häntä vastaan,

niin hän hylkäsi heidät heidän rikoksensa valtaan.

⁵Jos sinä etsit Jumalaa

ja anot Kaikkivaltiaalta armoa,

⁶jos olet puhdas ja rehellinen,

silloin hän varmasti heräjää sinun avuksesi

ja asettaa entiselleen sinun vanhurskautesi asunnon.

⁷Silloin sinun alkusi näyttää vähäiseltä,

mutta loppuaikasi varttuu ylen suureksi.

⁸Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta,

tarkkaa, mitä heidän isänsä ovat tutkineet.

⁹

emmekä mitään tiedä,

päivämme ovat vain varjo maan päällä.

¹⁰He sinua opettavat ja sanovat sinulle,

tuovat ilmi sanat sydämestään:

¹¹'Kasvaako kaisla siinä, missä ei ole rämettä?

rehottaako ruoko siinä, missä ei ole vettä?

¹²Vielä vihreänä ollessaan,

ennenaikaisena leikattavaksi,

se kuivettuu ennen kuin mikään muu heinä.

¹³

jotka unhottavat Jumalan,

ja jumalattoman toivo katoaa,

¹⁴hänen, jonka uskallus on langan varassa,

jonka turvana on hämähäkinverkko.

¹⁵

hän tarttuu siihen, mutta se ei kestä.

¹⁶Hän on rehevänä auringon paisteessa,

ja hänen vesansa leviävät yli puutarhan.

¹⁷Hänen juurensa kietoutuvat kiviroukkioon,

hän kiinnittää katseensa kivitaloon.

¹⁸Mutta kun Jumala hävittää hänet

hänen paikastansa,

niin se kieltää hänet: En ole sinua koskaan nähnyt.

¹⁹Katso, siinä oli hänen vaelluksensa ilo,

ja tomusta kasvaa toisia.'

²⁰Katso, Jumala ei hylkää nuhteetonta

eikä tartu pahantekijäin käteen.

²¹

ja huulesi riemulla.

²²Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä,

ja jumalattomien majaa ei enää ole."