13 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Ystävät puolustavat Jumalaa väärällä puheella; Job on valmis puhumaan asiansa Jumalalle, kunhan hän suostuisi kuulemaan, peljättämättä häntä kauhuillansa.

13¹"Katso, kaikkea tätä on silmäni nähnyt,

korvani kuullut ja sitä tarkannut.

²

en ole minä teitä huonompi.

³Mutta minä mielin puhua Kaikkivaltiaalle,

minä tahdon tuoda todistukseni Jumalaa vastaan.

⁴

olette puoskareita kaikki tyynni.

⁵

niin se olisi teille viisaudeksi luettava!

⁶Kuulkaa siis, mitä minä todistan,

ja tarkatkaa, mitä huuleni väittävät vastaan.

⁷Tahdotteko puolustaa Jumalaa väärällä puheella

ja puhua vilppiä hänen puolestaan;

⁸tahdotteko olla puolueellisia hänen hyväksensä

tahi ajaa Jumalan asiaa?

⁹

kun hän käy teitä tutkimaan;

tahi voitteko pettää hänet, niinkuin ihminen petetään?

¹⁰Hän teitä ankarasti rankaisee,

jos salassa olette puolueellisia.

¹¹Eikö hänen korkeutensa peljästytä teitä

ja hänen kauhunsa teitä valtaa?

¹²Tuhkalauselmia ovat teidän mietelauseenne,

savivarustuksia silloin teidän varustuksenne.

¹³Vaietkaa, antakaa minun olla, niin minä puhun,

käyköön minun miten tahansa.

¹⁴

ja panen henkeni kämmenelleni?

¹⁵Katso, hän surmaa minut,

en minä enää mitään toivo;

tahdon vain vaellustani puolustaa häntä vastaan.

¹⁶

sillä jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen.

¹⁷Kuulkaa tarkasti minun puhettani,

ja mitä minä lausun korvienne kuullen.

¹⁸Katso, olen ryhtynyt käymään oikeutta;

minä tiedän, että olen oikeassa.

¹⁹Kuka saattaa käräjöidä minua vastaan?

Silloin minä vaikenen ja kuolen.

²⁰Kahta vain älä minulle tee,

niin en lymyä sinun kasvojesi edestä:

²¹

ja älköön kauhusi minua peljättäkö;

²²sitten haasta, niin minä vastaan,

tahi minä puhun, ja vastaa sinä minulle.

²³Mikä on minun pahain tekojeni ja syntieni luku?

Ilmaise minulle rikkomukseni ja syntini.

²⁴

ja pidät minua vihollisenasi?

²⁵Lentävää lehteäkö peljätät,

kuivunutta korttako vainoat,

²⁶

ja perinnökseni nuoruuteni pahat teot,

²⁷

vartioitset kaikkia minun polkujani

ja piirrät rajan jalkapohjieni ääreen?" —

²⁸

kuin koinsyömä vaate."

14 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Lyhyt on ihmisen elämä, ja kuolemaan loppuu kaikki; jos olisi jotakin toivoa tuonelassa, niin jaksaisi kestää elämän vaivat, mutta tuonela on täydellisen toivottomuuden paikka, jossa ihminen on yksin oman kipunsa ja surunsa kanssa.

14¹"Ihminen, vaimosta syntynyt,

elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

²

pakenee kuin varjo eikä pysy.

³Ja sellaista sinä pidät silmällä

ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

⁴

Ei yhden yhtäkään.

⁵Hänen päivänsä ovat määrätyt,

ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi;

sinä olet asettanut hänelle määrän,

jonka ylitse hän ei pääse.

⁶

että hän pääsisi rauhaan

ja että hän saisi iloita

niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

⁷Onhan puullakin toivo:

vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen,

eikä siltä vesaa puutu.

⁸Vaikka sen juuri vanhenee maassa

ja sen kanto kuolee multaan,

⁹niin se veden tuoksusta versoo jälleen

ja tekee oksia niinkuin istukas.

¹⁰Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana;

kun ihminen on henkensä heittänyt,

missä hän on sitten?

¹¹

ja joki tyhjenee ja kuivuu;

¹²niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse.

Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä

eivätkä havahdu unestansa.

¹³Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan,

piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut,

panisit minulle aikamäärän

ja sitten muistaisit minua!

¹⁴Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?

Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät,

kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

¹⁵Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle,

sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

¹⁶Silloin sinä laskisit minun askeleeni,

et pitäisi vaaria minun synnistäni;

¹⁷rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon,

ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

¹⁸Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa,

ja kallio siirtyy sijaltansa,

¹⁹vesi kuluttaa kivet,

ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan;

niin sinä hävität ihmisen toivon.

²⁰Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee;

sinä muutat hänen muotonsa

ja lähetät hänet menemään.

²¹

ei hän sitä tiedä,

vaipuvatko vähäisiksi —

ei hän heitä huomaa.

²²Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun,

vain oman sielunsa murheen."

15 LUKU.

Elifaan toinen puhe: Job syytöksillään Jumalaa vastaan tekee tyhjäksi jumalanpelon; ei kukaan vaimosta syntynyt ole vanhurskas; jumalatonta odottaa onneton kohtalo.

15¹Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

²"Vastaako viisas tuulta pieksämällä,

täyttääkö hän rintansa itätuulella?

³Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta,

ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?

⁴Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi

ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.

⁵Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi,

ja sinä valitset viekasten kielen.

⁶Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä;

omat huulesi todistavat sinua vastaan.

⁷

luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?

⁸

ja anastatko viisauden itsellesi?

⁹Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi?

Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?

¹⁰

ja vanhus, isääsi iällisempi.

¹¹Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia

ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?

¹²Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa,

miksi pyörivät silmäsi,

¹³niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan

ja syydät suustasi sanoja?

¹⁴

kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

¹⁵

eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,

¹⁶saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton,

joka juo vääryyttä niinkuin vettä.

¹⁷Minä julistan sinulle, kuule minua,

minä kerron, mitä olen nähnyt,

¹⁸mitä viisaat ilmoittavat,

salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,

¹⁹niiltä, joille yksin maa oli annettuna

ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:

²⁰

ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.

²¹

keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.

²²Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä,

ja hän on miekalle määrätty.

²³

Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina

pimeyden päivä.

²⁴Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä,

masentavat hänet

niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.

²⁵Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan

ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,

²⁶ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä,

taajain kilvenkupurainsa suojassa;

²⁷

ja teki lanteensa lihaviksi,

²⁸asui hävitetyissä kaupungeissa,

taloissa, joissa ei ollut lupa asua,

²⁹jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi,

sentähden hän ei rikastu,

eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä,

eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.

³⁰Ei hän pääse pimeydestä;

tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa,

ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.

³¹Älköön hän turvatko turhuuteen — hän pettyy;

sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.

³²

eikä hänen lehvänsä vihannoi.

³³Hän on niinkuin viinipuu,

joka pudottaa raakaleensa,

niinkuin öljypuu,

joka varistaa kukkansa.

³⁴Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön,

ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.

³⁵

ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.'"