17 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Hän odottaa puolustajakseen Jumalaa, joka ei voi sallia, että ymmärtämättömät ja sydämettömät ystävät pääsisivät voitolle hänestä, jonka tappio masentaisi oikeamieliset. Ystäväin on turha puhua hänelle toivosta: Kuolema on hänen ainoa toivonsa.

17¹"Minun henkeni on rikki raastettu,

minun päiväni sammuvat,

kalmisto on minun osani.

²Totisesti, pilkka piirittää minua

ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

³

kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

⁴Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä

heidän sydämensä;

sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

⁵Ystäviä kutsutaan osajaolle,

mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

⁶

silmille syljettäväksi minä olen tullut.

⁷Minun silmäni on hämärtynyt surusta,

ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

⁸Tästä oikeamieliset hämmästyvät,

ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

⁹Mutta hurskas pysyy tiellänsä,

ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

¹⁰Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;

en löydä minä viisasta joukostanne.

¹¹Päiväni ovat menneet,

rauenneet ovat aivoitukseni,

mitä sydämeni ikävöitsi.

¹²Yön he tekevät päiväksi;

valo muka lähenee pimeydestä.

¹³Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;

minä levitän vuoteeni pimeyteen,

¹⁴

ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

¹⁵Missä on silloin minun toivoni,

ja kuka saa minun toivoani katsella?

¹⁶Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,

kun yhdessä lepäämme tomussa."

18 LUKU.

Bildadin toinen puhe: Job intoilemisellaan vain vahingoittaa itseään; maailman meno ei hänen tähtensä muutu; jumalatonta ja koko hänen perhettänsä kohtaa perikato.

18¹Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

²

Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.

³Miksi meitä pidetään elukkain veroisina,

olemmeko teidän silmissänne tylsät?

⁴Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi —

sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi

ja kallio siirtyisi sijaltansa?

⁵

eikä hänen tulensa liekki loista.

⁶Valo pimenee hänen majassansa,

ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

⁷Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle,

ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

⁸Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon,

hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

⁹Paula tarttuu hänen kantapäähänsä,

ansa käy häneen kiinni;

¹⁰hänelle on maahan kätketty pyydys,

polulle häntä varten silmukka.

¹¹

ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

¹²Nälkäiseksi käy hänen vaivansa,

ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

¹³Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa,

hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

¹⁴

hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

¹⁵Hänen majassansa asuu outoja,

hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

¹⁶Alhaalta kuivuvat hänen juurensa,

ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

¹⁷

eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

¹⁸Hänet sysätään valosta pimeyteen

ja karkoitetaan maan piiristä.

¹⁹

ole hänellä kansansa seassa,

eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

²⁰Lännen asujat hämmästyvät

hänen tuhopäiväänsä,

idän asujat valtaa vavistus.

²¹Näin käy väärintekijän huoneelle,

näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalasta välitä."

19 LUKU.

Jobin vastaus: Hän torjuu ystäväin häväistyksen ja uudistaa väitteensä, että Jumala on tehnyt hänelle vääryyttä; hän on kurjassa tilassaan kaikkien hylkäämä, mutta tietää, että hänen lunastajansa elää.

19¹Job vastasi ja sanoi:

²"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani

ja runtelette minua sanoillanne?

³

häpeämättä te minua rääkkäätte.

⁴Olenko todella hairahtunut,

yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

⁵Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan

ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

⁶Tietäkää siis,

että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä

ja on kietonut minut verkkoonsa.

⁷

enkä saa vastausta;

huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

⁸

ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

⁹Hän on riisunut minulta kunniani

ja ottanut kruunun minun päästäni.

¹⁰Hän repi minut maahan joka puolelta,

niin että olen mennyttä,

ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

¹¹

ja piti minua vihollisenansa.

¹²Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä

ja tekivät tiensä minua vastaan

ja leiriytyivät minun majani ympärille.

¹³

tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

¹⁴Läheiseni ovat minusta luopuneet,

ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

¹⁵Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni

pitävät minua muukalaisena,

minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

¹⁶Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa;

minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

¹⁷Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni,

hajuni on äitini pojista ilkeä.

¹⁸

kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

¹⁹

ja ne, joita minä rakastin,

ovat kääntyneet minua vastaan.

²⁰

eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

²¹Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni,

sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

²²Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala,

ettekä saa kylläänne minun lihastani?

²³Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,

jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

²⁴rautataltalla ja lyijyllä

hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

²⁵

ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

²⁶

ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

²⁷

minun silmäni saavat nähdä hänet — eikä vieraana.

Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

²⁸Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!'

— minusta muka löydetään asian juuri —

²⁹

sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä,

tietääksenne, että tuomari on."