Jobin vastaus: Ystävät ovat kurjia lohduttajia, he eivät käsitä hänen kärsimyksiään; hänellä, armottomain ystäväin hylkäämällä, on puolustaja korkeudessa.

16¹ Job vastasi ja sanoi:

²

kurjia lohduttajia olette kaikki.

³ Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä,

vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

⁴ Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin,

jos te olisitte minun sijassani;

voisin sommitella sanoja teitä vastaan

ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

⁵ rohkaista teitä suullani

ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

⁶ Jos puhun, ei tuskani helpota,

ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

⁷ Mutta nyt hän on minut uuvuttanut.

Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

⁸ ja olet minut kukistanut —

siitä muka tuli todistaja —

ja raihnauteni nousi minua vastaan,

syyttäen minua vasten silmiä.

⁹ Hänen vihansa raateli ja vainosi minua,

hän kiristeli minulle hampaitansa.

Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

¹⁰

ja lyövät häväisten minua poskille;

kaikki he yhtyvät minua vastaan.

¹¹ Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan

ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

¹²

hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut.

Hän asetti minut maalitaulukseen;

¹³ hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni.

Hän halkaisee munuaiseni säälimättä,

vuodattaa maahan minun sappeni.

¹⁴ Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen

ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

¹⁵ Minä ompelin säkin iholleni

ja painoin sarveni tomuun.

¹⁶ Minun kasvoni punoittavat itkusta,

ja silmäluomillani on pimeys,

¹⁷

ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

¹⁸ Maa, älä peitä minun vertani,

ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

¹⁹ Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa

ja puolustajani korkeudessa.

²⁰ Ystäväni pitävät minua pilkkanansa —

Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

²¹ että hän hankkisi

miehelle oikeuden Jumalaa vastaan

ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.

²² Sillä vähän on vuosia edessäni enää,

ja sitten menen tietä, jota en palaja."

17 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Hän odottaa puolustajakseen Jumalaa, joka ei voi sallia, että ymmärtämättömät ja sydämettömät ystävät pääsisivät voitolle hänestä, jonka tappio masentaisi oikeamieliset. Ystäväin on turha puhua hänelle toivosta: Kuolema on hänen ainoa toivonsa.

17¹ "Minun henkeni on rikki raastettu,

minun päiväni sammuvat,

kalmisto on minun osani.

² Totisesti, pilkka piirittää minua

ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

³

kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

⁴ Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä

heidän sydämensä;

sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

⁵ Ystäviä kutsutaan osajaolle,

mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

⁶

silmille syljettäväksi minä olen tullut.

⁷ Minun silmäni on hämärtynyt surusta,

ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

⁸ Tästä oikeamieliset hämmästyvät,

ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

⁹ Mutta hurskas pysyy tiellänsä,

ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

¹⁰ Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;

en löydä minä viisasta joukostanne.

¹¹ Päiväni ovat menneet,

rauenneet ovat aivoitukseni,

mitä sydämeni ikävöitsi.

¹² Yön he tekevät päiväksi;

valo muka lähenee pimeydestä.

¹³ Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;

minä levitän vuoteeni pimeyteen,

¹⁴

ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

¹⁵ Missä on silloin minun toivoni,

ja kuka saa minun toivoani katsella?

¹⁶ Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,

kun yhdessä lepäämme tomussa."

18 LUKU.

Bildadin toinen puhe: Job intoilemisellaan vain vahingoittaa itseään; maailman meno ei hänen tähtensä muutu; jumalatonta ja koko hänen perhettänsä kohtaa perikato.

18¹ Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

²

Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.

³ Miksi meitä pidetään elukkain veroisina,

olemmeko teidän silmissänne tylsät?

⁴ Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi —

sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi

ja kallio siirtyisi sijaltansa?

⁵

eikä hänen tulensa liekki loista.

⁶ Valo pimenee hänen majassansa,

ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

⁷ Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle,

ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

⁸ Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon,

hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

⁹ Paula tarttuu hänen kantapäähänsä,

ansa käy häneen kiinni;

¹⁰ hänelle on maahan kätketty pyydys,

polulle häntä varten silmukka.

¹¹

ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

¹² Nälkäiseksi käy hänen vaivansa,

ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

¹³ Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa,

hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

¹⁴

hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

¹⁵ Hänen majassansa asuu outoja,

hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

¹⁶ Alhaalta kuivuvat hänen juurensa,

ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

¹⁷

eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

¹⁸ Hänet sysätään valosta pimeyteen

ja karkoitetaan maan piiristä.

¹⁹

ole hänellä kansansa seassa,

eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

²⁰ Lännen asujat hämmästyvät

hänen tuhopäiväänsä,

idän asujat valtaa vavistus.

²¹ Näin käy väärintekijän huoneelle,

näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalasta välitä."

19 LUKU.