14 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Lyhyt on ihmisen elämä, ja kuolemaan loppuu kaikki; jos olisi jotakin toivoa tuonelassa, niin jaksaisi kestää elämän vaivat, mutta tuonela on täydellisen toivottomuuden paikka, jossa ihminen on yksin oman kipunsa ja surunsa kanssa.

14¹"Ihminen, vaimosta syntynyt,

elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

²

pakenee kuin varjo eikä pysy.

³Ja sellaista sinä pidät silmällä

ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

⁴

Ei yhden yhtäkään.

⁵Hänen päivänsä ovat määrätyt,

ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi;

sinä olet asettanut hänelle määrän,

jonka ylitse hän ei pääse.

⁶

että hän pääsisi rauhaan

ja että hän saisi iloita

niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

⁷Onhan puullakin toivo:

vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen,

eikä siltä vesaa puutu.

⁸Vaikka sen juuri vanhenee maassa

ja sen kanto kuolee multaan,

⁹niin se veden tuoksusta versoo jälleen

ja tekee oksia niinkuin istukas.

¹⁰Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana;

kun ihminen on henkensä heittänyt,

missä hän on sitten?

¹¹

ja joki tyhjenee ja kuivuu;

¹²niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse.

Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä

eivätkä havahdu unestansa.

¹³Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan,

piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut,

panisit minulle aikamäärän

ja sitten muistaisit minua!

¹⁴Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?

Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät,

kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

¹⁵Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle,

sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

¹⁶Silloin sinä laskisit minun askeleeni,

et pitäisi vaaria minun synnistäni;

¹⁷rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon,

ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

¹⁸Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa,

ja kallio siirtyy sijaltansa,

¹⁹vesi kuluttaa kivet,

ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan;

niin sinä hävität ihmisen toivon.

²⁰Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee;

sinä muutat hänen muotonsa

ja lähetät hänet menemään.

²¹

ei hän sitä tiedä,

vaipuvatko vähäisiksi —

ei hän heitä huomaa.

²²Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun,

vain oman sielunsa murheen."